perjantai 3. huhtikuuta 2009

Blogin aloitus

Yritän nyt aloittaa tämän elämäni ensimmäisen blogin, josta on tarkoitus tulla käsityöblogi. Suurimmaksi osaksi ompelua, harvoin neulomista ja välillä askartelua tms. Koska olen hieman haksahtanut lastenvaaatteisiin voi tänne tulla välillä myös postauksia ostoksistani.

Olen 32-v. kolmen tytön (ylpeä) äiti ja perheeseen kuuluu myös mies. Tytöt ovat nyt 5-v. ja 3-v. ja 7kk vanhat. Tykkään uusretrosta, mutta 5v täytyy jo tehdä "tyttövaatetta" ja kolmivuotiaskin on aika prinsessa, joten ruskeaa ja vihreää ja oranssia ompelen sitten pienimmälle.
Asumme omakotitalossa, jonka myös teimme itse ja muutimme kesällä 2007. Nyt kodinhoitohuone on ompeluhuoneeni ja sinne on muuttamassa uusikin kone lähiaikoina eli peitetikkikone Janome CoverPro 1000 DX Englannista on matkalla luokseni. Maltan tuskin odottaa! Koneen hankinta oli ajankohtainen ja sitten googlettaessani eksyinkin Marian Ompelutarinoita blogiin ja uskalsin tilata. Eli kiitokset Marialle tilausavusta!
Ennestään kodinhoitohuoneessa asustaa Husqwarnan kirjova ompelukone ja perus saumuri. Lisäksi ompeluun tarvittavat silityspiste ja Kam-neppipressi. Näistäkin voisin joskus kuvia lisätä.
Jos/kun tänne vieraita ja tuttuja eksyy niin jättäkää merkki käynnistänne ja kaikki mielipiteet ja korjausehdotuksetkin ompeluihin on tervetulleita.

Nyt en tiedä mitä muuta kertoisin joten tämä teksti lähtee matkaan ja aloitan ekan ompelutyön esittelyn! Tervetuloa kaikille!

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...