Syksyllä kolme vuotta täyttäväkin on jo niin iso, niin iso, että haluaa nukkua mekkoyöpaidalla, vaikka äiti nukuttaisi haalarissa =D.
Tein kuitenkin mekkoja odottamaan.
Ensimmäinen norsukangas on odottanut niiltä ajoilta asti, kun tein
nämä yöpaidat, eli vuodesta ´09. Olipa aikakin käyttää tämä punainenkin norsu, Nanson trikoota EK:sta.
Toiseen kokeilin raglanhihoja, että kukkahihat tulisi edukseen. Kankaat Triteksiltä, edessä oleva nauha Bevetasta aikoinaan ostettu ja resoritkin jämäpussista. Malli on raglanpaidasta pidennetty.
Eteen piti brodeerata loru, joka alkoi noin: I love you... mutta ei se trikoolle brodeeraus onnistunut taas ollenkaan ja takkusi jo tuossa eka lauseessa niin pahasti, että pelastin yöpaidan jättämällä sen noin.
Ja vielä Monokuro Boo yöpi (poroporopoo tyttö sanoo). Kangas Huvikankaasta. Tämän ja ekan yöpaidan kaava on joku ikivanha kansiossani ollut. Tämänkin resorit jämiä, niitä aina yrittää tälläisiin käyttää pois, missä ei niin tarkkaa ole ja tähänkin sopi ihan kivasti tuo raita pääntielle ja mustat hihansuut.
Loppukankaasta jäi possukuvia ja tehtiin tytölle "pipityyny", sisällä kauranjyviä. Voi lämmittää mikrossa tai kylmentää jääkaapissa.
Sitä kovasti halailtiin ja esiteltiin kameralle.
Keskisiskokin halusi ja valitsi kankaaksi maatilatrikoosta hevosen. Tosi pieni tuli siitä, mutta mieluinen ja jo hukassa...
Blogi muuttaa muotoaan, hitaasti mutta toivottavasti varmasti, siksi yläbanneri on nyt vain teksti...odotelkaa rauhassa, en lupaa mitään aikatauluja =).