maanantai 30. joulukuuta 2013
Luulin bloganneeni
Luulin kyllä nämä vaatteet bloganneeni, mutta enpä kai ollukaan!
Kaverukset huppari ja koska hupun nyöri oon vaarallinen lastenvaatteissa (tästä oli taas uutisissakin joku aika sitten) tehtiin vain koriste sirkkarenkaat ilman nyörin pujotusta.
Pariksi turkoosit velourleggarit ja harmaat haaremit.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Yöpaita ja jämät
Mummolle ompelin yöpaidan vanhan paidan mallilla. Kangas oli niin kivaa, että jämät piti hyödyntää kuopuksen toppiin.
Ja lisäyksenä kiilusilmät silitys"timanteista", että mustan värinen toppi kelpaa päällekin =). Kimalluksella on ihmeellinen vaikutus pieniin tyttöihin.
Tunnisteet:
aikuisten vaatteet,
lastenvaatteet,
ompelu,
tilaus
lauantai 28. joulukuuta 2013
Kissoja ja lemppariharmaata
Joulukiireessä moni kuva on näköjään tullut napattua tärähtäneeksi. Mutta uusia en ala ottamaan, joten kestäkää =).
Murun uudesta neuloksesta löytyi meidän uusi suosikkiväri kässämessuilla ja pala lähti matkaan. Tyttö päätti mitä tehdään ja toive oli "kesämekko ja...eikun paita... ja eikun joo mekko kesään ja sit paita talveen"
Sellaiset siis!
Jämäpaloilla testasiin uutta lapaskaavaa, minkä piirtelin. Mekon helman brodyyriakin jäi ja laitoin tumppuihin sitäkin.
Vuori on harmaata joustofroteeta.
perjantai 27. joulukuuta 2013
torstai 26. joulukuuta 2013
Ribbejä
Mukavia päällä, sopivan värisiä ja kaiken kanssa sopivia? Ribbipaitoja!
Musta, tummanharmaa, vaaleanharmaa ja
beige
Eipä ne noin pelkästään oikein miltään näytä, mutta se se on toisaalta niiden käyttötarkoituskin.
Tässä tytön kaapista pari yhdistelykuvaa ostovaatteiden kanssa.
Ribit nansoa. Jotain värejä vielä jäi ja itse en tämän enempää omille tytöille tarvitse. Joten saa kysellä, jos innostut ompelemaan ribbejä.
Hyvää Tapaninpäivää!
tiistai 24. joulukuuta 2013
Hyvää ja Rauhallista Joulua!
Rauhallista joulua!
Tyttö 5v. opetti äitille, miten tehdään tuikkulyhtyjä, kun oli päiväkodissa oppinut. Tarvittiin lasipurkkeja, liimaa, merisuolaa ja koristeita. Meillä oli puisia koristesydämiä, jotka tyttö liimasi purkin pintaan. (Suolan päälle tarttuu huonommin.)
Kuvassa kaksi valmistunutta, yhteensä näitä taisi tulla lähemmäs kymmenen, kun innostuttiin.
Ommelkaa, askarrelkaa lasten kanssa ja Nauttikaa! Selia palvelee myös Jouluna ja paketteja lähtee taas maanantaina 30.12.
maanantai 23. joulukuuta 2013
Pimeimpään aikaan
Eilen alkoi päivä pitenemään ja kevät lähestymään. Heijastinliivi on vielä tarpeen päikkyaamuina, kun sinne vielä tänään matka käy ennen joululomaa.
Liivi valmistui kädentaitomessujen innoittamana, missä tälläisiä oli myynnissä. Sain viimein sen inspiksen tehdä omalle tytölle oma liivi. Kankaat ja kuvat sai valita itse.
Syntyi pupu heijastinporkkanan kanssa.
Kuvassa ulkona pehmolelu pingviini on puettu siihen vanhaan keltaiseen perusliiviin.
Ps. En tee heijastinliivejä tilauksesta.
sunnuntai 22. joulukuuta 2013
Joulumuistamiset
Joulujuhlia vietetty kolmet ja lisäksi haettu parit todistukset ja nekin eri kouluista. Joulun alla riittää menoja!
Opettajat saivat tänäjouluna mukit, joissa on sisällä tuoksukäsivoidetta ja suklaata.
Päiväkodin henkilökunta taas sai pussukoita. Näitä ensimmäisiä kokeilujani, jotka olisivat saaneet onnistua paremminkin. No, mut näillä mentiin.
Kaksi yötä jouluaattoon...
lauantai 21. joulukuuta 2013
Mikä kelpaa, mikä Ei?
Perheen vanhimmalle ei enää ommella mitä vaan. Ja teinkin päätöksen, että ompelen vain mitä varmasti pitää. Muutamat raivarit turhaa vaivaa nähneenä, en enää tahdo "tapella turhaa" vaan ommellaan mitä "tilataan".
Yleensä tyttö pitää vain paitoja, ei koskaan mekkoja. Joten ihan kiva, kun pyysi tunikan ja valitsi itse kankaatkin. Ja tätä on pidetty! Paljon!
