torstai 31. tammikuuta 2013

Viimeiset Paulakukat


Mikäs muu se tälläin kivasti pyörii, kuin uusi mekko. Sinistä paulakukkaa löytyi vielä yksi pala ja itselleni sen kyllä halusin, mutta kun olisi riittänyt vaan paitaan (eikä mekkoon) niin lahjoitin palan mekon muodossa tytön käyttöön.


Kaavana Ottobren Flow, koko 128cm. Tyttö on 136cm pitkä, mittasin ihan tätä postausta varten.


Vähän kade olo edelleen, tykkään tuosta kankaasta. Lähdin sitä vartavasten maanantaina ostamaan ja olisin halunnut pinkkiä ja keltaista tytöille ja tämän sinisen itselle ja ja ja...seli seli.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ärrä-treeniä


Meillä harjoitellaan ärrää, harjoiteltu jo pitkään. Eilen hyötykäytin treeniajan ja tein siitä myös sitä omaa aikaa. Voihan harjoitella tytön kanssa samalla kun pujottelee helmiä.
Aika monta ehti tehdä!
Kaikkia ei ehkä pidetä näin kerralla...


Mutta yksitellen on kiva pitää. Tämä väri sopikin hyvin uuden tähtimekon kanssa.


Yksi ilta tehtiin Sofille mekko. Tyttö valitsi kankaat, itse piirsin helpon kaavan. Taisi olla alunperin Farbenmixin kaava, tein siitä vielä saumattoman version.


Sofi, joka on nimetty tytön päiväkodin tädin oman vauvan mukaan, sai kääntömekon.


Kissa silityskuva ostettu joskus h&m:stä. Kankaat oli Tampellan mallitilkkuja vuosien takaa.


Kun ompelin tätä, pöydälle ilmestyi toisen tytön kissa, sylissään lappu: "Laita vaatteeseeni toinen nappi, kiitos" Sai kissakin nappinsa, samalla kun tähän tuli kam-nepit.


maanantai 28. tammikuuta 2013

"Pakko" ompeluita


Esikoinen tilasi yöpuvun, jossa pitää olla leveät, vajaamittaiset lahkeet ja pingviinejä. Kaapissa oli vielä etukappaleen verran pingviinijoustista, joten sillä mentiin. Housut ja paidan takakappale on sitten raidalliset ja housuihin tuli ne leveät lahkeet. Tyttö oikeasti tarvitsikin yöpukuja! Mutta mites kävi Prismareissulla tämän ompelun jälkeen? Alekopassa 2€ kaikki oman tytön kokoiset yöpuvut ja paidat. Oli Kiroilevaa siiliä ym, minkä tiesin tytölle kelpaavan, joten pitihän niitäkin hamsrata ja nyt ei uuvu enää yöpukuja kaapista.


Kuopukselle rimpsutin mekon kesää odottelemaan.


Tämän verran huomaa, että kyseessä on pumppuvaate. Tai no, pullistuuhan se tasku sitten vähän, kun insuliinipumppu siellä sisällä on.


Samalle neidille legginsejä, joita nykyään teen mieluiten paksummista neuloksista. Ei ole heti polvet puhki!
Kangas ei riittänyt nätimpiin kohdisteluihin, mutta yläosat on kuitenkin mekkojen alla aina.


Keskimmäisen neidin paidassa oli tahra, jonka peitin silityskalvolla. Lupasin aiemmin kertoa, miten meillä on nämä kalvot pysyneet pesussa ja hyvin! En olis uskonutkaan niiden pysyvän niin ongelmitta. Eniten on pesty ja pidetty tätä, klik. Ihan on alkuperäiskunnossa edelleen.



Esikoiselle housut, joustocollegesta. Ei ole kuitenkaan vielä huolinut näitä päälleen. Olis kuulemma pitänyt olla kokomustat...


