torstai 29. huhtikuuta 2010

Pupunen pipo

Nyt tulee mun "vappupila", kun kiusaan teitä talvihatulla kesän tullessa =/, en vaan malta odottaa, että postaisin tämän vasta syksyllä, jolloin kyllä olisi ajankohtaisempi...



Ostin tytölle Cupcaken toppavaatteet ensi talveksi, mutta asuun kuuluva pipo on kovin ohkanen. Täytyi siis tehdä kunnon pakkaspipo! Se oli mietinnässä pitkään ja kun Lynniepinniellä
oli ale ja näin tuon pupun niin se oli ihastusta ensi silmäyksellä.



Brodeeraus oli vähän liika kova paikka mun koneelle, mutta onnistui se "tarpeeksi hyvin" ja värit on ainakin hyvät pukuun. Täytyy ehkä tehdä velourinen välikausipipokin niin on vähän ohuempaa kuin fleece, helpompi ehkä tehdä.



Päässä oli hyvän mallinen, mutta pipo lähti pois ennen kunnon kuvan saamista. Näkyy tuossa ainakin heijastimet, jos muuten onkin huono kuva ;).



Hauskaa vappua!!

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Lisää sinistä

Sininen innostus tarttui, varsinkin kun tuo silityskuva sopi niin tuohon velouriin! Ja samettinauhaa piti saada lisää ommella jonnekin niin tähän asuun se kävi.



Omalle tytölle tein, koko B134cm eli hoikalle tytölle. Nyt kyllä valmiina sanoi, ettei pidä ikinä koska paidassa on kuva. Eli kyselkää jos joku tämän haluaa ostaa.



Hameessa pikku rusetti.



Hameen kaava oma, paita ottobren 1/09 sorja-pusero.



Ja tämäkin saattaa tulla myyntiin, on kokeilussa puolivuotiaalla pojalla. Tämä kun oli ensimmäinen yritys tehdä vauvalätsä ja koosta ei oltu ihan varmoja...

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Blue love

Monet asiakkaat ansaitsisi jonkun suunnittelupalkinnon, tämäkin on niin ihana! Itse vaan neuvoin mistä ja millaisia kuvioveloureita löytyy ja sitten ompelin asun tietenkin =), suunnitelman mukaan.



Kaavakoko on 80cm+ ja tuo plussa käännettävien resoreiden ansiota, legginsitkin voi mennä pari kokoa eteenpäin.



Huppumekon hupun vuori on trikoota, sydän velouria. Pilkkuvelour Pikku-Auringosta ja taisin tilata sen kaikki. Nyt on ainakin loppu sieltä.



Legginsit kapealahkeiset ja käännettävät resorit niissäkin. Tämä sydänmalli on muuten jatkossa "Selia-sydän", sydämiä kun on niin monenmuotoisia niin tätä nyt kopsailin monen kokoista ja jos puhutaan tilauksessa sydämestä, se on tämän näköinen. Sydän on itse piirtämäni.



Omia koristelisäyksiä tulee aina tehdessä mieleen ja tämän verran uskaltauduin laittamaan, eli pätkän samettinauhaa sivusaumaan, sopi niin hyvin väriin.


lauantai 24. huhtikuuta 2010

Kalastajanhattu



Tilauksesta tälläinen kesäinen kalastajanhattu, naisten kokoa.



Ja koska lasten mielestä äiti aina vaan tekee muille, eikä koskaan heille mitään (vali vali...) niin nukella samalla peppimekko =D.



Tähän kun ei paljon aikaa eikä kangasta tarvii, saatiin lapsi hetkeksi tyytyväiseksi.



torstai 22. huhtikuuta 2010

Vanhanajanpaita ja hameita

Nyt pääsi kokeiluun se uusi miniskunkista tilattu sydänvelour. Ehkä vähän ohuempaa kuin muut aiemmin käyttämäni, mutta vain vähän. Ei mitään lirua kuitenkaan!




