keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Paljon mekkoja ja muutakin

Tulipa pitkä väli kirjoittelussa, kun reissuun ostettu mokkula ei tominutkaan =/. Tai toimi se pari päivää ja sitten simahti. Tuli sitten netitön loma, mikä voi olla ihan hyväkin. Ehtiihän tätä =). Tässä tulee!



Kaikki tämän postauksen vaatteet meni samaan perheeseen. Mekot siskoksille kokoa 104 ja 116cm.
Mekot on puuvillaa, helmassa vihreävalkoruudullista (kangas-malla). Pääntiellä kuminauhakuja ja koristeena rusetti...näkyyköhän se kuvassa....?

Kangas on japanilaista ja sepä vasta olikin hassusti painettua. Verrattuna pohjoismaisiiin/eurooppalaisiin kankaisiin. Kuviot oli sikinsokin ensikatsomalla, mutta sitten huomasi, että kangasta on tarkoitus leikatessa taitella poikittain. Eli eripäin kuin ollaan totuttu, suomessa taitellaan pitkittäin normaalisti.

Näissä tuohon pienempään mekkoon kuviot sai paremmin, isompaan oli jo hankalampaa. Eli kuviot määrää minkäkokoista on hyvä leikellä...seuraava kuvio kun on taas nurinpäin. Ymmärrättekö?



Pitkähihainen jurassic-paita 122cm.



Samalle pojalle stara teeppari.


Ja settiin tietty ne starback polvihousut.



Pipoja, kaikki kaksinkertaista trikoota.


Ja vielä mekkoja...

Punahilkkaa


Sienimaailmaa


Ja Peukaloliisaa. Trikoot Ikasyr.



Kaikki näistä huolisin ja haluaisin omillekin tytöille! Jäävät nyt kyllä ilman, ei aika riitä tekemään heille...

10 kommenttia:

Hatatuu kirjoitti...

Kyllä huolisin minäkin! Ekat ja tähtisetti varsinkin ihania.

Tiina kirjoitti...

Paljonpa olet rehtinyt saada ompeluksia aikaan!! Ihanuuksia. <3

Iita kirjoitti...

Tosi ihania kaikki! On kyllä jännästi tuon japanilaisen kankaan kuviot =D

Ilona kirjoitti...

Kelpaisivat kyllä meidänkin kaappiin:)

pikkupikkuriikki kirjoitti...

Voi kun kivoja!!!

Omppis kirjoitti...

Ihania! Niin ja kaunis presentaatio. ;-)

Saila kirjoitti...

Kaikki niin ihanan värikkäitä ja raikkaita! Jännän näkönen tuo japanilainen kangas! :D

Liisa T. kirjoitti...

Tosi kivoja kankaita kaikki. Omistajat tulevat varmasti olemaan tyytyväisiä! :) Työsi ovat kaikki tosi nättejä, näitä palaa ilolla aina katselemaan.

Ompeluintoa! :)

Erja kirjoitti...

Oi, kelpais kyllä meillekin!

Krista kirjoitti...

Kivoja vaatteita!
Pitäis jaksaa syksyä varten ommella taas ihan perusvaatteita, neidin kaapissa ei kohtaole muuta sopivaa kuin kesämekot. =D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...