Pienemmille neideille paikkausta legginsihyllyyn ja etenkin siihen ruskea-oranssi-keltaisten puutteeseen. Saa nähdä tuleeko liian värikkäitä kokonaisuuksia kun alaosissakin on kuviot.
Nämä on kanssa neulosta, jota mietin jälleenmyyntiin. Mitä mieltä olette? Tätä on tulossa mustapohjaisena myös.


perjantai 25. tammikuuta 2013

For Me 2


Joulun kiva yllätys oli miehen siskon ostama, kirppariltä löytämä aito retrotrikoo. Päätin heti, että minulle siitä jotain tulee, ei aina lapsille.
Kangasta oli niukasti, joten takakappale piti tehdä osissa, jolloin siihen muodostui idea tehdä kiristyskuja vyötärölle.


Pidemmänkin mekon olisin huolinut, mutta näin lyhyt tunika/paita tuli. Sovituskuvassa legginsien kanssa, mutta ihmisten ilmoilla sitten farkkujen kanssa.


Huomatkaa ihanat villasukat! Ne on neulottu täällä, klik.



Koepalaksi ostettu Riikinkukko velour pääsi omaksi tunikakseni myös. Tämän kaava on uusimmasta Burdasta 1/13. Ihana päällä kotona, mutta aika paksu sitten tunkea ulkovaatteiden alle.

Seuraavassakin kuvassa ihanat polvisukkani ovat täältä samasta paikasta, klik.
Huolisin näitä kyllä joka värissä!




Tähtimekosta sain itse kuvaten vain huonoja kuvia. Kaava oli hyvä, sain sen ompeluystävältä.
Kaava oli M-kokoa, mutta vaatteeseen laitoin lapun L. Kankaan ostin joskus ulkomailta, siis tilasin. Se on joustocollegea.


Nyt täytyy alkaa tutkimaan tyttöä, joka tuli koulusta päivällä ja sanoi, että aivot pyörii päässä. Kuumetta oli melkein 39 astetta ja on nukkunut siitä lähtien.
Facebookin 1000 tykkääjää lähenee! Tykkäilkää niin saadaan arvottua kangasta ;). Tervetuloa myös uudet blogin lukijat!

torstai 24. tammikuuta 2013

Vimpat sieniretket ja kauppaan ommeltuja


Nyt kun uutta Puutarhapiilokangast odotellaan, voi muistella "vanhaa". Kun silloin aikanaan ensimmäisen kerran näin livenä Sieniretki velourin, eka ajatus oli, että tästä on pakko saada pehmeät housut! Aikaa meni ja ei ehtinyt tehdä. Mutta nyt ne on tehty.


Muutaman vaatetilauksen voin Sieniretkestä vielä ottaa, kangasmyynnistä se on loppu. Runoratsukin on loppumaisillaan, joten sitä kannattaa nyt se ehkä mietinnässä ollut pala hankkia.



Kauppaan on ommeltu muutamia juttuja.


Vauvapöksyt joustiksesta, klik.


Valaspaita trikoota, klik.


Naisen talvihiippa, tuulisuojilla ja fleecevuorella, klik.


keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Puutarhapiilo -Luomujersey



Tälläistä uutuuskuosia on Seliassa suunniteltu Leena Rengon kanssa ja nyt sen voin julkistaa.

Kuosissa on mahdollisuuksia naistenvaatteeksi ja lastenvaatteeksi ja tekstiilitussi-taiteiluun. Kaikkeen tähän kangas on suunniteltu!

Selian Facebookissa on pian 1000 tykkääjää täynnä, kun saadaan tuhat ylitettyä, arvotaan voittajalle metri tätä uutuutta! Osallistu vinkkaamalla kaverille/kavereille yllä olevaa kuvaa käyttäen facebookissa tai blogissa. Kommentoi myös tähän alle, että haluat osallistua arvontaan. Arvonta suoritetaan tonnin täytyttyä ja kankaan saavuttua.

