Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuunaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. helmikuuta 2015

Farkkulegginsi -tuunaus


Ompeluseuramme sai lahjoituksena laatikollisen naistenvaateliikkeen poistoja. Vaatteet oli leikattu käyttökelvottomiksi, mutta tuunaukseen niistä oli. Farkuissa materiaali oli ihanan pehmeä ja joustava. Kimalleraidatkin valmiina! Helposti sai tuunattua keskimmäiselle tytölle parit "Pompdelux"-tyyliset housut.


lauantai 14. helmikuuta 2015

Sinistä ja turkoosin sävyjä


Esikoisen siivotessa vaatekaappia jäi ylimääräiseksi paita, joka sopi pikkusiskolle. Se oli pitkään kaapissa, ei käyttöä, koska tyttö valitsee aina mekon.

Ajattelin, että jos siinä olisi hylje, se menisi päälle useammin? Ja kun hylje oli saatu silitettyä kiinni, päätinkin tehdä siitä samantien mekon ja lisäsin hylkeitä helmaankin.


Nyt on ollut käytössä jo kolme päivää!



Kuopukselle kesään mekko, pumpputaskulla ja vanhasta vanhasta joutsentrikoosta puffihihainen teeppari. Mintuilla kanteilla. Ihastuin tähän väriyhdistelmään, kun ompelin asiakkaan vauvalle mekon näissä väreissä.
Tähänkin oli mielessä, että olisiko eteen kiva lisätä jotain Cameokuvaa tai tekstiä...



Turkoosi pumppupaita, tasku selässä vaakassa.


Vieläkin sinistä eli Racoon Dreams paita pienelle pojalle tilauksesta.


Hyvää Ystävänpäivää!

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Cameo - Toimii sittenkin!


Silhouette Cameon hankin jo ennen joulua, mutta on ollut vähän mutkia matkassa. Huomasin, ettei leikkuutyöt onnistu ihan niin kuin muut käyttäjät sanovat heillä onnistuvan. Lopulta huomasin, että terä on viallinen, kärjestään vino.
Ostopaikka lupasi (terästä kuvan saatuaan) lähettää uuden, mutta siinä meni yli kuukausi, joten ei voinut kuin odotella ja toivoa, että vika on todella vain terässä eikä koko leikkurissa!


Onneksi voi todeta, että uusi terä sai koko homman toimimaan ihan uudella tavalla ja leikkuuintokin syttyi!

Tyttö valitsi keväpipoonsa pesukarhun (tietty!) ja se leikattiin silityskalvosta. Ensimmäisen silitys meni mönkään, mutta onneksi on "cameo-kavereita" netissä, jotka auttoivat ja tästä tuli huippu ihana! Heijastinkalvossa on nurjallakin suojamuovi, se pitää poistaa ennen silitystä!!



Toinenkin pesukarhu kuva tuli käsiteltyä eli tracetettua valmiiksi niin tehtiin se piristämään velourpöksyjä.
Samalla kokeiltiin uutta Glitterkalvoa. Kuvat on netistä Googletettuja eli koneella voi muokata leikattavaksi lähes mitä vain. Tosin ei myyntiin, mutta näin omiin lastenvaatteisiin saa laittaa.


Monipuolinen laite! Kun huomaa vaikka perjantai-iltana, ettei lauantain kaverisynttäreille ole kortteja, ne voi leikellä pika-pikaa. Nämä perhoset on suoraan Cameo-storesta eli koneen mukana tulevasta latauskaupasta, jonne sai alkuun ilmaista "harjoittelurahaa".



Ja kun huomaa lapsensa olevan liian musta pimeisiin aamuihin, voi silittää hihaan nopsasti heijastimen.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ilmat viilenee - Liikuntavaatetta


Syksy saapui, harrastukset alkoi ja eilen se ilmakin oli jo tosi kylmä. Treenivaatekasaa täydennettiin sekä käytettynä ostetulla seuran tuulipuvulla, myös kirpparilta löydetyllä 2€ collaripalalla, josta tuli lötköpaita lämmittämään treenimatkoille.


Kangasta jäi omituisia soiroja, joista sai vielä housut, kun vähän taiteili saumojen kanssa. Tikkaukset hopealangalla ja paidan Cheer kuva ebaysta. Tälläkertaa ei yhtään seuran väreissä, mutta tykkään itse tälläisestä hillitystä mudan väristä.



Laitataan samaan tuunaus. Kirpparilta tämäkin, Wheatin toppahousut eurolla. Meillä on yksi Wheatin puku kestänyt kolmella tytölle ja jokaisella menee pari vuotta, joten ajattelin nämä ostaa, vaikka ne olivatkin rikki. Paikkasin polvet Travallen kankaalla, taitaa olla Remua ja nämä pääsee ilmojen vielä kylmetessä päälle.


maanantai 15. syyskuuta 2014

Citymarket pesukarhu


Citymarketin tangossa oli paita, jonka tyttö halusi. Ei se ollut kuin 8€ hinnaltaankaan...mutta jos tekisi itse?
Piti tehdä juuri samanlainen, että kelpaa. Omassa kirppispaidassa oli miehustan yläosassa strasseja, kun taas kaupan paidassa oli liloja palloja, mutta kelpasi!


Ompeluystävältä ostetusta joustocollarista housut pariksi ja taas on yksi koulusetti valmiina.


