Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihalla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pihalla. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. tammikuuta 2015

Asusteita neuloen ja ommellen


Tyttö sai uuden toppapuvun ja samalla alkoi jämälangat kaapissa ärsyttää. Tässä lopputulos ja tästä on vielä tykättykin! Jämälangat pääsi hyvään käyttöön kaulahuivina.



Tässä jo uutenvuotena kuvattu hyljetytön uusi pipo. Mahtuu luistelukypäränkin alle ja meillä luisteltiin uutenavuotena ihan omalla kotikadulle. Se oli peilijäässä ja hyvin sujui.


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Kesällä värjäillään


Karnaluksista tilatut käsin värjäys Dylonit odotti helteitä sekä sopivaa hetkeä värjäillä ulkona. Ja kun se hetki tuli, piti vielä käydä ostamassa ämpäreitä. Sekoitus kepukat löytyi miehen työkamoista. Lapset oli suurena apuna, kun liemiä pitää sekoitella yhteensä tunnin ajan.

Väreinä oli Flamingo pink, Bahama blue ja Sunflower yellow. Värjäsin tasan pussin salliman määrän eli 250g kangasta/väri, paitsi pinkkiiin laitoin hieman enemmän, koska halusin hieman vaaleampaa kuin pussin väri oli. Virhetikki kuitenkin, koska väri ei mennyt tasaisesti eli ämpäri oli joko liian täynnä kangasta, kangasta oli suhteessa liikaa värimäärään tai sitten vika oli sekoittajassa.


Muut onnistui todella hyvin!


Värjättävänä Suomalainen puuvillaneulos Atomi. Täyspuuvilla kun värjäytyy parhaiten.




Vaatteiksi muunnettuna syntyi mekko Ottobren Minnie kaavalla.


Viimeinkin se vuoritettu huppari, joka on pitänyt tehdä kuopukselle.


Ja kesään polvihousut, kokoa joka menee vielä ensi kesänäkin. Tässä vaiheessa kun alkaa tuntua, että on turha tähän kesään kamalasti mitään ommella.



Ulkona napsitut kuvat on vähän haaleampia väritykseltään, johtuen kuvaajan vajavaisista taidoista kuvata auringonvalossa oikein värein.
 Huppari on vuoritettu siis kokonaan, Selian vaaleanpunaisella trikoolla.



Kokeltiin vielä, voisiko eri värejä yhdistellä pukeutumisessa. Värikkyyttä halutessa, juu-u.


Tässä vielä lasten jämäliemillä tekemä testi. Musta-valkoinen 4 cm raitajersey uitettuna Bahama Blue liemessä. Tästä tuli todella hyvä. Kun taas pinkissä liemessä uitettu on edelleen lähes valkoinen, joten siitä ette saa edes kuvaa. Olisiko värissä ollut vikaa?


Kiitokset muuten vielä Kaavoista viis -porukalle! Heidän "tuellaan" uskalsin tähän itsekin ryhtyä. Täältä voitte klikata, millaisia värjäilyjä he saivat aikaan, klik.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Tytöt ja nappipurnukka



Kesähelle ja nappipurkki pihalla. Tytöillä oli heti idea, joten onneksi omista varastoista löytyi korvistarvikkeet ja isiltä pihdit. Nopeasti valmista!

Ja nyt pieninkin haluaisi reiät korviin...


keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pika-pikaa retkelle



Tytöt lähti viime viikonloppuna metsään yöksi, tai se oli "telttalaavuilua" eli yötä laavussa, mutta teltan sisällä. Sen verran pieniä pelottaa kaikki öttiäiset.

Kirpparilta ostettu softshell pala 40 sentin hintaan muuttui pepun aluksiksi. Piti tehdä liivi silläaikaa, kun lapset retkeilee, mutta pitikin surauttaa se ennen lähtöä mukaan otettaviksi alusiksi.


Reunat kantattu joustokantilla, toiselle my little ponya ja toiselle villakoiran kuvia. Ripustuslenkin muistin ja siihen leimasin nimen. Saa sitten koulunkin retkille mukaan, jos sinne asti säilyvät.


