Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ostoksia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 23. syyskuuta 2013
Alepalat uuteen muotoon
Tässä vähän kesän aikana ostetuista ylläripaketeista ja alekankaista ommeltuja vaatteita. Kaikkien alkuperää en enää muistakaan. Yläkuvassa kuopuksen pyjama, jonka housut olivat harjoituskappale omasta housukaavoituksesta. Sellaiset nilkasta tiukat, mutta hieman pepusta lököttävät housut.
Yllärikangas, josta tuli itselle toppi. Tämäkin oma kaavoituskokeilu.Kangas oli kiva ja vaikka sitä ei olisi itse tullut ostettua, niin sopi kyllä täydellisesti punaisten hiusten kanssa tuo petrooli väri ja oranssit kalat.
Joustiksista paita ja hupparimekko.
Tampereen alueen ompelijoiden tilkkupaketissa oli juuri sopivat palaset ja sain tytölle tehtyä pari uutta isompaa pumppupaitaa. Moni 110/116 cm pumppuvaate alkaa olla pieni, joten ne pitäisi siivoilla kaapista pois. Jos kiinnostaa, kysele sähköpostilla! info@seliashop.fi
Näitä pidetään nyt talvi aluspaitaja ja ensi kesänä toivottavasti vielä mahtuvat toppina.
Alevelourista tunika. Piti olla kuopuksen, mutta taitaa taas mahtua myös tuolle keskimmäiselle...niin ne alkavat olla samaa kokoa =).
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Mekkoista...
Marimekon popup -shopista löytyi palakangas, joka vaati päästä mukaan. Ajattelin tätä sellaiseksi kaverisynttärimekoksi.
Simppeli malli, selässä yksi nappi ja lenkki.
Samalta reissulta lähti mukaan yhdet valmiit housut, Marimekon nekin. Ja yläkerran EK:ssa sitten osui silmiin tuo kauan harkinnassa ollut norsutrikoo. Se sopi aika hyvin housujen pariksi, joten "sain luvan" ottaa pikkupätkän sitäkin ja tehdä housuihin paidan ja niin setti on valmis päiväkotikäyttöön.
perjantai 23. elokuuta 2013
Paidat ja heippa Sateenkaariraidalle
Paidat Laulukalasta ja Sateenkaariraidasta. Sateenkaariraitatrikoolle sain sanoa heipat, viimeinen pakka loppui. Aina vähän haikeaa, kun joku kangas on lopussa, mutta tuleehan niitä uusia ihanuuksia sitten ja on niille tilaa.
Muitakin kankaita alessa, tehdään tilaa uusille!
Sateenkaarivärityksestä tykkään muutenkin ja esim. tähän neuletunikaan ihastuin. Sen on neulonut Äidin lintu.
Nyt löytyi myös laulukalaan sopiva yksivärinen trikoo. Tätä on pieni erä tilaustöitä varten. Eli jos laulukala mekkonen kaipaa talveksi pitkähihaista alle, niin tästä olisi mahdollisuus tehdä.
Tässä legginseinä.
torstai 23. toukokuuta 2013
Kankaiden yö 24. - 25.5
Huh! Työtä takana ja pian se on täällä, odotettu Kankaiden yö. Itse odotan sitä sekä myyjänä, että ostajana, joten kiirettä pitää tuona yönä. Viimeksi tunnelma oli kuitenkin niin mahtava, että helposti pysyi hereillä ja taisi siinä käydä vähän kierroksillakin niin ei uni edes tullut. Tulkoon sitten lauantaina vasta ;).
Mukana on 29 verkkokauppaa ja luvassa on mahtavia yllätyksiä ja palkintoja, melkein en malta odottaa, että saadaan niistä kertoa!
Selian tarjouksia pystyy seuraamaan Selian omalla Facebook seinällä, klik. Tykkäähän jo nyt niin saadaan yön tavoita 1500 tykkääjää täyteen ja lisäyllätykstä kehiin.
Kaikki tarjoukset löytyvät myös Kankaiden yö- facebookryhmässä ja jos et siihen ole vielä liiittynyt niin nyt kiireesti mukaan tästä, klik. Siellä onkin jo vinkkiä Aarteenmetsästyksestä...
Selian oma kankaiden yö kansio aukeaa kauppaan perjantaina klo 21. Se löytyy stten täältä, klik.
