tiistai 5. lokakuuta 2010

Koko setti Hilcokankaista

Nämä vaatteet syntyi ihan kangaspalojen perusteella. Oli puoli metriä pallotrikoota ja jämäpalanen finecordia, molemmat muistaakseni Hilcon. Finecordissa on puita, jotka on "täynnä" tuota turkoosipunaista pallokuviota. Eli kun keksin, että kankaat "kuuluu yhteen" piti ne saada asuksi.


Hylje vähän haittasi kuvausta suuruudellaan =D.



Paitaan aplikoin vielä yhden puun hameen kuvioinnin mukaan ja koristelin napeilla. Paidan kaava joku ikivanha oma, 98cm. Tuli tosi reilu, mutta ei haittaa, koska hihansuissa on nuo resorit niin hihat pysyy ranteissa.





Syyslätsä, kivan hempeä.



Vuoritettu pinkillä puuvillalla.




Hameen kaavan olen piirtänyt Ottobresta 4-5 vuotta sitten esikoiselle, joten ei hajuakaan mistä numerosta! Muistelen, että se oli lehdessä tehty velourista ja joka laksoksen kohdalla oli rusetti. Muistaako kukaan...




Omat rusetit oli niin isoja, että laitoin vain yhden.




Loppuun pari mallauskuvaa, sopii Ticketin toppaliivin kanssa...



Ja tänään jo olikin puistossa tämän Ticketin plain rainin kanssa.




Kun vaan aina tekisi koko setin, niin vaatteita tulisi enemmän pidettyäkin. Vai jääkö teillä kaappiin, jos tekee "yksinäiset" housut tai paidan jne? Meillä meinaa jäädä =/.

17 kommenttia:

Nipsu kirjoitti...

Todella kaunis asu!!

-Anni- kirjoitti...

Tosi kiva setti!
Olen koittanut opetella, että aina ostaessaan jo miettii ne kaverit, mutten jää!

Kerttu kirjoitti...

Hieno setti!
Tykkään varsinkin tuosta rusetti hameesta.
Meillä kans aika herkästi jää kaappiin jollei tee koko settiä, pitäis kai harrastaa enemmän myös ihan perusyksiväristen vaatteiden tekoa niin vois yhdistellä paremmin.

vupii kirjoitti...

Tosi ihana :)

-TIINA- kirjoitti...

Hurmaava setti! Mä pyrin kanssa tekemään nykyään settejä, juuri siksi ettei jäisi kaappiin lojumaan.

Ilona kirjoitti...

Tosi hyvännäköinen setti! Tuollaisen hameen saa myös talvella helposti haalarin alle, kun ei ole paksua kangasta. Hameen kaava näyttää tutulta, laitan numeron, jos satun lehtiä selaillessa törmäämään:)

Erja kirjoitti...

Suloinen setti. Kaava on lehdessä 4/2005, suurin koko 98 cm. Laskosten kohdalla on pienet silkkikukat. Meidän nuorimmalla työllä on vielä käytössä tuolla kaavalla tehty hame, pituutta kuitenkin jo n. 128 cm... pitkäikäinen kaava

Anonyymi kirjoitti...

Ihana setti on kyllä! Mistä olet ottanut kaavat lakkiin? ... se on tosi kivan mallinen :)

T.Sanna

NorppaStiina kirjoitti...

Ihania! Mulla on lähes tulkoon saman näköinen paita odottelemassa tuolla kuvaamista. Ihan samasta kankaasta. ;),

Sani kirjoitti...

On kyl ihana setti! :)

Sarita kirjoitti...

Mun kolmevuotias kulki tietokoneen ohitse, jäi katsomaan tuota asua ja huokaili: "Onpa ihana asu!" Että terveisiä vaan sulle. ;)

Itse olen juuri miettinyt samaa, että pitäisi aina ideoida ja tehdä koko asu kerralla. Huomaan jo nyt että joitain yksittäisi vaatteita ei tule käytettyä tarpeeksi kun ne ei sovikaan niin monen muun vaatteen kanssa hyvin yhteen.

Riikka kirjoitti...

Kiva, kun on paljon kommentteja! =)

Erja: Kiitos taas, oot ennenkin pelastanut hukkuneen lehden metsästyksessä! Tosi suuri apu, eli tosi suuri kiitos!!

Sanna: Lakin kaava vanha oma, kauan oon jo tehnyt tuolla kaavalla kaikki lätsät ;). Tosi hyvä malli, vaikka itse sanonkin =).

Norppastiina: Haluis jo nähdä...

Sarita: Ihana kuulla, varmaan on juuri sellainen 3-vuotiaiden neitien mieleen oleva asu ;). Sano kiitokset tytöllesi!

Eliisa kirjoitti...

Aivan ihana setti. Värit niin sointuvat. Hame tosi suloinen, hattu istuvan näköinen.

Anonyymi kirjoitti...

oi ja voi! ootko tilannut tuon ihanaisen ticketin toppaliivin niiden nettikaupasta..? haaveilin niistä ihanuuksista kauan ja olivat tietysti loppu kun piti tilata :(

Riikka kirjoitti...

Kiitos!

Anonyymi: ticketin liivin alkuperää en tiedä, itse sain sen ostettua mun "vakimyyjältä" =D. Kiva liivi, mutta ei sellainen superpaksu eli ei ehkä kovimmille pakkasille. Näillä keleillä hyvä.

Omppis kirjoitti...

Herkkusetti! ;-) Mä yritän tehdä semmoisia vaatteita joita sitten kanssa tulisi pidettyä.

Riikka kirjoitti...

Niin minäkin ;), mutta liikaa....Täytyy taas huutista täyttää kun ehtii.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...