perjantai 8. tammikuuta 2010

I love NY -setti

Tämä Eurokankaan joustis oli niin ihanan tuntuista ja paksua, että siitä oli välttämättä tehtävä jotain lämpöistä. Harmi vaan, ettei se ole yhtään meidän tyylistä. Body kuitenkin tuli pienimmälle, isommat eivät kuulemma halua siitä edes yöpaitaa! Tätähän ostin myös sinisydämisenä.




Sitten alkoi mustan velourin metsästys, koska meillä ei ollut valmiiksi bodyyn sopivia housuja. Punaisten kanssa olisi jotenkin jouluinen, joten mustaa oli saatava! Onkos muut huomanneet, ettei mustaa velouria saa mistään, loppu jokapaikasta. Sitten löysin varastoistani kesällä maaseutukirpparilta ostamani 70-luvun velourpöksyt, jotka ostin juuri hyvän kankaan takia. Niistä sitten leikkelin nämä, ilman kaavaa. Pussimaiset pitkillä resoreilla. Raitaresori on Triteksin.



Juttu jatkuukin Triteksillä, sillä sinne menin seuraavana päivänä ja mitä siellä odotti. Yksi pala mustaa velouria. En sitä enää näihin tarvinnut, mutta pakkohan se oli ottaa mukaan, kun selvästi oli siellä minua varten! Sanoin vielä miehelle lähteissä, että kävis nyt niin, että tekisin sieltä jonkun löydön. Se oli sitten se velour ilmeisesti =D. Muuten lähinnä täydentelin resorivarastoja ja ostin jo kesäisiä trikoita kesävaatteisiin.
Mut loppu hyvin kaikki hyvin, setti on valmis.



Esitettelen loppuun vielä lahjan itselleni, kun posti sen äsken sovivasti toi. Tilasin tämän ja nopeasti tuli kahdesssa päivässä kotiin Bookysta. Ei mitään uutta ompelun saralla, mutta ihana kirja ja lopussa monta kivaa aplikointikaavaa.



Kiitos vielä kaikista edellisen postauksen kommenteista ja kehuista! Ja pari uutta lukijaa oli taas tullut mukaan, tervetuloa vaan!

6 kommenttia:

Hansu kirjoitti...

Mulla myös pyöri käsissä tuo samainen New York trikoo, mutta tulin tosiaan siihen tulokseen, ettei näytä paljoakaan meidän neitien tyyliltä. Nyt kun näkee tuossa bodyna, niin hyvinhän tuo toimii! :D Olis ollut kiva piriste vaatekaappiin.

NorppaStiina kirjoitti...

Me saatiin lahjaks samanlaisesta trikoosta tehty puku Nykistä kun neiti oli vastasyntynyt. Tuli nostalginen olo tuosta sinun tekemäastä bodysta. :) Nuo housut on kivan näköiset! Ja ilman kaavaa leikattu, vau!

Ilona kirjoitti...

Hyvännäköinen setti tuli!

Laittaisitko johonkin postaukseen pari makupalaa tuosta kirjasta. Olen muutamassa muussakin blogissa tuohon törmännyt, mutta en ole sitä "livenä" päässyt selailemaan. Olisi kiva hiukan tietää mitä pitää sisällään:)

Sani kirjoitti...

Toi on kiva kirja, minullakin oli se lainas kirjastos ja aplikaatiokuvat piti itselle kopsata talteen :)

Riikka kirjoitti...

Hanna-Riikka: tuo body onjoustofroteeta ja otin tunnun vuoksi, vaikkei meidän tyylinen ollutkaan. Nyt kyllä tykkään, on erilainen kuin lastenvaatteet yleensä. Ei pinkkiä eikä retroa vaan jotain ihan muuta =).

Norppastiina: Ilman kaavaa leikkuu on pientä arpapeliä välillä, mutta joskus onnistuu. Nyt tuli hyvät!

Ilona: Laitoin makupaloja. Kiitti!

Sani: Ne tosiaan on kivat, vaikken olekaan mitään toteuttanut.

Hansu kirjoitti...

Ai sekö olikin joustofroteeta. :D Mä ihan muistelin että trikoolaatikossa kattelin sitä. Voihan se olla, etten ole ihan höperö, vaan sitä oli tehty trikoonakin. Joustis olis lähteny mun mukaan. :) Mutta jokatapauksessa kivan näköinen body käytössä. :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...