Jännää jännää...Nyt menkääs tykkäämään ihan jokaisen yrityksen Face-sivusta. Monet on luvanneet lisäbonusta, jos tykkääjiä saadaan liikkeelle!
Mahtavaa Yötä, valvotaan yhdessä!
Lisätty postimaksuohjeet:
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Cheerleader päivä
Tytöt käy Cheerleader -treeneissä sunnuntaisin. Viime viikolla sain kolmen päivän varoitusajan, olisi ensimmäinen peli, jännää!
Vaatimuksena mustat vaatteet, valkoiset kengät ja punaiset, mustat ja/tai kultaiset lettinauhat.
Arvatkaa vaan, onko meidän mekkotytöllä yksiäkään housuja? Tai ylipäätään mitään mustaa? No ei ollut, mutta onneksi noita kankaita löytyy. Mustat polvihousut joustofroteesta:
Isosiskon vanhasta mustasta paidasta hihat pois tai lyhennettynä, syntyi musta teeppari.
Tähän asti oli menty tossuilla, mutta koska nekään ei olleet valkoiset niin ostettiin ne oikeat Kaepat, Cheerleaderiin. Ja pyrinnön peliin laitettiin punaiset kolmiot sivuun (kolmiovärejä voi vaihtaa). Punaiset lettinauhatkin löytyi ompelutarvikkeiden nauhavarastosta.
Hyvin kelpasi kamppeet ja pelikin meni hyvin, Pyrintö voitti Korihait 108-73.
Isosiskolle löytyi vanhat vaatteet yms, joten niitä en tässä esittele ollenkaan.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Tilattuja neuletöitä
Päähineitä tulee paljon ommeltua itse, mutta kuka tekisi ne ihanat neulemyssyt? Ikuinen ongelma ja tänäkin syksynä olen tilannut jo kolmelta eri neulojalta hattuja.
Tämä ensimmäinen osui silmiin facebookissa, Leenan pajassa. Oikea fyysinen paja sijaitsee Kempeleessä, Hinkkitie 2. Serkkuni paja, joten pikku mainos on sallittua =).
Alakuvassa hattu sellaisenaan, tuunasin sitä jo vähän niin, että etusakarat kiinitin ylös. Mietin myös helmiä, mutta tykkään yksinkertaisesta, joten nyt se lienee valmis.
Siililapasia meillä on kinuttu muutamanakin talvena ja nyt löytyi yhdet punaiset Taitomaasta. Pyysin myyjää, onnistuisiko siilipipo samaan ja tälläistä posti toi juuri tänään. Menevät käyttöön sen me&I siilihaalarin kanssa, josta on aiemminkin ollut puhetta.
Yhden pipon tilasin vielä Helmiltä, sitä vielä odotellaan, mutta on kuulemma jo valmis. Laitan sen johonkin tulevaan postaukseen sitten.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Yllätys Etelä-Koreasta
Pienoinen yllätys oli saada paketikortti (postin mukaan jo toinen ja olivat lähettämässä pakettia takaisinpäin), jossa oli lähettäjänä Etelä-Korea, ei mitään muuta. En saanut millään muisteltua, mitä se voisi sisältää ja mietin jo, että mikä "pommi" se voi olla??
No kerrankin sain yllärin, kun niistä tykkään! Paketti sisälsi yläkuvan kankaat, jotka olin tilannut Etsystä vai olikohan Ebaysta ajat sitten. Tuo kuvassa isoimpana näkyvä ribbitrikoo on vielä lisäksi juuri sen laatuista, mitä olen etsinyt jo vuosia, aivan täydellistä! Muut kankaat yläoikealta lähtien: Harmaa joustava trikoo/resori, vihreä tähtijoustofrotee, keltainen tähticollege (ihana!), alarivissä v.pun sydänresori, ribbitrikoo ja raidallinen joustofrotee.
Edit. Löysin sen kaupan, oli Etsyssä ja teinpä samalla uuden tilauksen.Edit2. Sainpa todella huonoa palvelua, kun kysyin, voisiko kuponkialea saada mitenkään jälkikäteen =/. Tilaus peruttiin kokonaan, hah! Olisin kyllä kankaani halunnut ja sen ilmaisin.
Monesta tiedänkin jo, että mitä teen. Ja osa on jo aloitettukin ja kun saan valmiit kuvattua niin palaan asiaan.