Itse en ollut mukana, joten kuvat on miehen ottamia. Laavusta on unohtunut ottaa kuva! Mutta näköjään uudet penkit on laavun eteen vaari tehnyt.


perjantai 23. toukokuuta 2014

Äidin kasvimaalla....asuu lusikoita


Viimekesänä oli ihan onnettomat taimimerkit. Kirpparilla tuli vastaan jonkun koulun keittiöjäämistöjä myytävänä ja ostin nipun lusikoita "jyrättäväksi". Siihen sain apuja ja pajavasaralla nämä on oma isäni naputellut littanaksi.
Tekstit olisi saanut hienosti, jos olisi ollut vaikka vanhan kirjoituskoneen metallikirjaimet, joilla naputella painokirjaimia. Mutta nyt nopeasti tyydyin tussailuun. Voi ne tekstit vielä myöhemmin sitten vaihtaa, jos keksii paramman idean siihen.


tiistai 20. toukokuuta 2014

Helteisiin sopivasti


Tyttö on pyytänyt jo pitkään mekkoa, joka menee niskan takaa eli niskalenkkimekkoa. Pienenä sellainen kaupanversio löytyi kaapista ja oli suosikki. Aina tyttö sen vaan muisti, vielä kahden vuoden jälkeenkin ja nyt se v-i-i-m-e-i-n kaavoitettiin. Ensimmäinen versio jo talvella ja se on jo "kittana" enkä laita siitä edes kuvaa.



Aurorasta ensimmäinen onnistunut, niskan takaa kulkevaa lenkkiä piti vielä kaventaa. (Näissä on myös pumpputasku selkäosassa, mutta se ei sieltä näy.)


Viikonloppuna, ensimmäisenä helteisenä päivänä näitä taas pyydetiin ja kaapista ( hah...ei se missään kaapissa ollut vaan vielä ompelupöydällä mallinuken päällä kuvausta odottamassa) pupumekko pääsi jo käyttöön. Kuvattiin se siis ulkona.


Samoin lätsä, joka valmistui ihan viimetipassa ennen helteitä. Selian vanha malli, päällisosa tässä neljästä kiilasta, mutta muuten sama vanha ja hyväksi todettu.


Helteet jatkukoon!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Muotikuvauksissa tapahtunutta


Tänään on Selian vuoro esiintyä Kankaiden yön blogissa omalla luomuksellaan.


Tässä maistiaisia niistä ei julkaistuista kuvista. Kuvaukset alkoi tälläin vähän nihkeästi....


Asento....millainen?



Sitten jo vähän liideltiin....



Kuvattin lahkeen brodyyreja.



Hyyyp-päää! Ja pää katosi kuvasta.




Se oli siinä, ei huvita enää. Saisiko jo palkinnon?


Yksi hyppy vielä!



Kiitos mallille! Malli 5v, 123 cm ja asu 122/128 cm kokoa.





Tässä vielä kuvauksissa olleet polvihousut ja asuun myös kuuluvat pitkät velourhousut. Ympäri vuoden pidettävä asu!
Klikatkaa kankaiden yön blogiin! Sieltä löytyy alekoodi tähän päivään!
Kankaiden yö on ensi perjantaina 25.4 klo 21 alkaen. Seurailkaa silloin myös Selian facebook -sivuja. Sinne pääsee, vaikkei muuten olisikaan facebook-kirjautunut. Tervetuloa!


lauantai 19. huhtikuuta 2014

Farkku -ulkoilua


Kangaskirpparilta löytyi farkun näköistä, kevyesti pinnoitettua ulkoilukangasta. Samalla reissulla löytyi heijastinnauhaa pussillinen kolmella eurolla. Pitihän sitä sitten saada aikaiseksi kevään ulkohousut, ihan itse. Piirsin uuden kaavankin, sopivan väljän.

Tarkoitus oli tehdä nämä paikallisessa ompeluseurassamme ja olivat pitkään leikattuna....aina vaan jäi ja ompeluseurakin peruuntui...ja kevät jo tuli. Yhtenä iltana sitten ompelin koko illan ja ne valmistui viimein. Vuorikangaskin löytyi omista varastoista, Marimekon tehtaanmyymälästä joskus ostettua.


Tyttö tykkäsi housuista, ne on "ihan kun farkut, äiti!", rukkaset ei saaneet niin hyvää vastaanottoa: " ai niin kun kurahanskat?"
Loppukankaan käytin kuitenkin rukkasiin, tarvitsee tyttö niitäkin sitten viimeistään syksyllä.


Tällä kertaa kuvauksiinkaan ei tarvinnut houkutella, päinvastoin tyttö vei silityslaudan päältä viimeistelemättömät housut ja lähti pihalle. Menin kameran kanssa perässä....



Pyysin tekemään jotain liikkeitä, treeneistä tuttuja. Kamera vaan on niin hidas, että suurin osa näistä hienoista liikkeistä jäi taltioimatta.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...