lauantai 10. maaliskuuta 2012

Pikkujuttuja, vinkkejä ja tuunailuja


Tyttö oli näitä pyytänyt jo hmmm...jonkin aikaa! Ja kun näin Kertun tekemät ihanuudet niin olihan nämä saatava aikaiseksi. Kaava ottobren juhlavuoden numerosta ja tein isoimman koon eli 34. On sopivan reilut.
Tyttö valitsi kankaat tilkuista ja pohjan tein kernistä, ettei ole liukkaat. Pikkusisko pyysi heti myös muovikenkiä ;).


Ponnareitakin tehtiin taas ja nyt sain myös nopeammin valmista. Tämän voi muut olla jo keksinytkin, mutta itse pujotin kumpparin aiemmin käsin tai neulan avulla. Mutta näin langan avulla on nopein ja helpoin.




Kankaat retrotilkuista. Keväisiä ponnareita.


Ja pinnit napeista, joita tyttö on myös kauan himoinnut nappilaatikosta omiin vaatteisiinsa. En saan ole osannut tuollaisia metallinappeja käyttää vaatteisiin, niin nyt sain tytön tyytyväiseksi tekemällä nämä pinnit hänelle.


Tämä tilauspipo unohtui edellisestä postauksesta, joten sekin tulee tähän:


Esikoiselle tuunattu yöpuku. Ostin tämän "nostalgiakankaan" vuoksi. Tein itse yöpukuun vain uuden pääntien ja pitkät hiharesorit, niin mahtui vielä omalle tytölle. Nostalginen tämän on tämän vuoksi, klik. Tyttö nukkui tällä jo viimeyön ja minä mietin jo tämän seuraavaa tuunausta...ehkä.... On kyllä ihana kangas!!


Vielä yksi mekkotuunaus ja tämä on tehty miehen neulepaidasta. Ohjeen ja idean näin täällä, klik. Mies ei ollut neuletta ikinä pitänyt, joten siitä oli hyvä tehdä mekko.
Tuolla sivustolla on paljon paljon muitakin ideoita.


Tälle kävi lopulta hassusti, tyttö piti ja pesin. Otin koneesta ja edessä oli niin iso reikä, että heitin koko mekon roskiin =/.

4 kommenttia:

Hatatuu kirjoitti...

Kylläpäs taas kivoja juttuja. Erityis ylistys pinneille, nuo napit sopivat mainiosti, neulepaitamekkokin on mahtava, sääli sitä reikää.

Kerttu kirjoitti...

Hienot tossut :) Ja tuo alin mekko on (vai pitääkö sanoa oli) tosi söpö :) Kummasti rusetti tuo tyttömäisyyttä ja piristää.

Mervi kirjoitti...

Mä olen kanssa langalla vetänyt kumilenksut nappeihin, on todellä kätevä keino :)

Oi tuota apinaa! Enää se ei itseä niin paljon sykähdytä, mutta aikoinaan siitä tehdyt vaipat oli ihan lemppareita, niin pulina kuin joustofroteena :) Voi haikeus...

Tiina kirjoitti...

Harmi tuo mekon kohtalo, se oli tosi kaunis! =)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...