Nanson (eurokankaan alesta silloin joskus) trikoosta paita ja hame. Paita oikein silkkistä varmaan viskoosisekoitetta ja erittäin vaikeaa kuvata sileänä. Päällä on kyllä mukava ja ihana.
Toinen hame siihen kuuluvaa paksumpaa neulosta, nansoa siis sekin. Sitäkin on kaapissa vaikka kuinka paljon...ideoita?



Paitaan samettinauha löytyi taas sieltä retrolöytölaatikosta. Paitaan saa ihan eri ilmeen sitten hametta vaihtamalla.



Sydänhame on kuitenkin oma suosikkini! Siihen olikin vaikea löytää oikean väristä ruskeaa resoria, Triteks käynti tuli siis pakolliseksi. Ostelin oikeastaan pelkkiä resoreja 80 eurolla! Alkaa varasto ollakin aika kattava... Oli siellä kai hinnatkin vähän nousseet.



Kävi säkä siellä käydessä! Paitatrikooseen varta vasten tehtyä resoria, ainakin niin voisin veikata. On niin "outo" vaaleanpunainen ja nuo on aivan samaa.



Miniskunkista tilailin enemmänkin näitä kuvia, joten riittää tilaustöihinkin. Sopii juuri hyvin niin, että sydänhameen (tietysti myös housujen) kanssa valkoinen tai vaaleanpunainen paita ja siihen kuva. Tässä olis valinnanvaraa:


Sydänvelouria on myös muihin töihin varastossa.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kesämekon tuunausta

Aina ne lempimekot tahriintuu niin, ettei tahranpoistot auta. Itse en ainakaan sellaista maantiekuraa/likaa saa pois millään (neuvoa saa!).

Tämäkin H&M mekko sai helman täyteen kuratahroja ja koko helma meni roskiin. Koko mekkoa ei raaskittu, kun omistaja itki vieressä =/.



Tästä Stenzon kankaasta piti tulla kokonaan uusi hame, mutta sillä nyt uudistettiin tämän helma, koska se sopi parhaiten yläosaan. Koko mekko oli ennen siis ruudullinen. Nyt uusi helma ja vähän vanhaa pidempi, niin mahtuu taas. Taskuihin riitti juuri ja juuri puhdasta kohtaa vanhasta helmasta.




Ruusukangas oli Iinun alesta 5€ pala, rusetit vanhoja hamsterivarastoja...näitä on edelleen ihan kamalasti, kun harvoin ne sopii. Tähän kävi kivasti. Oikeastaan koko mekko on nyt kivempi kuin ennen!



Tällä mekolla meinattiin lähteä jo pyöräilemään, mutta pääsinpäs väliin! On siis kyllä ulkoiluhousut, mutta mekko pitää olla siinä päällä, kuulemma ettei näytä pojalle =O.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Neuvolakortteihin kansia

Näitä ei ole tullut aikoihin tehtyä, joten tilaus yllätti iloiseti, oli kiva taas välillä näpertää pikkujuttuja.



Kaikki samaan perheeseen, toivottiin jotain samaa, mutta kaikille omanlaiset. Reunukset on kaikissa samanväriset, muuten pojalle miehekkäämpää ja tytöille vaaleanpunaista ja pilkkunauhaa.



Sisään menee neuvolakortti ja vaikka kela-kortti tai ajanvarauskortti tms.



Lähtevät mahdollisimman pian postin matkaan =).

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Harjoitushamonen

Harjoitus siksi, että tämä oli eka työ uudella koneella. Piti tehdä jotain, missä on koristeompeleita, paksuja kohtia, vetoketju... Tässä on ne kaikki. Sen takia hyvä harjoitustyö ja olin tätä Kangas-Mallan joustofarkkukangastakin säästellyt, että "sitten kun on uusi kone ja saa koristeltua nätisti...."





