torstai 4. elokuuta 2011
Sänkyprojekti kakkonen
Nyt oli pienimmän tytön vuoro saada oma vanha, uusi sänky. Nämä ekat kuvat ennen hiontaa yms. on otettu jo keväällä aikaisin. Sitten se unohtuikin pitkäksi aikaa muiden pihahommien vuoksi. Mutta aluksi sänky näytti tältä, ei niin paha kuin se edellinen!
Seuraavissa kuvissa ollaan hionta ja paklausvaiheessa, ne hoiti mies.
Ja parin maalikerroksen jälkeen (ja kuivumisen) sänky pääsi sisään tytön huoneeseeen. Tykkään taas!
Ainoa ongelma on tuo sängyn vieressä oleva tyhjä tila, joka odottaa sängyn tyyliin sopivaa vanhahtavaa kirjoituspöytää. Sellaista ei meinaa löytyä, vaikka olen jo vuoden katsellut. Kiire ei ole, kolme vuotta vielä aikaa eskariinkin, mutta pöytä on jatkuvasti haussa, saa tarjota tai vinkata!
Onneksi tuo aiemmin ompelemani tilkkupäiväpeite sopi sänkyyn, ei tarvii uutta alkaa ompelemaan =).
Loppuun vielä tunnustus, kiitos siitä Sannalle!
Tunnustuksen saajan pitäisi paljastaa lempiväri, -ruoka ja paikka jossa haluaisi käydä.
Punainen, tumma suklaa (lasketaanko se ruoaksi?) ja Pohjois-Amerikka.
Nyt en jaa tätä eteenpäin, vaikka moni sen ansaitsisi!
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Ribbimekkoja
Punertavaa riitti lyhythihaiseen.
Ja tummaa lilaa pitkähihaiseen.
Kuten kuvasta näkyy, reilu on vielä, mutta tyttö halusi heti sen päälleen. Kiva ommella sellaista, mikä heti revitään käsistä käyttöön. Ja mahtunee taas pari vuotta...
Molemmat trikoot on muistaakseni tulleet Myllymuksujen ylläripaketin mukana.
Tupunalta sain tunnustuksen, kiitos!
Tunnustuksen mukana oli 5 kysymystä, joihin yritän vastailla...
1.) Milloin aloitit blogisi?
3.4.2009 perjantaina.
2.) Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Ompelua, kankaita, tuunausta, ohjelinkkejä, idealinkkejä, joskus jotain askarteluakin ja ostoksia =)..
3.) Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna kaikkiin muihin?
Käsityöblogeja on varmaan tuhansia...mistä erottuisin, kyllä kai jokaisella vähän oma tyyli on ;). Ja teen myös omia kaavoja, joten niistä malleista erotun toivottavasti.
4.) Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Varmaan kotiäitiys, sai nykyaikaisen ompeluseuran tästä ja myös osalle töistäni ostajan. Omille tulee liikaakin ommeltua.
5.) Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Kuvat haluaisin paremmaksi, mutta sen opettelu on taas jäänyt.
Tämän saa tästä napata mukaansa jokainen, jonka blogi löytyy sivupalkistani!
Lisään tähän loppuun tiedotuksen! Jos et saa minulta vastausta sähköpostiisi, niin ongelma on tekninen, vastaan kaikille ja yleensä vuorokauden sisällä! Yritä uudelleen =).
torstai 2. syyskuuta 2010
Housukokeilua

Itse kokeilin samaa mallia, kankaaksi pääsi yksi jämäjoustis.

Vyötäröllä resori, jonka sisällä vielä leveä kumppari.


Hyvin istuu kestovaippapepulle:

Eli: Kiva malli, nopea ommella, istuu hyvin. Trikoosta saisi ehkä vielä kivemmin mukautuvat, niin kuin nuo alkuperäisetkin on tehty.
Loppuun vielä tunnustus, josta kiitos Mizumille!

1. Pass this award to five bloggers who you love and inspire you
2. List 3 things you love
3. Show a picture you love and explain why
Kenellekäs tämän jakaisin....
1. Jubel
2. Heilt Spesiell
3. Äiti teki
4. Hikeä, puikkojen kilinää ja värkkäämistä
5. Vinttikamarista ja verstaalta
3 Rakasta asiaa...
2. Koti
3. Tumma suklaa =D
Ja se kuva...sitä etsinkin hetken...
Tuossa on vuonna 2004 ensimmäinen tyttö juuri syntynyt ja pitää miehen sormesta kiinni. Siitä alkoi ura äitinä, eipä kai muita selityksiä tarvitse ;).
torstai 26. elokuuta 2010
Autoiluhaalareita
Syksyllä sopii vaunuun unihaalariksi, viime talvena meillä oli itsellä ihan sisävaatteena. Autohaalari sopii tietenkin autoilureissuille ;).

Joustis lastenmetsola, resorit Triteks, hihojen ja hupun vuorin velour Kangasmalla.

Tunnustuksesta kiitos Barbamamalle. Myös Norppastiina antoi tämän, kiitos sinnekin! Nyt en tee tunnustuksia, koska olen ne jo aiemmin tehnyt =D.
perjantai 2. huhtikuuta 2010
maanantai 29. maaliskuuta 2010
Hauskaa pääsiäistä!
Eilen sitten virvottiin, puolet oksista jäi käyttämättä. Ihmiset antoi ihan tajuttomia määriä karkkia, en voi tajuta!! Eräskin muori antoi meidän kaikille kolmelle neidille omat karkkipussit. Lisäksi paljon suklaamunia, patukoita ja irtokarkkeja. Oltais me matkaa muuten jatkettu, mutta pienin sairastui =/.
Nyt vaan toivotaan, että muut pysyy terveenä ja päästään pääsiäisreissuun, niin kuin piti.

Kiitokset kaikille tunnustuksesta ja edellisen postauksen kommenteista, ne piristi tässä tilanteessa. Lisäilin sinne hupun resorista kuvia. Saas nähdä koska täällä taas ommellaan, toivotaan, että pian!
Palaillaan!
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
Ihana tunnustus! Ja arvontavoitto!
tiistai 13. lokakuuta 2009
Tunnustus

Kuulo: Hyvä kuulo, luulen ainakin.
lauantai 10. lokakuuta 2009
Tunnustus!
Kun tämän palkinnon saa niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
1. Kiitä sitä jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle.
6. Linkitä nämä blogissasi.
7. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
7 asiaa minusta, joita muut eivät tiedä. Jaa, kyllä osa varmaan tietää =D.
1. En pidä pitkistä matkoista autolla tai millään muullakaan kulkuneuvolla. Oikeastaan en edes lyhyistä.
2. Olen vähän "pöpökammoinen".
3. En juurikaan ehdi katsella televisiota.
4. Annan tiskien kerääntyä altaaseen enkä heti pane niitä pois, paitsi jos tiedän että tulee vieraita...
5. Ompelen aina, jos muiden silmä välttää.
6. Jos en itse pääse kangasostoksille, pyydän muita tuomaan minullekin eli kankaita kertyy aika lailla.
7. Ennen lapsia pidin enemmän talvesta, mutta nykyään talvet odotan kesää. Se on niin paljon helpompaa!
Ja tunnustuksen annan:
Pim Pam Ja nyt huomasin, että olin saanut tunnustuksen sinultakin, kiitos!








