maanantai 28. huhtikuuta 2014
Seepra- Ymmi
Isosiskokin tahtoi villieläin kuosia.
Tytöt on nimenneet tälläiset lötköpaidat Ymmi-paidoiksi, sellainen tahdottiin.
Taskutkin siinä on, mutta eipä ne erotu villistä kuosista.
Kaava on ottobren, tein 140 cm tytölle 128 cm kaavalla ja pidensin helmaa reilusti.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
Pesis-mekko
Pesukarhut...ne kuopuksen mielestä ihanimmat otukset maailmassa. Ja kun hän kankaan kuvan näki, alkoi tilauksia sadella: mekko, pipo, housut, sit mekko ilman hihoja, sit tiukka mekko, sit eskarimekko jne...
Kangas saapui, mutta sitä oli liian vähän (tytön mielestä) ja sitten piti saada mekko, joka ei saa koskaan jäädä pieneksi.
Huomaa kuvissa mukana myös rakkain pehmo "Pesis". Ollut mukana menossa pari vuotta, kiertänyt lomat ja sairaalareissut.
Aika tavallinen mekko siitä tuli, helma on tosin nyt polven alle, joten saattaa se pari vuotta mahtua, kun tuunaillaan hihoja jossain vaiheessa joko pidemmiksi resorein tai lyhkäisiksi.
lauantai 26. huhtikuuta 2014
perjantai 25. huhtikuuta 2014
Kankaiden yö!
Tänään se on! On järkkäilty ja suunniteltu talvesta lähtien ja tänään se h-hetki viimein on. Kaupoissa huimia tarjouksia, kilpailuja ym!
Selian verkkokauppaan, klik
Selin facebook sivulle, klik
Kankaiden yö- sivulle facebookiin, klik
Kankaiden yö-ryhmään facebookiin, klik. Täällä on kaikki tapahtumat koottuna.
Myös blogia ja muotinäytöstä voi selailla odotellessa iltaa, klik.
Ihanaa yötä kaikille, valvotaan yhdessä!
keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Muotikuvauksissa tapahtunutta
Tänään on Selian vuoro esiintyä Kankaiden yön blogissa omalla luomuksellaan.
Tässä maistiaisia niistä ei julkaistuista kuvista. Kuvaukset alkoi tälläin vähän nihkeästi....
Asento....millainen?
Sitten jo vähän liideltiin....
Kuvattin lahkeen brodyyreja.
Hyyyp-päää! Ja pää katosi kuvasta.
Se oli siinä, ei huvita enää. Saisiko jo palkinnon?
Yksi hyppy vielä!
Kiitos mallille! Malli 5v, 123 cm ja asu 122/128 cm kokoa.
Tässä vielä kuvauksissa olleet polvihousut ja asuun myös kuuluvat pitkät velourhousut. Ympäri vuoden pidettävä asu!
Klikatkaa kankaiden yön blogiin! Sieltä löytyy alekoodi tähän päivään!
Kankaiden yö on ensi perjantaina 25.4 klo 21 alkaen. Seurailkaa silloin myös Selian facebook -sivuja. Sinne pääsee, vaikkei muuten olisikaan facebook-kirjautunut. Tervetuloa!
tiistai 22. huhtikuuta 2014
Housuja kesään
Kankaiden yö lähestyy ja pitää ommella edellisen yön ostoksia pois, kuten yläkuvan ruusujersey. Siitä sai keskimmäinen kesäksi caprit. Alunperin siitä piti tulla jotain aivan muuta...
Lisää legginsejä ja polvihousuja. Legginsit capripituutta ja molemmat kokoa 134. Toiset meidän 5-vuotiaalle, toiset 8-vuotiaalle. Sama koko menee hyvin, eikä tarvinnut käyttää kahta kaavaa.
Tilauspolvihousuja kesään pojalle.
Ja tilausteeppari, myös pojalle.
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Voittaja-väri/värit Runoratsulle
Arvonta ohi ja voittaja selvillä, sekä väri-voittaja, että kankaan voittaja. Kankaan voittaja voi valita haluaako metrin yhtä väriä vai esim. 50 + 50 cm kahtena eri värinä. Seliaan tulee näitä nimittäin useammassa värissä!
Arvaatteko mikä väri voitti?
Ylivoimaisin oli numero 1 eli tuo hattaravaaleanpunainen, se sai hulppeat 137 ääntä.
