torstai 1. syyskuuta 2011

Syyshousu tikkailuja


Tässä erään päivän inspiraatio. Minulla oli taas vaihteeksi lainassa Elsebeth Gyntherin Ompele lapselle-kirja ja siellä oli tämäntyyliset housut, joista piirsin isoimman koon ja aloin muokkailemaan. Oli tarkoitus tehdä kivat sisävelourhaalarit...

No kaapissa odotteli punainen farkkukangas, josta on pitänyt tulla vaikka mitä! Ainakin lappuhaalari farkkumekko, resorivyötäröfarkkuja, puolihame ym. ym. No niitä ei ikinä tullut niin päätinkin kokeilla kaavaa siihen.

Valmiina näyttääkin ihan enstex ulkoiluhousuilta =D.



Lahkeensuut tein nyt ensin kumpparilla, mutta jätin aukon, mistä kumpparin saa helposti pois. Sen saa jo pian ottaakin, nämä oli nyt ihan sopivat tytölle.



Taskut kanttasin oranssilla, retrotyyliin.



Henkseleitä ostin kesäiseltä kirppisreissulta erään maaseutukirppiksen poistokorista kaikki á 50snt ja ensimmäiset osat leikkelin irti näihin housuihin. 



Sain pitkästä aikaa tikkailla! Ette usko miten ihanaa se on! Se oli jo kouluaikana minun lempipuuhaa. Varmaan siksikin, että ope muisti siisteistä tikkauksista kehua ja koska siinä tekee aina valmista pintaa, viimeistä tikkausta, ennen kuin on kohta valmista. Näissä housuissa sai kiitettävän paljon tikata ja tykkäsin taas niin paljon, monien trikoo-ompeluiden jälkeen. 




Ja vielä sopitukset ulkona. Näitä on jo kahtena päivänä ulkona tarvinnutkin, kun ei vielä tarvii vedenpitäviä ulkovaatteita, mutta jotain lämmikettä ja suojaa. Oivat hiekkalaatikkohousut!



Kuvissa lätsä Selia, paita moonkids, takki molokids.

5 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Tosi mukavat! :D itselläni sama kirja myös lainassa, meinasin yrittää sitä lappuhame-versiota sieltä!

Kerttu kirjoitti...

Komeat on :)

Omppis kirjoitti...

Aika veikiät. ;-)

Tiina kirjoitti...

Söpöt taskut! Meidän kirjastosta olen tuota kirjaa yrittänyt katsella, ihan turhaan. Ei löydy koko maakunnasta.

Tikkausten teko on kivaa, jos ei tarvitse vaihtaa lankoja jatkuvasti tavallisista tikkauslankoihin. ;)

Erja kirjoitti...

On hienot tikkaukset! Ja kätevän oloiset housut muutenkin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...