Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkutyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tilkkutyö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Nuppupeittokeräykseen nämäkin

Niin monet on osallistuneet, että pakko oli ehtiä itsekin! Kun on tilaisuus saada tilkkulaatikkoa pienemmäksi hyvään tarkoitukseen niin tietenkin =).

Näihin pääsi kaikki tilkkulaatikon ihanuudet, niin tutut jo monista aiemmista ompeluksista.



Nämä täyttää peitto-ohjeet varsinkin siltä osin, että ovat värikkäitä ja herkullisia kaikkinen cupcake kuvineen.



Tilkut leikkasin ihan sen mukaan, millaisia kappaleita oli jäljellä ja yhdistelykin oli tosi sattumanvaraista, tyttöjen avustuksella. "Äiti käykö tämä tähän?" tyyliin. Vastaus oli, että kaikki käy!



Merkkiä en ommellut, eli saaja ei tiedä näiden olevan Seliaa, mutta pienellä kirjoin vuosiluvun tilkun kulmaan.

Peitot on suurinpiirtein 45*50cm ja tikattu joka tilkun ympäri. Kankaista suurin osa Stenzon puuvillaa.

Minäkin haastan kaikki mukaan näitä ompelemaan, meillä joka tyttö on tullut kotiin valvontaosaston kautta. Peittoja ei saatu, mutta hoito oli hyvää. Pieniä paineitakin oli näitä ommellessa, monet vanhemmat kuitenkin varmaan säästävät peittoja iät ajat muistona! =)

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Viimeinen tilkku-urakka valmis

Vihdoin saa esikoinenkin peittonsa. Kankaat taas Stenzoa ja pöllön alla brodeerattuna nimi ja syntymäaika.





Tausta tässä on vihreää fleeceä. Tytöthän sai itse valita kankaiden värit ja tämä nyt on muuten se hempein peitto, mutta taustaksi valitsin vihreän, koska se on ollut THE väri niin pitkään esikoisella.





Siinä ne on kaikki kolme, mieleisintä en osannut valita kun mietin...
Prinsessatyyny on itsetehty myös ja sen idea on lainattu Tilli mössönpoika ja muita ihania-blogista. Nyt kun kävin kurkkaamassa niin sielläkin on valmistunut tilkkupeitto, oikea taideteos!
Nyt kun "ei voi" ommella, olen leikannut monta monta juttua (en laskenut miten monta), ostellut uusia kankaita (liikaa) ja siivonnut! Huomenna saadaan kivoja vieraita =).

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Vanha vanha sänky ja tilkkupeitto

Alkutilanne oli tämä:



Tälläinen sänky oli lojunut (kuulemma jo sota-ajoista) mummulan vintillä. Oli ihan linnunkakassa ja kamala. Mun mielestä se oli tietenkin ihana, vaikka muut ei olleet ihan samaa mieltä.







Tässä vähän leveämpänä.






Ja tässä kapeampana. Kunnon patja on vielä ostamatta. Tilkkupeitto oli juuri oikean kokoinen. Hyvä hyvä.






Pari vanhaa kehystä maalattiin samalla maalilla kuin sänky ja ostin niihin isot muumipostikortit. Tai oikeastaan toisinpäin. Näin kortit ja huomasin, että ne on juuri oikeat tähän lastenhuoneeseen.






tiistai 14. heinäkuuta 2009

Ja toinen on valmis!

Tämän peiton pääsi kuvaamaan ulos, vaikka nurtsi vähän märkä sateen jäljiltä olikin.






Tilasin Iinulta nämä kankaat (on seassa omiakin vanhoja) ja ei ihan riittänyt kanttauksiin. Tämän kanttikankaan jouduin sit tilaamaan jälkikäteen niin tuli kalliiksi. Tuli 10e kantti. Muuten kun maksoin kankaista vaan 15e/3 kangasta, jokaista puoli metriä.







Tyttö on tyytyväinen, kun sieltä yksi kisu kurkistaa.



Yllätyin kun tyttö halusi näin sinivoittoisen peiton, yleensä kelpaa vain pinkki ja vaaleanpunainen. Isot sai kuitenkin itse päättää kankaansa ja vauva sai mitä jäi.




Muutamia brodeerauksia on taas seassa.





Lehtien alla on nimi ja syntymäaika. Tämä on siis 3vuotiaan, kohta jo 4 -vuotiaan peitto. Kuvaan uudestaan sitten, kun saadaa sänky kunnostettua ja maalattua. Tai nyt ensin edes kotiin tuotua, se on vielä mummulassa. =)


torstai 9. heinäkuuta 2009

Tilkkutäkkiurakan ensimmäinen

Kuopuksen täkki valmistui ekana ja aika ihana tuli vaikka itse sanonkin. Ajattelin, ettei minulta tule postausta tänne pitkään aikaan, mutta mä tein sen jo! (koska sataa).





Päällinen Stenzo-kankaita ja tausta kangastukun polarfleeceä. Tälläinen ohje oli jossain anopin lehdessä, olisko ollut ET-lehti. Vaikka eihän tähän mitään ohjetta tarvitse, 15*15 cm kangastilkkuja. Itse lisäsin brodeerauksia (esim. nimi ja syntymäaika) ja tikkaukset.





Haaveilin kyllä ihanista ulkokuvista, mutta nyt on tyydyttävä kodinhoitohuoneen lattialla napattuihin. Ulkona on sen verran myrskyisää.




Päällisessä on myös omia kangasvaraston jämiä Stenzojen lisäksi. Idea kyllä lähti Iinun kankaista ja haluan nyt joka tytölle oman eli lisää sadepäiviä ja lastenhoitajia niin tulisi valmistakin... Keskimmäinen saa n. 100v vanhan sängyn kun saadaan se maalattua niin hänelle pitää tehdä vielä isompi täkki, niin saa päiväpeitoksi sänkyynsä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...