tiistai 6. huhtikuuta 2010

Virkattua

Kun tästä edellisestä virkatusta myssystä tuli liian pieni, piti alkaa alusta. Jämälankoja, Flip flopia. Nyt tuli sopiva, kun tehdessä vähän väliä kokeilin ja muuntelin. Uutta täysin samanlaista ei taas osaa sitten tehdä, kun mitään ohjetta ei ollut. Ehkä ei tarvitsekaan, tämä riittää tälle keväälle.



Jämälangat jäi virkatusta takista, tämän ohje on Dropsista, löytyy täältä. Nopea ja helppo niin kuin minulle pitääkin. Flip floppiakin oli kiva virkata, langoista ei ole kamalasti kokemusta. Ainoa mikä tuli mieleen, niin eri kerät oli kovin eri tuntuisia. Minulla musta oli tosi pehmeää, vihreä karheampaa ja pinkki siltä väliltä. Johtuuko sitten niistä kierrätyspulloista, mitä lankaan on käytetty (?).




Omaan makuun värit olisi saaneet olla vähän hailakammat, hempeämmät mutta on ainakin pirteä setti. Takkiin piti tulla vielä kukkanen, mutta ei ollut lankaa. Mustaa ainoastaan jäi vähän, vihreää jäi 10cm pätkä! Pinkkiä ei yhtään. Hyvä vaan, ettei jää kaappiin lojumaan, vaikka toisaalta tekisi mieli ostaa lisää. Kesällä tulee aina pihalla virkattua/neulottua kun ei kehtaa ompelukonetta sinne kantaa =O.



Tein 2v koolla, kun muuten meillä on 92cm vaatteet sopivia. Aika reilu, mutta voi jo pitää.




Ihanat vanhat puunapit sain anopilta. Kiitos sinne, vaikkei heillä nettiä olekaan.


10 kommenttia:

jossu kirjoitti...

Todella suloinen setti ja mitä herkullisimmat värit!:)

NorppaStiina kirjoitti...

Ihana setti! Mahtavat värit! Ja edellisen postauksen löydöt ja valmistunut paita olivat myös ihania!

Annika kirjoitti...

Kaunis setti! Värit on aivan huiput!!! Niin suloinen.

Riikka kirjoitti...

Aivan ihanat värit! Hienoja! =)

Sande kirjoitti...

Vau, hieno setti! Kyllä neidin kelpaa.

PRINSESSATRIO kirjoitti...

Ihana takki!!! Ja kukas se joku aika sitten väitti ettei osaa virkata ;) Hieno setti!

vupii kirjoitti...

Ihana takki ja lakki !

Ompsinpompsin kirjoitti...

Eri veikeä setti, tykkään 'ihan kympillä'! ;-)

Emilia kirjoitti...

Hei upeaaaaa!
Kiitos, olen etsinyt helppoa takkiohjetta 3-vuotiaalle, en osaa siis kunnolla virkata.. Langat mullakin jo valmiina, Flipfloppia ja jotain ruskeaa, virkkasitko millä koukulla? Yksinkertaisella langalla?
Heti tänään illalla hommiin, jippii:)

Riikka kirjoitti...

Kiitos kiitos!

Prinsessatrio: Ei tässä tarvii osata kuin pylväitä ;) takissa ja kiinteitä myssyssä ;).

Emilia: Kiva, että sait inspiksen tästä. Mulla oli 8 numeron koukku ja yksinkertainen lanka.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...