Edit.
Tuhat tykkääjää tuli täyteen tänään (24.2.2013) eli arvonta suoritetaan ja palkinto lähetetään kankaan saavuttua! Kankaan piti saapua tammikuun aikana, mutta valitettavasti sitä edelleen odotellaan ja toivotaan pian saapuvaksi. Ilmoittelen Selian facebook sivuilla sen saapumisesta.

maanantai 21. tammikuuta 2013

Pieni perässä


Minä sain leveät joustavat housut, joten niin halusi myös lapsi samanlaiset.  Ei ihan samanlaiset kuitenkaan.

Tein taas vaihteeksi kokeilun ommella juuri sitä mitä halutaan, juuri niin kuin halutaan. Tyttö valitsi kankaan, selosti mallin ja valitsi kuvan. Toiveena oli Ruusu ja jätin hänet hetkeksi Googlen kuvahaun ääreen, sieltä löytyi oikea ruusu, jolla on silmät ja suukin.
Ommellessa tyttö kyllästyi kyllä moneen kertaan. Ensin kiinnosti, miten sen kuvan nyt saa paperilta kankaaksi ja värikkääksi. Yhdessä tehtiin, kunnes tyttö häipyi jonnekin. Kestihän siinä nyt ihan liian kauan!


Tein jo kokoa 122/128cm meidän 4-vuotiaalle, kun se vaan kasvaa niin kovaa vauhtia. Kesäksi näitä ajattelin ja toiveena on, että mahtuisivat kaksikin kesää.


Tyttö pyysi kuvausta varten lakkaamaan kynnet.


Ja haki kultaiset, joulupukin tuomat nahkatossut jalkaan. Että on varmasti hieno.


Mieluinen setti. Talvella pääsi käyttöön poolopaidan kanssa.


sunnuntai 20. tammikuuta 2013

For me


Ompelin itselle vihreillä langoilla jotakin vihreää. Tässä kuvassa näyttää yöpuvulle, mutta tarkoitus ei ollut tehdä näitä setiksi. Toppi on Joustofroteeta, toppi kesäksi. Housut taas leveät olohousut, joustista nekin. Ne kyllä päätyy todennäköisesti yöhousuiksi.
Topissa on siniset kantit ihan oman siedätyksen takia. En ole sinisen ystävä, mutta opettelen. En ollut violetinkaan ystävä ja nyt osaan tykätä siitä jo paljonkin, ainakin lasten vaatteissa.


Yritin kuvata itseäni, seisaalleen ei onnistunut, näin istuen ei oikein näe mitään...tai no ehkä sen, että puntit on tooosi leveät.

Kaksi tytöistä oli kateellisia; "Miksi äidille? Me halutaan tosi joustavat, leveät pöksyt!"  Ehkä seuraavaksi sitten lapsille?


perjantai 18. tammikuuta 2013

Korvamyssy


Asiakas ei tykännyt pukea pienelle aina kypärämyssyä + päällihattua, joten tässä ne on yhdistetty. Söpöilyksi lisätty korvat.

Kangas on Akrobaattiapinat Seliashopista. Siellä onkin tänään PAKKASALE! Pakkanen inspiroi antamaan tälle päivälle, jonka moni viettää pakkasen vuoksi sisätiloissa, alen. Koodilla pakkanen saat kankaista ja vaatteista (ei ale- eikä tilaustuotteet) 15% alen. Voimassa tänään perjantaina 18.1...katsotaan jatkuuko pakkanen huomenna .


torstai 17. tammikuuta 2013

Joustisleppiksiä ja Hinausautoja saapunut!


Be Timeless luomujoustofroteet saapuivat juuri ja löytyvät kaupasta.

Asiakkaalle ompelin näistä jo polvihousut tulevaan kesää odottelemaan, tai eihän mikään estä näitä pitämästä myös jumpassa tms. 



Tein myös hameen, tämä on käännettävä, toiselta puolelta hinausautoa ja jos alkaa tuntua liian poikamaiselle, voi kääntää farkkupuolen.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...