Tämän kankaan olin jo löytänyt joukkevärissä (PCT-Punainen-Musta-Kulta), mutta varmistin vielä kuvan avulla (Kiitos Kerttu) ja kelpasi. Tuli Cheer-pöksyt. Nämä on myös olleet jo kovalla koetuksella. Näissä on muutama sentti lahjettakin, kun hirvitti ommella sellaisia "aitoja" tosimikroja. Ehkä joulupukki tuo niitä... ;)
Harmaaraidallinen painijaselkäinen toppi kelpasi myös, mutta odottelee ensi kesää. Tein jo kokoa 158/164 cm, joten on reilu.
perjantai 20. joulukuuta 2013
Me Me Me Miiii
Tuntuupa itsekkäältä postaukselta, kaikki on Minulle! Tälläisiä syksyn mittaan valmistuneita.
Ensin piti saada kahden sauman mekko ja siihen vartavasten piti etsiä kangas, joka käy molempiin suuntiin samanlaisena. Leikatessa siitä tulikin neljän sauman mekko ja tähän olisi käynyt mikä trikoo vain. No, ei haittaa, suosikki tästä tuli jokatapauksessa.
Mekko on siis leikattu asettamalla kangas lattialle, ja siihen päälle hyvin sopiva paita tai mekko ja sen mukaan vain saksimaan. Olkasaumat ei ole pakolliset, mutta hyvä kun tein. Raitakankaassa sauma tekee kivan efektin hihoihin.
Lisää Shellykaavalla, suosikkikaava nykyisin. Olen tehnyt kaikki Shellyt sillä kapeammalla kaavalla.
Tämä hemppispitsi on ostettu perheen pienille tytöille, mutta minäpä tein siitä itselle.
Ruusuneulos topin kaavalla tunikaksi.
Savan synttäreiltä ostettu palakangas muuttui myös itselle joulumekoksi, kaavana taas Se Shelly Farbenmixiltä.
Kangas ei ihan riittänyt, joten kaulus ja helma on tytön tunikasta jäänyttä palloa. Ja nyt muistin, että se on postaamatta...siitä huomenna.
Ensin piti saada kahden sauman mekko ja siihen vartavasten piti etsiä kangas, joka käy molempiin suuntiin samanlaisena. Leikatessa siitä tulikin neljän sauman mekko ja tähän olisi käynyt mikä trikoo vain. No, ei haittaa, suosikki tästä tuli jokatapauksessa.
Mekko on siis leikattu asettamalla kangas lattialle, ja siihen päälle hyvin sopiva paita tai mekko ja sen mukaan vain saksimaan. Olkasaumat ei ole pakolliset, mutta hyvä kun tein. Raitakankaassa sauma tekee kivan efektin hihoihin.
Lisää Shellykaavalla, suosikkikaava nykyisin. Olen tehnyt kaikki Shellyt sillä kapeammalla kaavalla.
Tämä hemppispitsi on ostettu perheen pienille tytöille, mutta minäpä tein siitä itselle.
Ruusuneulos topin kaavalla tunikaksi.
Savan synttäreiltä ostettu palakangas muuttui myös itselle joulumekoksi, kaavana taas Se Shelly Farbenmixiltä.
Kangas ei ihan riittänyt, joten kaulus ja helma on tytön tunikasta jäänyttä palloa. Ja nyt muistin, että se on postaamatta...siitä huomenna.
torstai 19. joulukuuta 2013
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Vielä jouluun kiiruhtaneita
Kaksivärivelourit
Oliivit velourit raitaresoreilla.
Metsänhenget paita ruskeilla kanteilla.
Joulukalenterin luukussa 18
Koodilla kimppa saat 10% lisäalen yli 100€ tilauksesta. Tee kimppa ja järkkää välipäivinä ompelulanit. Kaikille kangasta! Vinkkaa siis ystävälle myös. Alen saat myös alehinnoista.
www.seliashop.fi
tiistai 17. joulukuuta 2013
Tilauksia tytöille
Tytöille mekkoja tähtihihoilla ja pikkuveljelle paitamallisena samanlainen. Asettelen kaavat tälle kankaalle toiveen mukaan ja tälläkertaa toiveet meni kuvan mukaisesti.
Näihin mekkoihin, jotka matkaavat joulupakettiin, toivottiin oikein prinsessailmettä. Tehtiin siis pitsiketjuilla ja vielä helmarimpsulla höystettynä.
Ja näihinkin rimpsuja, vähän korkeampana.
Ps. Tänään joulukalenterialessa koodilla joulutonttu 10% ale normaalihintaisista, kliks.
maanantai 16. joulukuuta 2013
Tilaus pojalle ja vähän äidille
Metsänhenget paita oliivin vihrein velourlegginsein.
Nallepaita ja palloneuloshousut haaremimallia pitkin resorein.
Kauluri, fleecevuorilla.
Äiti sai Puutarhapiilo mekon hupulla.
Vielä pojalle Selian "poikaleggarit" ja paita. Tonttulakki samaa vihreää vellua, kuin pöksyt.
Neulossetti, hupussa vuorena valkoinen trikoo.
Villasetti pakkasia odottelemaan. Näissä on polvi ja säärivahvikkeet, niin kestää käytössä. Ohkasta merinovillaa on tämä setti =).
Joulukalenterissa tänään
Selia Joulukalenteri Luukku 16
Loput Essupuuvillat 20% alella koodilla essu16
ps. Ehtii vielä ommella jouluksi ja tämä on myös hyvä lahjaidea
http://www.seliashop.fi/itse-esiliina-p-913.html
Tunnisteet:
aikuisten vaatteet,
lastenvaatteet,
ompelu,
päähineet,
tilaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)