Tässä alakuvassa on joustiksia, joista voi tilatakin.
perjantai 27. tammikuuta 2012
Toinen versio 70´s haalareista
Tässä toinen versio, ensimmäisethän oli nämä ja kolmannet olis myynnissä leikattuna paloina. Päätin, ettei me kolmia samanlaisia tarvita, mutta olin jo leikannut tummanruskeat tälläiset (oikeasta vakosametista) koossa 110cm eli ne myyn pois, saa kysellä =). Voin tietenkin myydä ne myös ommeltuna.
Nämä toiset on nyt babycordia ja alavarat ja taskujen vuoret samaa kangasta, halusin täysoranssit! Kangas on Myllymuksuilta, oranssi vetoketju löytyi ompelijanmaailmasta ja napit on retrot.
Takataskut jätin pois ja lahkeisiin laitoin pituutta lisää ja kumpparit nyt aluksi. Kuvausrekvisiittana kauan haaveilemani paita, joka vihdoin tuli aleen ja ostin sen Niilo-Ilosta. Sopii nyt hyvin haalareiden kanssa.
Ja hämyinen kuva eilisaamulta, päiväkotiin lähdössä. Pelkäsin, ettei tyttö näitä aamulla huoli päälleen, vaan reaktio olikin: "Kuuluuko tää vetska avata? Minä ite!!" ja päiväkodin täti sanoi, että housut oli auki edestä ruokaillessakin, kun se vetska oli niin kiva =). Päikkypäivän jälkeen siirsin vähän nappeja, että saatiin olkaimiin mittaa ja tyttö värjäsi nämä myös jo vesiväreillä ja illalla oli suuri tahranpoisto-operaatio, onneksi lähti!
tiistai 20. joulukuuta 2011
Pomp de luxiin sopivaa
Minäkin, niin kuin moni muukin, tilasin Pom de luxin alesta kaikenlaista ihanaa. Nämä farkkuhaalarit on siis sieltä ja valitettavasti niihin "kuuluva" pussipaita oli meidän koossa loppu ja kun haalarit tulivat niin totesin, että tuo malli nyt vaatii juuri sen pussihihaisen paidan eikä mitään perus trikoota.
Kaava tälläiseen löytyy SK 2/10.
Näihin paitoihin sopii parhaiten myös ne kaapin ohkasimmat trikoot ja koska niitä on kertynyt niin tein samantien kaksi paitaa kevääksi. Farkkuhaalaritkin on vielä reilut, joten käyttöön otetaan nekin varmaan vasta keväällä. Kankaat on tulleet joskus myllymuksujen yllätys trikoopaketista, luulen.
Tässä mallinuken päällä ja tytön päälle ei olla vielä sovitettukaan, kun pakkasin paidat jo piiloon lämpimämpiä ilmoja odottelemaan. Aika lyhyt kaava, mutta lappuhaalareiden alla se on hyväkin.
Sattuipa kerrankin kaava, jossa on meidän joka tytölle kokoja. Esikoisen paidan trikoo on ostettu joskus EK:sta pakko saada-ostoksena, mutta kaappiin se sitten jäi, kun oli niin ohutta. Tähän malliin se sopii!
Hän on paitaansa jo pitänytkin, vaikka kuulin eteisessä kaverin kyselevän: "Miksi sulla on noin ohut paita...?"
Toppahaalari sieltä Pompilta tuli myös tilattua ja ajattelin, että saan tehdä uuden pipon ja kaulaliinan, mut ei ;). Nämä puuterivaaleanpunaiset on juuri hyvät tuon kanssa.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Ruskeaa, oranssia ja keltaista joustofroteeta
Retroinnostus alkoi joskus vuonna 04 tai 05 ja silloin näitä värejä oli todella vaikea löytää. Sitten innostus meni vähän ohi, mutta on viimeaikoina palannut ja enää en osaa ajatella näitä "retroväreinä", nämä on vaan värejä, joista tykkään.
Kaikki ekojen kuvien kankaat Lastenmetsolasta ja näiden kanssa kävi vähän hassusti. Oli tarjoitus esitellä tämä asu jo viikkoja sitten...tilasin kankaat ja sain leijona-velouria, joka on ihana kangas sekin, mutta koska meillä on jo tämä, klik -asu, niin en sitä enempää tilannut.
