maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulusydämiä ja lahjuksia

Äiti teki-blogissa oli niin ihana naisten Amelia, että minuun tuli vauhtia...tuollainen on saatava! Kangaskaappia katsellessa tuli sitten järki käteen ja tein jouluisen version tästä Marimekon sydäncollegesta (enkä tilannut sitä puutrikoota...vaikka edelleen tekisi mieli...).

Tein hupullisen version, kaavan sain lainaan Erjalta, kiitos kiitos! Ihan hyvä kaava, tunikamittaa eli mekkoon saa reippaasti pidentää. Tehdessä ajattelin jo, että voisiko tällä hoitaa huomiset koulun joulujuhlat, mutta ei...kyllä tämä on enemmän kotitunika huppuineen.



Samasta kankaasta esikoiselle liivimekko. Vieläkin kangasta jäi, mutta nyt yritin unohtaa kkk-ohjeen (koko kangas kerralla) ja odottaa uutta kivaa inspistä, mitä siitä lopusta tulisi. Eli tykkään kankaasta niin paljon, etten viitsinyt vain "tuhota" sitä.



Tein reippaan kokoisen, saa luvan mahtua ensi vuonnakin (vielä joulunakin), kokoa 152cm.


Joululahjojen ompelu on tänä vuonna ollut ihan minimaalista. Ei ole ehtinyt, eikä ole ollut inspistäkään, mikä kenellekin ommella?

Omat lapset saa kuitenkin kaksinkertaisia fleecerukkasia. Näihin inspis siitä, että esikoinen haluaa jo isompien lasten hanskat, ei lasten rukkasmallia. Muokkailin sitten tälläisen kaavan. Näyttää muuten kuvassa juuri rukkasille, mutta kuvitelkaa käsi sisään ja ruo kuminauha on ranteen kohdalla.



Esikoiselle mustat, että varmasti kelpaa, ei koristeita ;).


Keskimmäisen hanskoihin idea siitä, että hänen joulupukin toivelistassaan luki; Hylje-juttuja. Vaikea enää löytää mitään, mitä meillä ei olisi...



Joten pikaisesti aplikoin hylkeet hanskojen päälle. Kiire olikin, tunti oli aikaa, ennen kuin lapset oli tulossa kotiin. Ehdin. Juuri ja juuri.



Nämä on kaikki ihan jämäpaloista tehty, että saa niitäkin kuluteltua.



Opettajille pussukoita. Näihin tuli idea tuosta retrokankaasta, jossa on omena eli "Opettajalle omena". Toisessa on sydän.



Ja muita pikkupussukoita kaverisynttäreitä yms. varten.




Vielä ehtii ommella lahjoja, Tsemppiä siihen kaikille =). Itse en enää taida...

1 kommentti:

Mervi kirjoitti...

Tosi ihania rukkasia! Hupparin malli vaikuttaa myös kivalta :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...