maanantai 9. tammikuuta 2012

KissaSetti


Pitkään oli mielessä kokeilla villafleecen/keittovillan ompelua. Se vaan on melko arvokasta ja kun sitä ei välttämättä mihinkään tarvinnut, niin ei tullu tilattua. Kunnes eteen osui jämäpalanen ja sen tilasin Kangastukusta.

Piti kokeilla materiaalia mekkoon tai takkiin...ihan vaan nopeaan. Homma vähän paisui, kun innostui aplikoimaan kissan taskuun ja sitten kissakankaasta piti tehdä mekko. Tuli sitten koko setti samalla.
Mekon kangas on kierrätetty täältä.


Takin kaava on Suuresta käsityölehdestä 2/10, suurin koko lehdessä oli 116cm, joten siitä vähän muokkailin ja suurensin, mutta olisi voinut reilumminkin suurennella. Eli kerrankin kaava ei ollut jättikokoa vaan luultavasti vastaa hyvin kokoaan tai on jopa niukka.

Noita nappeja ostin viime kesänä putkellisen, sopivaa kokoa ja väriä lätsien ompeluun. 

Liivarin kaava oma, napit on olkapäillä. Mekko käy hyvin ensi kesänäkin eli on aika kesäinen tuon talvisen villatakin parina, mutta tykkään, Tähän mustat pallo- tai raitasukkiset pariksi =).



Näin!



Kaupassa alkoi maanantain kunniaksi SydänAle! Vinkki aleen: Poikienkin vaatteissa on sydämiä, esim. Autot velourhousuissa ;).

12 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Voi että! Aivan ihana setti!!!

Omppis kirjoitti...

Voikun hauska! :-)

Niin ja toi ed. postauksen mekkonen on hauska. Sulla tuntuu usein täällä blogissa olevan sellaisia toteutuksia joita mä vasta mietin! ;-) (nimittäin pallohelmatunika/-mekko on ollut suunnitelmissa jo pitkään...) Onko sulla muuten jokin ideavihko mihin raapustelet ja toteutat? Mulla tulis varmaan 2 A4:sta täyteen ranskalaisilla viivoilla jos kaiken kirjoittaisin ylös. (nyt jos alkaa toivomaan lisää ompeluaikaa niin äkkiä huomaa olevansa työtön ja sitten ei ole varaa välttistä ostaa edes vetoketjua..)

Anskuli kirjoitti...

ihana setti <3

NorppaStiina kirjoitti...

Ihana setti! Tuo takki on tosi kaunis.

An-nuk-ka kirjoitti...

Tosi veikeä setti ja onnistunut toteutus!

Hanna kirjoitti...

Tämä on tosi kiva! :)

Sarita kirjoitti...

Tämä on tosi hauska kokonaisuus! Hellyyttävä tuo taskusta kurkkiva kisukaveri! :)

Satu kirjoitti...

Todella herttainen yhdistelmä. Tykkään kovasti molemmista ja kisu on kerrassaan söpö!

Erja kirjoitti...

Ihana tuo kissa!

Jes kirjoitti...

The jacket is adorable, and together with the dress is looks soooo nice :)

Riikka kirjoitti...

Kiitos kaikille! Ihania kommentteja =).

Mia kirjoitti...

Ihana setti! :) Makeita kissoja!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...