keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Ihan pöllö tunika!

Tämänkin setin yläosa oli nepparijonossa. Housut kerran jo esittelinkin sen peikkohaalarin ja paidan kanssa. "Oikeasti" kuuluvat kuitenkin tämän pöllömekon kanssa pitoon.




Housut on muunnetulla Saimi-kaavalla ja mekkoon otin mallia yhdestä kik kidin mekosta.
Housujen joustis lastenmetsolasta ja pöllö Sampsukasta.




Kylläpäs pelotti lyödä neppejä vasaralla. Mulla on perinteisesti aina mennyt vähintään yksi pieleen ja välillä mies on ne lyönyt. Siksi ostin kam-neppipressin aikoinaan ja siihen oon ollut niin tyytyväinen, että pois en anna. Nyt halusin kuitenkin välttämättä tähän metallinepit ja oli uskallaettava. Loistavasti sujui! Ehkä nepparitkin on kehittyneet ajan kuluessa.



Mekon malli on tosi ihana, laitan teille kuvan. Kannattaa kokeilla tuollaista rglanhihaa, hihat ylettyy siis selkään asti, missä yhdistyvät. Tosi nätti päällä!


Loppuun kysymys!
Minne voi lahjoittaa leluja?

Ollaan siivottu aamu ja laitoin kaikki pehmot ulos pakkaseen (puhdistumman) ja niitä on niin paljon, että ajattelin jotain laittaa pois, sellaisia millä ei leikitä eikä ole tunnearvoa. Valitettavan monella on =D.

Samoin siivosin vauvaleluja pois, niitä olis kans poisannettavaksi. Onko joku paikka minne voi viedä? Risat laitoin jo roskiin.

12 kommenttia:

Leppirinne kirjoitti...

Lelut voi viedä ainakin sairaalaan lasten osastolle :)

NorppaStiina kirjoitti...

Ihanan mallinen! En vaan osais tuollaista noin suurta muutosta kaavaan itse tehdä.
Ainakin ensikodit ja sairaaloiden lastenosastot ovat (joskus muinoin) ottaneet leluja vastaan.

Heli kirjoitti...

leluja voi viedä spr:lle. Olen vienyt meiltä ja ovat kiitollisin mielin ottaneet vastaa.
Minulla on sama ongelma ollut neppareiden kanssa. Olen ostanut prymiltä sakset ja ny t sujuu. Prymin neppari valikoima vaan on aika vaatimaton. Ostin kokeeksi kangastukusta neppareita josko ne olisi mahtuneet prymin saksiin mutta eivät sopineet alkuunkaan.

Hanna kirjoitti...

Minä olen nakuttelun veteraani. :)
mimokin on jo apuna kun napsuttelen vasaralla neppareita.
muistan kuinka aluksi ne hammaspiikit sojotteli minne vaan mutta nykyisin saan jo melkein aina ekoilta yrittämiltä. :D

ihana tuo pöllökangas.
Onko se sellaista pehmeää?
Kun tuusiksella käydessäni kokeilin piparikukka ja karhu ja kettukankaita ja ne olivat kamalan karheita. :O
Tuusis muisteli että olisivat olleet jotain vanhaa erää?

Annika kirjoitti...

Leluja kannattaa lahjoittaa
- sairaalaan
- neuvoloihin
- terveyskeskuksiin
- seurakunnan kerhoihin
- perhepäivähoitajille
- päiväkoteihin.
Olen itse jaellut leluja ja askartelutarpeita vähän kaikkialle. "Lääkäri"puolelle kannattaa lahjoittaa kestäviä ja kovia. Pehmot eivät ehkä ole kivoja pöpöjen kanssa ;)
Kiva pöllötunika.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana setti taas kerran! :-)
Mullakin on neppikauhu... Prymin pihdeillä saa vaan niitä 10mm:siä neppejä ja vasaralla sit nuita 9,7mm:siä v...roilleen... (Kam pihditkin löytyy mutta tosiaan joskus on kiva laittaa metallisiakin neppejä!) En oo viittiny tehä ees bodyn jatkopaloja tutuille kun saan ne nepit helposti lyötyä liian tiukkaan tms eivätkä siten pysy kiinni.. Plääh.

-Johanna

Susanna kirjoitti...

Prymin pihdit ovat kyllä ihan loistavat, varsinkin jos ikinä tarvitsee laittaa sirkkoja minnekään. Ja kyllä pihdeillä pitäs saada kaikki prymin nepit paikoilleen, jokaiselle vaan oma alustaosa, mitkä tulee paketeissa. tosiaan harmittavan pieni valikoima on prymillä. Mulla on Kamin neppipressi, ja siihen pitäisi olla saatavilla leuat rengasnepeille, mutta mulla ei ole nyt edennyt tämä etsintä.... ilmoittelen tarkemmin kunhan löydän sen kaupan uudelleen.

Ja tosiaan, aivan ihana pöllöpaita!

Satu kirjoitti...

Kivannäköinen pöllötunika!
Vasaralla täälläkin nepparit naputellaan, vaihtelevalla menestyksellä...

-TIINA- kirjoitti...

Ihana setti!!!

Mäkin olen joskus lahjoittanut leluja päiväkotiin ja sairaalaan on mennyt vanhat rattaat ;)

Riikka kirjoitti...

Kiitos kaikille kehuista ja lelunlahjoitus ideoista. Taidan tarjota lähipäikkyyn, kun saan kaikki leluvarastot siivoiltua. (Pehmot on vielä ulkona).

Hanna: Ei ole niin kovaa kuin esim. Karhut ja ketut, mutta ei niin pehmeää kuin peikot. Siltä väliltä, ihan ok minusta.

Susanna: Missähän ne leuat oli myynnissä, joskus harkitsin tilausta mutta se jäi. Nyt on muista missä se oli...onnistuihan nuo nyt vasarallakin onneksi.

Susanna kirjoitti...

haa mä löysin ne!
http://thesnapstore.com/catalog/index.php/cPath/21_40

http://www.kamsnaps.com/Dies-for-Press-c14/

ja vitsi mikä valikoima tuolla snapstoressa! Mutta oliko sulla ne käsipuristimet vai pressi? Tosta jälkimmäisestä linkistä sain käsityksen että siihen käsipuristimeen ei käy noi saman leuat. Mut en ehtiny sen tarkemmin perehtyä.

Riikka kirjoitti...

Kiitti linkistä! Tutustun kun ehtii...
Mulla on pressi. Pihtejä en ole kaipaillut =).

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...