No, ennen kuin saisin oikean kankaan, puoli metriä jellonaa oli saatava takaisin Metsolalle ja siinä sitten niitä päiviä kuluu, ennen kuin oikea kangas saapui ja oli taas aikaa omalle lapselle ommella. Kyllä otti silloin päähän, kun eihän tuollaisista mitään korvaustakaan saa. Onneksi ei ollut asiakkaalle tuleva kangas kyseesssä.
Jurputus seis. Tälläinen setti tuli, kaksilla housuilla. Tosin nuo keltaiset ei nyt sovikaan niin hyvin yläosaan, mutta kyllä nekin käyttöön pääsee. Niihin voisi kevääksi tehdä vaikka uuden yläosan, kevyemmän. Setin koko on 110/116cm ja toiset housut jo olikin päikyssä päällä, sopivasti pussittaen lahkeistaan ;).
Sovituskuvat taas jäi, aamupimeällä kun lähdetään ja illalla on taas pimeää....
Sopivat langat kun oli koneessa, niin tein vielä yhden joustis alusvaatesetin talvea varten päikkyyn. Päiväunet siellä nukutaan alusvaatteilla ja tyttö on sanonut, että on kylmä. Nämä on ainakin vähän lämpimämmät kuin perus trikoot. Näihin meni loppu huutiksesta ostettu peikkojoustis.
Moni muuten tuntuu pitävän joustofroteeta kesän materiaalina, minä tykkään aina vaan, vuodenajasta riippumatta ;).
tiistai 18. lokakuuta 2011
Triteksillä kävin...
Viime perjantaina kävin Triteksillä, ihan vaan hakemassa resoreita.Juuri kun olin sanomassa, "ei muuta kiitos" niin eräs toinen asiakas katseli joustocollegea ja...no lopun arvaatte. Sitä olen etsinyt, en kovin aktiivisesti, koska olen kuullut, että sitä on vaikea löytää.
Esikoisen legginsit on jääneet yllättäen lyhyiksi ja siitä se lamppu syttyi päähän! Joustocollege on just hyvä leggarimateriaali talveen.
Harmikseni ruskea väri oli myyty loppuun, kompromissina ostin mustaa ja oranssia. Mustat sain valmiiksi lauantai aamuna ja ne päällä tyttö lähtikin kaverisynttäreille.
Oranssit taisi valmistua sunnuntaina ja ne sopii retrompiin asuihin/yläosiin. Näitä on kyllä vaikea kuvata, kokoa on 146/152cm pituudesta ja 128cm leveydestä. Lahjemittaa oli (ommellessa oli pakko mitata, kun se lahje vaan jatkui ja jatkui!) 78cm!!. Tämä oranssi oli hieman pehmoisempaa kuin tuo musta kangas. Mustat tuli tänä aamuna pyykistä ja ai että ne oli ihanan tuntuiset märkänäkin, ihania kankaita molemmat!
Pöydän paloissa siellä oli yksi tälläinen yksinäinen possu, nappasin sen miettimättä mukaan. Esikoinen tilasi siitä "hiphop-paidan". En sitten tiedä millainen se on, mutta tälläisen tunikan tein ja ehdottelin, että ommellaan valkoiset joustofroteehousut pariksi=pyjama. Ei, se on kuulemma hiphop tunnille. Saa nähdä...minusta tämä on pyjamapaita....Kokeilin ommella pääntien ihan vaan kääntämällä ja peitetikillä, ihan ok. Tekeehän se Marimekkokin näin ;).
Uutisia kaupan puolelta:
Eilen alkoi SeliaShop -verkkokauppa toimia, ja ensimmäinen päivä oli kyllä kiva!! Kiitos asiakkaille ja vierailijoille. Etusivun kirjaudu sisään painikkeesta voit luoda tunnukeset tilaamattakin ja saat näin uutiskirjeen.
Tänään päivitin Starapipot shoppiin. Tyttövärin toiveita saa esittää!
Tunnisteet:
lastenvaatteet,
myytävät,
ompelu,
ostoksia,
Seliashop
tiistai 6. syyskuuta 2011
Linnanneitomekko nro 2
Nyt tein tämän talvimallin mekon, mitä suunnittelin jo silloin, kun tein sen vaaleanpunaisen version kesällä.