Kakkoseksi tuli harmaa, numero 5 ja kolmas oli numero 3 eli minttu.
Kankaalle painetaan siis 1, 3 ja 5
Voittajaan, joka on Sari, otan yhteyttä suoraan ja hän saa valita palkintonsa. Onnea Sari!
Farkku -ulkoilua
Kangaskirpparilta löytyi farkun näköistä, kevyesti pinnoitettua ulkoilukangasta. Samalla reissulla löytyi heijastinnauhaa pussillinen kolmella eurolla. Pitihän sitä sitten saada aikaiseksi kevään ulkohousut, ihan itse. Piirsin uuden kaavankin, sopivan väljän.
Tarkoitus oli tehdä nämä paikallisessa ompeluseurassamme ja olivat pitkään leikattuna....aina vaan jäi ja ompeluseurakin peruuntui...ja kevät jo tuli. Yhtenä iltana sitten ompelin koko illan ja ne valmistui viimein. Vuorikangaskin löytyi omista varastoista, Marimekon tehtaanmyymälästä joskus ostettua.
Tyttö tykkäsi housuista, ne on "ihan kun farkut, äiti!", rukkaset ei saaneet niin hyvää vastaanottoa: " ai niin kun kurahanskat?"
Loppukankaan käytin kuitenkin rukkasiin, tarvitsee tyttö niitäkin sitten viimeistään syksyllä.
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Suttaillaan vähän
Näin täällä ihanan paidan, joka oli tehty kangasliiduilla ja tahdoin yrittää. Aiempi kokemus on vain tusseista ja tahdoin kokeilla, miten pehmeämpi kynä piirtyy kankaalle.
Ei helppoa tämäkään, ainakaan minulle. Mutta kyllä se lastenpaidassa hyvin menee ja lopputulokseen voi olla ihan tyytyväinen. Paita on ostopaita, hamstraan näitä valkoisia tälläisiä inspiksiä varten.
Koiralle lisättiin vielä rusetti.
Vielä mietin lisäänkö paidan olkapäälle jotain? Mitä koira katselee?
Apuna oli kuva netistä sekä Pentelin kangasliidut. Ne tilasin ebaystä.
Edit. Paita pesty ja kuva haalistui todella paljon! Onkohan vika paidan elastaanissa?
Edit 2. Koira piirustettu uudeelleen ja lisätty perhonen olkapäälle. Keksin syynkin, miksi kuva lähti ensipesussa. Lisäsin koneeseen Vanishia, kun siellä oli muuta likaisempaa pyykkiä samassa. Toivotaan, että kuva jatkossa pysyy. Nyt ainakin silitin myös kuumimmalla mahdollisella lämmöllä.
Ei helppoa tämäkään, ainakaan minulle. Mutta kyllä se lastenpaidassa hyvin menee ja lopputulokseen voi olla ihan tyytyväinen. Paita on ostopaita, hamstraan näitä valkoisia tälläisiä inspiksiä varten.
Koiralle lisättiin vielä rusetti.
Vielä mietin lisäänkö paidan olkapäälle jotain? Mitä koira katselee?
Apuna oli kuva netistä sekä Pentelin kangasliidut. Ne tilasin ebaystä.
Edit. Paita pesty ja kuva haalistui todella paljon! Onkohan vika paidan elastaanissa?
Edit 2. Koira piirustettu uudeelleen ja lisätty perhonen olkapäälle. Keksin syynkin, miksi kuva lähti ensipesussa. Lisäsin koneeseen Vanishia, kun siellä oli muuta likaisempaa pyykkiä samassa. Toivotaan, että kuva jatkossa pysyy. Nyt ainakin silitin myös kuumimmalla mahdollisella lämmöllä.
torstai 17. huhtikuuta 2014
Tehdään hemppis
Meinasin ostaa yhden hempeän lastenvaatteen...tunikan. Onneksi katsoin kangaskaappiin ja tätä rimpsuneulosta oli vielä juuri tytön tunikanverran jäljellä.
Joskus jutut vaan loksahtaa, kuten nyt leikkuupöydällä lojunut ruutunauhanpätkä löysi sattumalta paikkansa tästä vaatteesta.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Sammakko asu
Asiakkaan suunnittelema setti. Sammakkojersey asiakkaan ostamaa, toinen lahje Selian raitaa.
Raitajersey pääsi mukaan pääsiäiskoriin, onhan se sopivan vihreää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)