Näytetään tekstit, joissa on tunniste lelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lelut. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Laukkuja ja pussukka


Esikoinen kinusi kesälomareissulla pellavalaukkua, joka maksoi...mitähän se oli? Monta kymppiä kuitenkin Pia´s liikkeessä. Lupasin, että kotoa löytyy pellavaa.

Löytyi beige pellavaverhon jämä sekä pinkkiä siskon housujen jämää. Niistä tuli sitten useampikin kassi sarjatyönä. Vähän eri mallisia ja kokoisia kangaspalojen mukaan.


Lisäsin avaimella kiinnityksen, ettei tipu matkasta. Vuorina on kaikissa kaapissa ollutta ruutukangasta.


Kaverisynttäreille lähdössä uuden kassin kanssa. Tuo oli tytölle mieluisin malli näistä.


Pikkusisko taas oli mukana, kun kävin ostamassa ompelukoneneuloja. Ompelukonemyyjä teki juuri mallibrodeerausta brodeeraavalla koneella ja lupasi perhosen tytölle. Sehän piti hyödyntää ja tehdä koulureppuun pussi kaikelle tarpeelliselle.


lauantai 24. toukokuuta 2014

Mallitilkkujen siivous


Tehtaiden ja tukkujen mallitilkkuja oli jo iso laatikollinen. Lahjoitin eteenpäin lasten askartelumateriaaliksi, suurimman osan. Isoimmat tilkut pääsi nukenvaunuun peitoksi.



perjantai 13. joulukuuta 2013

Jouluna ei itkeä saa


Joulupakettiin ommeltuja. Toivottavasti nämä syövät kaikki jouluaaton harmit pois =).


maanantai 28. lokakuuta 2013

Huolet pois!



Ne laulaa välillä kuorossa!

Välillä ollaan tuppisuuna, mahat täynnä murheita!


Lelun idea on syödä lapsen huolet, paperille piirrettynä tai kirjoitettuna. "Aitoja" tälläisiä myydään jossakin, koska lapseni oli nähnyt tälläisen kaverillaan ja pyysi äitiä tekemään oman. Samalla vaivalla sitten siskoillekin. Saipa velourtilkut kyytiä!


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kaverisynttäreille


Tytöllä on SE mekko, se mitä kaveritkin kehuu. Ja nyt yhdellä näistä mukavista kavereista oli synttärit ja tytön mukaan ehdottomasti piti olla jotain Puutarhapiiloa...mielellään sellainen samanlainen mekko.

Mietittiin, ettei välttämättä kuitenkaan mekko, eihän kaikki välttämättä edes pidä mekoista? Ja olisi siinä ollut aika moinen työkin.

Lopputulos on tytön idea, paita ja kangastussit. Neonväri kangastussit löytyi Sinellistä. Ohjeen mukaan kestäisivät pesua jopa silittämättä. Ostettiin itsellekin, mutta testaus vielä kesken...eli tyttöjen väritysprojektit...

Otanpa teille kuvan! Mies jo kyseli, voisiko näitä siirtää keittiöstä jonnekin...


lauantai 12. lokakuuta 2013

Viikonloppuna


Etsin jotain kangasta kangasvarastosta, kun tuo mekon yläosan paksu neulos löytyi ja päätin leikata sen poolopaidaksi. Sitä vain olikin todella vähän ja poolosta olisi tullut turhan lyhyt. UFO-laatikossa oli toinen leikattu mekko, josta nappasin helman tähän mekkoon ja tyttö veikin mekon jo puolivalmiina itselleen.
Nopea oli ommella, pelkkää saumuria tarvitsi käyttää.


Mekosta tyttö tykkäsi, mutta sovituskuvaa ei olisi saanut ottaa. Olisi pitänyt ommella Animator nukelle haalaria, jolllaisen tyttö näki roosa-nauha huutokaupassa.


Olihan se viikonloppu, joten...tytön mieliksi:


Ariel sai haalarin. Nopeahan se on ommella, mutta valmista kaavaa ei löytynyt mistään, joten se piti ensin kaavoittaa. Tähkäpää jäi vielä ilman omaa haalariaan, aika vaan ei aina riitä kaikkeen. Muutenkin on pitänyt näille ommella vaikka mitä vaatetta, mutta tähän asti nuket on olleet omissa ainoissa tehdaspukineissaan.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Tee se itse -onnellinen lapsi + Arvonta


Otsikko tuli mieleen tuosta tytön ilmeestä, kun tein hänelle pupun Pihajengi kankaasta. Kangas löytyi pyykinpesukoneostoksilla niinkin yllättävästä paikasta kun Rauta-Otra.