Tämän kankaan olen saanut lahjoituksena, kiitos kovasti siitä Nipsulle! Materiaali on jotain (villa)sekoitetta ja sopii hyvin kylmien kelien mekkoon.
Seuraavassa sovituskuvat, sopivan reilu on vielä eli talven juhliin saadaan mekko päälle. Harmaalla mennnään siis tänäkin vuonna.
Sattui vielä kirppiksellä vastaan suomalaisen ompelimon tuote, pikkusiskolle saatiin siitä samaa väriä oleva juhlamekko. Viimetalvena ostetut harmaat bolerotkin toivottavasti mahtuvat edelleen, mutta isoimmalle tytölle uupuu vielä siis ainakin alaosa, ellei koko mekko. Ja kengät kaikille! Mutta ajoissa tässä taas ollaan, jos joulua ajattelee...
Tämän kankaan olen saanut lahjoituksena, kiitos kovasti siitä Nipsulle! Materiaali on jotain (villa)sekoitetta ja sopii hyvin kylmien kelien mekkoon.
Seuraavassa sovituskuvat, sopivan reilu on vielä eli talven juhliin saadaan mekko päälle. Harmaalla mennnään siis tänäkin vuonna.
Sattui vielä kirppiksellä vastaan suomalaisen ompelimon tuote, pikkusiskolle saatiin siitä samaa väriä oleva juhlamekko. Viimetalvena ostetut harmaat bolerotkin toivottavasti mahtuvat edelleen, mutta isoimmalle tytölle uupuu vielä siis ainakin alaosa, ellei koko mekko. Ja kengät kaikille! Mutta ajoissa tässä taas ollaan, jos joulua ajattelee...
keskiviikko 24. elokuuta 2011
Alelöydön tuunaus
Löysin alesta polvihousut kokoa 130cm, poikien puolelta, hintaa 1€ ja ovat suomalaista työtä, eli piti ne mukaan ottaa, jo kivan värinkin takia. Tiesin heti, et tuollaisina meillä ei niitä pidetä, vaikka esikoiselle olisivat sopineetkin.
Saumat auki, kumppari pois ja lyhennys sille. Alkuperäisestä jäi vain taskut. Nyt nämä on 110/116cm yogapantsit ja nyt varmasti pääsevät käyttöön...tosin huomasin, ettei meillä ole mitään väreihin sopivaa yläosaa...
Edit.Lisäsin sovituskuvakollaasin
perjantai 19. elokuuta 2011
Mekkoneidin housuongelmaa
Tytöllä alkoi esikoulu ja vasta ensimmäisenä liikuntapäivänä heräsin siihen, että tyttö ei omista housuja liikuntatunnille. Hän ei ole siis kohta neljään vuoteen pitänyt housuja ja ei siis enää edes omista sellaisia (legginsejä, välikausi- ja toppahousuja lukuuottamatta).
Kävin läpi isosiskon vanhat (myyty!) ja ei löytynyt, joten ei edes yksiäkään velourhousuja löytynyt liikuntatunnille. Ekan ulkoliikunnan tyttö siis oli pakotettu pitämään vedenpitäviä välikausihousuja ja ope kyllä jälkikäteen kertoi, että tyttö oli ollut vähän ihmeissään niiden kanssa =O.
Saman päivän iltana ajoin erään ompelimon loppuunmyyntiin ja siellähän oli verkkarikangasta! Tyttö hyväksyi värin ja ilmoitti perään "En pidä housuja". Ostin kankaan kuitenkin ja ajatuksena oli tehdä mekkohousut...
No kuvista jo näitte, että ei tullut mekkoa näihin housuihin. Neat beat, hoikan tytön kaava käyttöön ja lisäsin taskut, pupumerkin, heijastinta sekä polvipaikat. Olisin halunnut sellaiset pussittavat polvipaikat, mutta en uskaltanut laittaa, ettei näytä yhtään poikamaiselle.
Kelpasi ainakin kokeiluun, joten ensi viikon ulkoliikunta on pelastettu vaatteiden osalta. Kotona tosin harmitti, että miksen samantien ostanut kangasta verkkatakkiin...mut onhan noita takkeja kai muutenkin ja nyt lämpimillä riittää ihan paita.
Tuo kangas oli kyllä ihanan paksua ja laadukasta!
Tilaa:
Kommentit (Atom)