Jokos sitä seuraavaksi postaisi niitä ihan Selian omia Pesukarhuja?


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Glitter silityskuvia


Jos vielä yksi tuunaus-postaus samaan syssyyn?

Cheerleader lajivaatteet on hintavia, enkä raaski ostaa niitä varsinkaan tuolle minille. Mutta jenkeistä saa tilaamalla (ei nopeasti, mutta monen viikon odottelulla) valmiita leader-silityskuvia! Ja kirppishuppari joukkuevärissä voi olla sen jälkeen näin hyvä lajivaate.



Harmaa huppari aletankolöytö, muuttui myös aiheeseen sopivaksi.


Nyt vaan odotellaan, että syksyllä treenit jatkuu! Ensin nautitaa kesästä.



Kokeeksi otin samaan tilaukseen yhden tälläisen ison ja monivärisen riikinkukon ja siihen sitten tyttö tietenkin tykästyi eniten ja tilasi mekon tällä linnun kuvalla varustettuna. Sopivaa mekkoa (mihin olisin halunnut tämän laittaa) ei ollut, joten kirpparilta hnakittiin tämäkin mekko ja sitten silittämään. Kauan ja kovimmalla lämmöllä sai silittää, ennen kuin suostuivat yhtään pysymään kiinni! Nyt vielä jännätään, miten kestää pesussa.


lauantai 21. kesäkuuta 2014

Söpöstä söpömmäksi


T-paita, jollaisen tyttö joskus halusi, kun siinä on söpö pupu. Mutta eipä ikinä eksy päälle tuollainen perusmallin leveä t-paita. Ihan uutena lojui kaapissa. Heitin sen jo myytävien pinoon, mutta sitten otin takaisin ja siitä saatiin pikkusiskolle (joka on kova pupufani) kesämekko.

Ilmat ei suosi tätä mekkoa tänään, mutta Hyvää Juhannusta!


lauantai 24. toukokuuta 2014

Mallitilkkujen siivous


Tehtaiden ja tukkujen mallitilkkuja oli jo iso laatikollinen. Lahjoitin eteenpäin lasten askartelumateriaaliksi, suurimman osan. Isoimmat tilkut pääsi nukenvaunuun peitoksi.



perjantai 23. toukokuuta 2014

Äidin kasvimaalla....asuu lusikoita


Viimekesänä oli ihan onnettomat taimimerkit. Kirpparilla tuli vastaan jonkun koulun keittiöjäämistöjä myytävänä ja ostin nipun lusikoita "jyrättäväksi". Siihen sain apuja ja pajavasaralla nämä on oma isäni naputellut littanaksi.
Tekstit olisi saanut hienosti, jos olisi ollut vaikka vanhan kirjoituskoneen metallikirjaimet, joilla naputella painokirjaimia. Mutta nyt nopeasti tyydyin tussailuun. Voi ne tekstit vielä myöhemmin sitten vaihtaa, jos keksii paramman idean siihen.


torstai 15. toukokuuta 2014

Kesään alaosia


Esikoiselle joustocollegesta polvihousut. Solmimisnauhana hopeista tennarinyöriä. Koko 158/164 cm.


Omista farkuista tuunatut shortsit kuopukselle. Lahkeensuut tehty brodyyrillä ja vyötärö pehmeästä pitsitrikoosta.


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Pakko testailla!


Uusimmassa Burdassa 5/14 on Andy Warhol huulikaava. Se piti lehden saavuttua leikellä heti kolmessa värissä uusista silityskalvoista ja etsiä tyttöjen kaapeista yksiväriset paidat. Vielä löytyi, vaikka olen niitä aika tehokkaasti tuunaillut ennenkin.


Keskimmäinen sai kirkkaanpunaiset huulet valkoiseen teeppariin.


Kuopus seeprahuulet mustaan paitaan. Paidassa on vielä laputkin kiinni ja tämähän sopii aiemmin ommeltujen seepraleggareiden kanssa myös. Seeprakalvosta tuli aika muovimainen pinta. Yksiväriset on mattapintaisempia.

Esikoisen mustaan paitaan fluoripinkit huulet. Ja ei kuulemma kelpaa päälle. Musta tuo on aika hieno....


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Uudet lemppari-farkut tuunaamalla


Vanhat rypytetyt, ihanat, kiristämättömät ja lempparit farkut jäi pieneksi ja uusia samanlaisia ei löydetty mistään, ei uutena eikä käytetttynä.
Mutta kirpparilla silmiin osui aikuisten pehmeät haaremifarkut,joissa oli juuri se ihana kuminauharypytys sekä lahkeissa, että vyötäröllä.
Alkuperäisistä ei tullut otettua kuvaa, kun innolla saksittiin ne uusiksi lempparihousuiksi. Lahkeet ihan sellaisenaan ja haaraosa + vyötärö uusiksi muokkaamalla näistä tuli hyvät.



Sovituskuvaus harvemmin innostaa, varsinkaan kun tyttö olisi jo halunnut lähteä kaverin luokse. Siksipä alkuun saatiin vaan mökötys, istumis-kuvia.


Sitten pyysin "pikku-leaderiä" kokeilemaan mihin asti spagaatti taipuu, niin saatiin vähän iloisempi kuva. Ja hän pääsi uusissa pöksyissään hakemaan kaveria ulos.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...