maanantai 14. helmikuuta 2011

Luonto kiittää, edes vähän

Osallistun tällä Paapiin maanantaihaasteeseen, tällä mikä ei alunperin ollut edes kangas, vaan sateenvarjo. Risa sellainen ja olin sitä heittämässä pois, roskiin siis. Metallikehikolle en keksinyt uusiokäyttöä, mutta kankaat otin kuitenkin talteen. Eli siitä otsikko; luonto kiittää edes vähän, kun jotain pelastin menemästä hukkaan.



Unikkosateenvarjon unikkokukat muuttuivat tälläiseksi kukaksi. Mitä ne on?



Keskellä yksi pari autojoustiksestakin. Kaikki jo tietää mitä ne on?



Sisällä velourvuori ja päältä siis sadekangasta....



Rukkasia, hanskoja, tumppuja, lapasia. Niitä syntyi lauantain ja sunnuntain näpertelynä 6 paria. Sopivaa puuhaa, kun lapset on kipeänä ja aina pitää välillä  keskeyttää hommansa. Monen blogissa näitä on ollut pul-kankaasta, mutta tälläinen sadekangas oli ainakin mukavan taipuisaa ja ohutta ommella. Vettä nämä eivät tietenkään pidä eli en alkanut saumoja teippaamaan sentään.




Tässä niitä nyt olisi, kaikissa koko 1v. Kokeilin sitä Ottobren lapaskaavaa, siitä juhlavuoden lehdestä. Aika saman mallinen kuin omani, vähän leveämpi, joten nämä oli helpompi ommella. Tuo koko 1v sopi myös oman neidin 2v käteen, joten ei ihan niukka malli. Yhdet jää siis meille, mutta nyt pitäisi keksiä, mitä näillä lopuilla teen!



Arvonta? Huono puoli se, että siihen voisi osallistua vaan ne, joilla on sopivanikäinen lapsi =/.
Lahjoitus? Sairaalakäytössä tuskin tarvitaan ulkohanskoja...päiväkotiin varahanskoja?
Jakaminen lähipiirille? Siinä menisi kahdet tai kolmet, joten vielä jäisi....
Onko teillä tarvetta kenelläkään? Voin lähetellä postituskulujen ja -vaivan hinnalla (3€).

Tai ehdottakaa, mihin nämä päätyvät!

Hyvää Ystävänpäivää tässä samalla kaikille!!

10 kommenttia:

*marjuska* kirjoitti...

Tosi kivoja!

Mä voisin kyllä yhdet noista unikoista ottaa. Heitänpä sulle sähköpostia. :-)

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Mä voisin ostaa yhdet unikot ja nuo ladat, jos on vielä jäljellä. Laitan postia. :)

*Hanna*

Nipsu kirjoitti...

ihania.. Itselläkin pyöriny yks risa sateenvarjo kaapin päällä, nyt otan vinkkisi kyllä käyttöön ja luonto kiittää täälläkin päin.. :D

Kata kirjoitti...

Mä voisin myös adoptoida yhdet, laitan minäkin postia...:)

Susanna kirjoitti...

Hyvä idea! Mä kyllä uskon, että ihan riittävä vedenpitävyys noilla saavutetaan. Eipä noi kaikki kaupankaan tumput, missä on saumat teipattu, mitään pidä - eipä se auta teippi, jos kangas ei vaan ole riittävän kosteussuojattu.

Jos sulla noita jää yli, niin lahjoita päiväkotiin! Niillä on aina tarvetta hanskoille ym.

Sani kirjoitti...

Ihania hanskoja :)
Vastailin jo tonne blogiini mut laitabpa tännekki:
Eli en tiedä yhtään minkäverran laittavat yllärikangasta (riippuiskohan siitäki paljollako tilaa?!), sain vain tiedon että yllärikangasta saa tilaajat, tahotko että koitan kysellä tarkemmin?
Tai voithan itsekkin laitta sinne s-postia ja kysyä :)
tasaraita joustiksia on 5 eri väriä
(kuvassa vas.laidas niist kaks väriv.)

http://www.kestovaippakauppa.com/product_details.php?p=1124

ja kuvassa oik laidassa olevat kankaat on trikoita

http://www.kestovaippakauppa.com/product_details.php?p=1215

Riikka kirjoitti...

Ok, tuo selvensi! Etsin niitä trikoovärehä joustiksista siis... =/. Ei tarvii tarkemmin kysellä, noita olisin tilannut, jos siis olisi ollut. Nyt mietin mitäs tilais ;).

5ara kirjoitti...

onko näitä jälellä vielä? :) voisin huolii jos on.
laitteletko s.postia
sarp-pa@hotmail.com

Katja kirjoitti...

Hieno idea hyödyntää vettähylkivä kangas!

Riikka kirjoitti...

5ara: Teille viimeiset eli nyt on hanskat loppu!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...