torstai 11. helmikuuta 2010

Toiset osaa...

Neuloa siis. Minä en ole siinä kovinkaan hyvä. Tämän asun olen halunnut omalle lapselleni jo kolmen eri lapsen kohdalla ja kun ei sitä kukaan tehnyt niin täytyi tilata se!




Anna-Leena sen sitten teki, kiitokset sinnepäin! Ohje on suuresta käsityölehdestä 2/04 ja malleja suurennettu niin, että mahtuu meidän neidille vielä ensi talvenakin. Koko siis noin 92/98cm.




Eikös ole ihanat?



Tämä minulla on ollut pidempään mielessä, niin laitan sen tähän.


HAASTE!

Kerro kolme ompeluniksiäsi, omaasi tai jossain oppimaasi. Näistä voisi sitten jokainen oppia jotain toisiltaan! Ja tämän napatkoon tästä jokainen omaan blogiinsa ja kertokoon omat niksinsä. Joohan?

Aloitan siis itse.

1. Kulmat (esim. kaulukset) käännän nuppineulalla, eli oikealta puolelta vedän nuppineulan kärjellä kulman teräväksi.

2. Peitetikkikoneella ommellessa on pinsetit koko ajan kädessä valmiina ja auttavat kaarroksissa tai jos tikki meinaa karata. Pinseteillä ohjataan kangasta, joskus hätätapauksessa resoria.

3. Samalla kun imuroin lattiat, imuroin koneet sisältä ja päältä, varsinkin saumurin ja peitetikkikoneen. Kai tämäkin jotenkin liittyy ompeluun. Kolmatta oli vaikea keksiä sellaista, ettei olisi kaikille ihan itsestäänselvää...

Olikohan tässä kenellekään mitään uutta? Kertokaa omanne!



5 kommenttia:

NorppaStiina kirjoitti...

Voi kuinka kauniit! Olen kans huono neulomaan (ja kärsimätön) ja tilaan kaikki ihanat neulomukset äidiltäni, joka on ihan supertaitava neuloja. Ihana idea tuo vinkki juttu. Täytyy pistää mietintä myssyyn omat vinkit. :)

Susanna kirjoitti...

Ihanan herkkä asu.

pikkupikkuriikki kirjoitti...

on ihana...tää vaan huokailee...

Vecka - Vecka kirjoitti...

Oi kuin hieno! Neolominen ei ole minun juttu, vaikka haluaisin..
kiitos nikseistä, en itse keksi mitään nyt täällä helkellä..

Riikka kirjoitti...

Nyt kaikki kertomaan "niksejä", ihan varmaan kaikilla on sellaisia mitä ei itse ehkä tule ajatelleeksi, koska aina tekee sillä tavalla. En ole vielä kenenkään blogissa tähän haasteeseen törmännyt ja kovasti haluaisin...=D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...