keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Kankaantuhoajaisia taas

Vähän turha otsikoida noin, koska se on ikuisuusprojekti, joka tänäaamuna edistyi murto-osan.

Pöytä pursuilee keskeneräisistä ja leikatuista ja näiden piti valmistua viimeisenä tai ei ollenkaan, mutta kun lapset sairastaa (korvatulehdusta, kurkunpääntulehdusta, poskiontelontulehdusta ja muuten vaan yskää ja hengenahdistusta) niin ajattelin siinä samalla tuunailla jotain helppoa.



Jo aiemmin tuunatun Dunsin mekon jämistä valmistui kesätoppi kokoa 110/116cm eli keskimmäiselle neidille. Tuo on nätti malli päällä, vaikka kuvassa on tuollainen ruttukasa, venepääntie resorista asettuu vasta päällä nätisti. Näitä tein joskus pitkähihaisina pinon, kun periaatteessa tarvii vain saumuria tuohon malliin. Nyt kyllä käytin peitetikkikonetta ja tikkailin pääntien. Valitettavasti en muista mistä lehdestä kaava on, luulisin olevan Ottobren joku vanha lehti...ehkä 04 tai 05 vuodelta. Ja malliin kuuluu siis pitkät hihat resoreilla. Aivan loistava malli, jos joku aloittelee ompelua!




Ja kun peitetikkikoneeseen jäi vielä pitkä pätkä vihreää resorikaitaletta, piti kaapista tuhota joku vihreäsaävyinen kangas. Olin jo leikkaamassa pienimmälle mekkoa marimekon tyylin, kun keskimmäinen tuli ilmoittamaan, että tuo kuva on luvattu hänelle. Tuli sitten paita, kun niin isoon mekkoon ei kangas riittänyt. Marimekon raitatrikoota, kauan kaapissa hautunutta =).



Joka vuosi käyn Käsityömessuilla ja joka vuosi siitä ekasta myyntipöydästä ostan näitä ihania kuvia. Muistaako kukaan sitä myyjää/valmistajaa? Nuo on tuollaisia puuvillakankaalle painettuja kuvia, monet eläimiä. Maksavat 2-4€ ainakin siellä messuilla. Niillä saa kivaa lisää vaatteisiin!

Ehkä tuolta taas alkaa valmistua muutakin, kun ei uloskaan päästä ;).

7 kommenttia:

PaaPii kirjoitti...

Voi tykään tuosta topista paljon!

Mari kirjoitti...

Minäkin ostin tuolta myyjältä pari paitaa =) Hauskasti sopii tuohon raitakankaaseen.Blogissani olisi sinulle haaste =)

NorppaStiina kirjoitti...

Ihania! Tuo raitapaita on aivan herkullinen!

-TIINA- kirjoitti...

Ihania! Mä ostin kans messuilta sellaisia eläinaiheisia kuvia, hyvin yksinkertaisia mutta ihania, kas kummaa en ole niitä vielä ehtinyt mihinkään käyttää ;)

Eliisa kirjoitti...

Kuva on Pia Westerholmin ( Osuuskunta Villi Vaakusta ) Itselläni on useita erilaisia kuvia häneltä. Taisin ostaa muutaman lisää just syksylläkin messuilta. Taitava nainen, vaikka kun juttelin hänen kanssaan niin jotenkin vähätteli töitään. Häneltä ilmestyy (vai onkohan ilmestynyt jo?) oma lastenkirjakin "Lemmikkiloma Las Palmasissa. Eläimetkin lähtevät reissuun." (WSOY)
.

PikkuHoo kirjoitti...

Kivasti sopii kuva tuohon raitapaitaan ja antaa heti ihan eri ilmeen paidalle!

Riikka kirjoitti...

Kiitos kaikille ja Eliisahan osasi infota! Kiitti!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...