Palasesta sai ommeltua yhden jokaista eläintä sekä keskimmäiselle verhon. Vihdoinkin tuli valoisuutta hänen huoneeseen, sivuverhojen väistyessä.


ARVONTAAN! Kangasta jäi pala, jossa on joka eläintä yksi. Toiselle puolelle tarvitset taustakankaan, sekä täytettä. Niin saat aikaan pehmoleluja ja niitä onnellisia lapsia =).  Kettukin kankaassa on, vaikka ei kuvassa näy. Ohje pehmoihin

Osallistu pikku kesäarvontaan kommentoimalla tähän alle. Kerro vaikka, mistä ompeluksesta oma lapsesi on ollut onnellisin?

Osallistumisaikaa 14.7 asti.



ps. Seuraile blogia, pian tulossa myös toinen arvonta!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Mekkonen koirineen


Joustismekko, jossa on kuulemma mummolan koiravanhus vauvana. Kaava tähän tuli näistä vanhoista mekoista muokaten, klik. Kaava on lyhyt ja leveä, joten nyt lisäsin kaitaleen vyötärölle ja siihen kiristysnyörin. Tulee samalla mekolle vähän ilmettä.


Piti laittaa tähän kuva siitä mummolan koiravanhuksesta, mutta hän ei pysynyt kuvatessa paikallaan, joten kaikki kuvat oli niin tärähtäneitä, ettei niistä selvää saa. Vaikka aikanaan on koulutettu pysymään paikallaan, ei se enää auta, kun hän ei mitään kuule, eikä juuri näe. Meidän kuopuksen tärkeä koirakaveri! On meillä tuo omakin koiruus, mutta kuulemma vain isot ja mustat on kivoja.


Tässä kuopus eräänä aamuna päiväkotiin lähdössä.


Vielä kuva tytön itsesuunnittelemasta lelusta. Sisällä kauranjyviä. 4v teki kaavan, suunnittelun ja kankaiden valinnan (ja napin), ompelussa auttoi äiti. Hyvin toiminut hernepussina sekä nukkeleikissä kukkana, sekä Pet shoppien sänkynä =).

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Ärrä-treeniä


Meillä harjoitellaan ärrää, harjoiteltu jo pitkään. Eilen hyötykäytin treeniajan ja tein siitä myös sitä omaa aikaa. Voihan harjoitella tytön kanssa samalla kun pujottelee helmiä.
Aika monta ehti tehdä!
Kaikkia ei ehkä pidetä näin kerralla...


Mutta yksitellen on kiva pitää. Tämä väri sopikin hyvin uuden tähtimekon kanssa.


Yksi ilta tehtiin Sofille mekko. Tyttö valitsi kankaat, itse piirsin helpon kaavan. Taisi olla alunperin Farbenmixin kaava, tein siitä vielä saumattoman version.


Sofi, joka on nimetty tytön päiväkodin tädin oman vauvan mukaan, sai kääntömekon.


Kissa silityskuva ostettu joskus h&m:stä. Kankaat oli Tampellan mallitilkkuja vuosien takaa.


Kun ompelin tätä, pöydälle ilmestyi toisen tytön kissa, sylissään lappu: "Laita vaatteeseeni toinen nappi, kiitos" Sai kissakin nappinsa, samalla kun tähän tuli kam-nepit.


lauantai 1. joulukuuta 2012

Ompelee vapaallakin



Kun ompelee "aina" niin lapset alkaa kysellä, koska tehdään jotain heille. Mikä aiheuttaa sen, että kun on niinsanotusti vapaalla, niin saa ommella lisää ;).
Ekakuvan paita tarpeeseen keskimmäiselle tytölle. Tarvittii joku keltainen paita ja tuon tein siihen tarpeeseen.


Ralliraitaa tilasin lapsille, mutta ei se vaan taipunut miksikään. Tai vauvaideoita olisi ollut, mutta noille kouluikäisille ei oikein keksinyt tästä mitään. Eipä haittaa, sain itselle mekon ensi kesäksi ja pidin minä tätä jo pitkähihaisen kanssa nyt talvellakin.



