tiistai 19. tammikuuta 2010

Omenahame

Muissakin blogeissa on puhuttu kangasvarastojen tuhoamisesta, sai sitten minutkin penkomaan kaappeja. Nimenomaan monikossa kaappeja. Joku kysyi miten säilytän kankaitani...

Kun muutettiin tänne minun kangaskaappini oli se isoin kodinhoitohuoneen kaappi, joten siinä kiireessä, kun loput rakennusjutut piti jonnekin tunkea niin ne tungettiin sinne. Siellä ovat vieläkin kahden vuoden jälkeenkin...eli siellä on porakoneita, ruuveja ja maalipurkkeja. Joskus aion sen kyllä saada kankaille!

Nyt kankaita on pikkukaapeissa, alhaalla ja ylhäällä ja pöydällä ja vaatehuoneen kolmella hyllyllä sekä isossa säilytysarkussa ja sen päällä (arkku siellä vaatehuoneessa). Eli ei ihme, että jos uusia kankaita ei heti ota käyttöön niin ne hautautuvat jonnekin.

Se voisikin olla uudenvuodenlupaus tälle vuodelle, uusia kankaita ei saa "säästää" vaan ne pitää heti leikata! Sillai ne tulee ommeltuakin!




Myllymuksujen omenajoustofrotee oli jo pitkään "säästössä", mutta nyt tuhosin sen kokonaan. Tämä hame valmistui viimeisistä jämistä. Muut voin esitellä vasta, kun Kotimäen puodin tilaus (neppareita) saapuu. On viipynyt jo pitkään, mutta heille on syntynyt vauva, joten miehet siellä yrittävät puotia pyörittää. Eli ymmärrettävää.




Helman kanttasin joustiksella ja se sujui paremmin kuin resorilla kanttaus. Kannattaa kokeilla kaikki te peitetikkikoneen nauhankääntäjineen omistavat! Aion tehdä jatkossakin noin, voisi olla hyvä bodyjen pääntiellä...
Resori on jofotexin raitaa jälleen kerran, kokeilin ensin punaista, mutta tuli jouluisen näköinen hame ja tämä on kesää varten.

Eli lisää omppuja tulossa, kun nepit saapuu....

6 kommenttia:

Sani kirjoitti...

Söpö hame :)

Hansu kirjoitti...

Ihana hame! :) Kivasti tuo resori sopii tuohon kankaaseen. Mulla on kans haaveissa että saisin nuo kankaat mahtumaan vain yhteen korkeaan kaappiin, nyt kun niitä on säilytyslaatikoissa lattiallakin pinossa. Ja vaikka kuinka yritän niitä ommella pois. ;)

NorppaStiina kirjoitti...

Kiva hame! Mies eilen etsi jotain ja saattui kurkistamaan kangaskaappiini - ja melkein pyörtyi... Kuulemma kankaita on liikaa. Ehkä mun pitää tehdä sama uudenvuodenlupaus. :)

Heli kirjoitti...

Ihana hame! Mitenkäs resorivyötäröinen hame pysyy päällä. Minä tein tytölle kaikki housut pienenä resorivyötäröllä ja tykkäsin. Kävelemään lähtiessä ne eivät sitten enään pysyneet jalassa. Piti vaihtaa kuminauhaan.
Säilytys ongelma taitaa olla kaikilla ompelijoilla. minunkaan puoltoistametriä pitkä ja lattiasta kattoon oleva kaappi ei riittänyt mihinkään kun muutossa lastasin tavarani siihen. Elfoja on joutunut ostamaan pöydän alle ja viereenkin. Mutta aina vaan löytyy ihania kankaita, kuten tänäänkin Metsolasta:)

Mimmunen kirjoitti...

Meilläkin tehtiin juuri noin :) Eli kaapista löytyy vielä 2,5 vuoden asumisen jälkeen porakoneet ja ruuvit sun muut sekaisia ja kankaita on tungettu vähän sinne ja tänne. Joskus vielä minäkin innostun ja järjestän nuo tavarat varastoon, että saan kankaille lisää tilaa.

Kiitos vinkistä tuon joustofrotee-kanttauksen suhteen :)

Riikka kirjoitti...

Kiitti =D. Ihanaa saada kommentteja! Tuntuu, ettei pelkkä kiitos edes riitä...

Heli: Pysyy kun on hyvää resoria. Itse tein joskus ajat sitten ja koin huonoiksi, nykyään ovat tosi hyviä. En tiedä onko kaavat parantuneet vai resorit kehittyneet vai mikä...?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...