Koristenauha ja vetoketju on siitä retrolöytölaatikosta. Kaava on Ottobren ja mittailematta tein koon 116cm, piti olla meidän 4-vuotiaalle, mutta on kyllä parempi meidän 134cm käyttävälle. Onkin pitänyt mitata joka tyttö ja kokeilla, mikä se mittataulukon mukainen leveys on!




Tikkaukset on tehty brodeerauslangalla, sellaisella väriävaihtavalla valko-bronssilla.




Malli seisoi nätisti pöydällä kuvauksen ajan.



Uusi kone on siis Bernina Aurora 450. Kiitos vielä kaikille jotka kerroitte koneistanne, kun aiemmin kyselin. Oli suuri apu ja siksikin päädyin tähän merkkiin.



Eniten tykkään tästä polvinostimesta...




Ja näistä kuvio-ompeleista, joita on 163 kpl.



lauantai 17. huhtikuuta 2010

Tyynyliinamekko

Asiakkaalla oli retrotyynyliina, josta toivottiin jotain muuta. Ekana tietenkin tuli mieleen tyynyliinamekko, eli Pillowcase dress, mistä googlettamallakin löytyy kuvia vaikka kuinka!



Sellainen sitten syntyikin ja hyvin sopii olkaimiin tuo ruskearuutuinen vinonauha, se taitaa olla kangasmallalta, ellen aivan väärin muista.

Mekkoon ei mitään kaavaa ollut eikä tarvitsekaan. Kuviokin osui nätisti, nukkumatti ratsastaa etukappaleella.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Leppäkerttuja

Kiva oli tämäkin toive toteuttaa! Pienelle leppäkerttuja fanittavalle tytölle paita ja pipo.






100 lukijaa blogiaa, mahtavaa! Ja 100 000 kävijää lähestyy. Kun se on täynnä niin arvontaa luvassa. Hetki taitaa kuitenkin vielä mennä siihen =).

Ostin sitten eilen ompelukoneen, päädyin siihen Berninaan, Aurora 450. Täällä me tutustutaan toisiimme, minä ainakin tykkään hänestä =D. On vaan niin paljon enemmän kaikkea nappulaa, mitä vanhassa on/oli (vanhakin sai jäädä) että on hetki opettelemista, että kaiken osaa hyödyntää ompeluissaan.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Viidakkohaalari 98/104cm


Tulipas tärähtänyt kuva, mutta kun jo asiakkaalle aloin sitä paketoida, ennen kuin tuon huomasin, niin saatte nyt noin huonon kuvan. Valitan =/.

Kokonaan velouria, paitsi hupun vuori trikoota. Viidakkovelour Ikasyrilta, vihreästä en muista mistä ostettu.

Tänään muuten posti toi ruskeaa sydänvelouria paljon paljon...mitäs siitä tehdään?

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Norsuja äidin oomme kaikki, oomme kaikki...

Ei tietenkään porsaita vaan norsuja, ainakin tällä ompelukerralla.




Tunikat kesäksi joka tyttöselle. Harvemmin tulee enää ommeltua näin samiksia jokaiselle, mutta nämä kankaat innoitti siihen. Saivat valita itse värit, paitsi pienin, jolle sitten jäi turkoosi.

Toisen kädentien ja helmat koristelin nauhoilla, farbenmixin nauhaa pääasiassa.


Valkoiset norsut koko 134cm.



Vaalenapunaiset koossa 122cm.


Turkoosit koossa 92cm.



Ja ihanat helmat kaikissa. Kaunist tunikamalli, ei kovin pitkä. Kunnon olkaimet ja leveä helma.

Kaava on oma muokkaus lehdestä "Parhaat lastenvaatteet erikoisnumero 5/05" Tuo on ilmeisesti tullut jonkun toisen lehden välissä.

Nyt se kesä saa todella tulla! Piha on nimittäin haravoitu, pensaat ja puut leikattu ja muutenkin siivottu. Ja mikä tärkeintä, nämä kesätunikat valmiina =D.

Shoppiin on laitettu muutamia ALE-tuotteita, kun tyhjentelen kaappeja sinne ja huutikseen...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...