Oli tarkoitus virkata näitä heijastimia isompi määrä, opeille ja päikyntädeille. Mutta ei onnistu kyllä milläään, mulla meni tähän yhteen jo niiiin kauan, että tämä saa jäädä ainoaksi tälläerää. Laitoin omaan takkiin roikkumaan. Malli on Suuresta käsityölehdestä.


Nämäkin pakko-ompelua tarpeeseen. Tytön vanhoja aluspaitoja tuunattu pumppupaidoiksi. Ja "Tissilit" myös sai taskun selkään. Nyt meillä alkaa olla pumppuvaatetta tarpeeksi, ensi kesään täytyy kehitellä jotain kivaa kyllä.


Seuraavat jutut syntyi, kun tytöt löysi laatikollisen kaikkia juhla-, tylli- ja vuorikankaita. Leikkeihin pikapikaa ommeltu "prinsessasetti", alla on tummansininen kangas, päällä vaaleanpunainen, joten lopputulos näyttää lilalta.


Kuopus halusi nukelleen makuupussin, tuollaisesta läpinäkyvästä juhlakankaasta. Piti vähän soveltaa, että se onnistui ja nyt taustalla on lisäkangas vuorena ja tyyny pehmikkeenä. Nopea homma ja tyttö oli tyytyväinen, kun Sofi sain oman pussukan.



Onpas tärähtäneet kuvat, pipo lörppämällilla ja tupsulla tokaluokkalaisen tilaamana ja mekko mustin hihoin ekaluokkalaisen äitiltä tilaamana. Mekosta tuli kiva, valitettavasti tytön piirtämä suunnitelma on kadonnut, minkä mukaan tämän ompelin. Se olisi ollut hyvä liittää mukaan.



Yksi viikonloppu oltiin esikoisen kanssa kaksi kotona, minä tein töitä ja hän oli kipeänä ja muu perhe oli  mummolassa. Joten tyttö teki tälläisen nallen ja tyynyn ajankuluksi.
Tyyny on tehty valmiistä merkistä, toisella puolella fleece ja täytteenä vanua. Nalle myös fleeceä ja nenä ja silmät valmiita.


perjantai 28. syyskuuta 2012

Päivän saldo?


Onpas ollut kamala päivä, ompeluksetkin tätä luokkaa.... Lähinnä vain jotain, että saisi ompelurauhan ja ei sitten kuitenkaan....siis onnistu se rauhan saanti.

Shnooks tarvitsi kuulemma vaatteita: mekon ja pipon ja tossut. Tyttö 4v valitsi itse kankaan ja tupsunkin.


Yksinkertaista ja nopeaa, lapsen iloksi.


sunnuntai 26. elokuuta 2012

Kesän unohtuneet


Kameraa tutkiessa huomasin, että alkukesästä ommellut jutut on jääneet sinne unohduksiin. Esitellään niitä nyt.


Suuressa käsityölehdessä oli ohje mursu ja pingviini säkkituoleihin ja meidän hylhefanittaja huomasi sen lehden. Itse sanoi, että " jos jätetään hampaat pois, niin mursu on hylje." Niin meille muutti (tosin aika suuren työn jälkeen) iso hylje ja tämä on ollut nyt leikeissä se isihylje.
Naapurille kiitos vanhan säkkituolin sisuksista! Sisällä olevan sisäpussin sisällä on niitä pikku styroxpalloja ja tuo päällinen on oman kaupan polarfleeceä. Ei ole nukkaantunutkaan ollenkaan, vaikka tämä on jo koko kesän käytössä ollut.


Tyttöjen mummu lahjoitti retron velouraamutakin ja siitä sain suunnitella, mitä uutta siitä saisi.


Edessä olleen napituksen hyödynsin suoraan tähän liivimekkoon, helmaan lisäsin uudesta velourista valkoisen rimpsun ja ylös lisäsin yhden kam-nepin. Muuten on kierrätyskamaa. Tai no resorikaitale on uutta, mutta sekin tosi vanhaa, jopa retroa.


Lisäksi kangasta riitti toiseen mekkoon, vähän talvisempaan versioon.


Taakse löytyi väreihin sopiva merkki ja tässäkin hihan resorit on jopa retroa iältään. Sävy oli sattumalta aivan sama kuin sinisessä raidassa.



Tyttö tykkäsi kovasti molemmista. Tässä talvisemmassa on vyötäröllä kuminauha kaventamassa leveää mekkoa.


Kesäisempää on pidettykin jo kesän aikana.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...