perjantai 24. toukokuuta 2013

Keksi kankaalle nimi Kankaiden Yön aikana! Voita kangasta!



Voiko kauniimpaa olla? Kesäinen maisema suomesta, kuvattuna Kangasniemellä ja Kuusamossa kuvaajana Luontokuvaaja Jarmo Manninen. Iso kiitos Jarmolle hienosti toteutetuista toiveista ja kuvista!

Photoprintti on ollut haaveissani jo pari vuotta ja vihdoin kaikki palaset kloksahti kohdilleen ja sellainen on tulossa ihan pian!

Materiaali on Jersey, 95 % puuvillaa, 5 % lycraa. Raporttikoko on 120 cm ja kangas myydään raporteittain. Raporttiin kuuluu siis kaksi lintukuvaa, joista yhden korkeus on 60 cm. Näin kangas on mahdollisimman monikäyttöinen ja siitä voi ommella sekä aikuisille, että lapsille.

Itsellä on haaveena jo Joutsen singoalla tytölle ja Tiira-toppi itselleni ja ja ja....Mitä sinä ompelisit?

Ensin kangas  tarvitsee nimen! Paras ehdotus voittaa  ja saa palkinnoksi yhden raportin kangasta.
Osallistu kommentoimalla tähän postaukseen tai Selian facebook-seinälle saman kangaskuvan alle, mikä kankaalle nimeksi? Lisäksi kerro, mitä ompelisit, mihin yhdistäisit tai millainen idea sinulle kankaasta tuli? Mihin vaatteeseen kangas sopii sinun mielestäsi?

Kilpailuaikaa aamuun klo 9 asti eli Kankaiden yön loppuun asti. Jos tulee samoja ehdotuksia, ensimmäisenä sen kirjannut on voittaja, joten antakaa ajatusten lentää! Muista yhteystiedot, että saan sinuun yhteyden voiton osuessa kohdalle.

Tässä mietittävää Yöhön ja Aamuvirkuille aamuun!

34 kommenttia:

Kata kirjoitti...

Nimeksi sopisi lyhyesti ja ytimekkäästi vapaus. Ompelisin mekon meidän neidille ainakin, ehkä myös itselleni.. Näyttää ihanalta! <3

Anne / Kiikerinmaailma kirjoitti...

Taivaan tuuliin. Voisin kuvitella ompelevani itselleni tästä jotain. :)

ElinaT kirjoitti...

"Siivekkäät" tuli ensimmäisenä mieleen. Hienon topin kankaasta vaikka saisi :)
elina.turunen @ hetkonen.net

Sanne-Maija Morelius kirjoitti...

Laitan sen mikä ensiksi tuli mieleen "Lentoon". Printti pitäisi saada näkyviin. Itselleni tekisin lepakkohihaisen, mutta tyylitellyn puseron, tytölle sellaisen kimonomallisen mekon. Yhdistäisin sinivalkoista palloa tai raitaa harkitusti. Tosin tuosta joutsenen nokasta voisin ottaa oranssia mukaan vaikka kanttaukseen.

naturoinen kirjoitti...

Ilman valtiaat.
Varmaan haluaisin itselleni tästä kesäisen mekon!

ALou kirjoitti...

Sinivalkoisin siivin tai Suomen suvi!

Junibea kirjoitti...

siipien havina

Anonyymi kirjoitti...

SUVI
Vähän on enemmän vai miten se meni? :) Voisin tehdä tästä mekon! ph/j

Anna kirjoitti...

Free as a bird

Jotain tunikanomaista :)

annawest at abo piste fi

jatta kirjoitti...

Vapaana Liitävät
Ihastuttava kangas...itsellenihän tuota ajattelisin :D

Sandra kirjoitti...

"Usvalinnut" olisi mun nimi-idea. Mä tekisin upeat seinätaulut näistä! Jos vaatteeksi niin rennoksi lepakkohihaiseksi paidaksi/teeppariksi, ettei tule saumoja katkaisemaan kuvaa. Pitäisin farkkujen/-shortsien kanssa. =)

Helena kirjoitti...

Sielulintu. Ompelisin monikäyttöisen pitkähihaisen tunikan

Sandra kirjoitti...

Apua, saako laittaa toisenkin ehdotuksen? Jos saa niin "Pilvilinnut"!

Retrokas kirjoitti...

Vesilinnut. Ompelisin varmaan jotain itelleni tästä.

Koivuojalla kirjoitti...

Nimeksi sopisi Ilmatar. Tästä ompelisin tytölle mekon ja itselle kesäkassin.

Aarre kirjoitti...

Suvityyni.

Mari kirjoitti...

Valkeat kaunottaret

Tyttärelle joutsenista, tulisi niin ihana...

Lankavakka kirjoitti...

Perheen naisväelle tästä yläosia, puseroa/tunikaa/mekkoa. Nimi kuosille liittyy ehdottomasti veteen, Peilityyni. Tai Järven valtiaat, sellaisiahan sekä tiirat että joutsenet ovat.

Unknown kirjoitti...

Heijastus.
Itselle ompelisin tyköistuvalla yläosalla ja hulmuavalla helmaosa varustetun olkaimettoman topin. Lapsille myös jotain mekkoviritelmää. Ei olisi hullumpi myöskään miehen T-paidassa. Isolle miehelle mahtuisi iso pätkä raporttia paitaan... ;)

Sanna kirjoitti...

Oi, mahtava kuosi! Vaikka olisin toivonut hieman isompana, mutta saa tuostakin singoallaa tms. lapsille. Hmmm... Tai jos laittaa resorin helmaan, niin sitten riittää korkeus minullekin, sitten tulisi lepakkohihainen t-paita tiiroista.

Nimiehdotuksia olisi tyyni, haave, siivenisku, järvellä, tai joutsenia sorsiva nimi tiirat. :)

Eve kirjoitti...

Taivaanranta, heijastus, siivekkäät ystävät, taivaanlinnut ois miun ehotuksia. Ihana kuosi, jonka nään liehuvana mekkona.

-Tuija- kirjoitti...

Lento oli ihan ensimmäinen ajatus nimeksi. Yhtään en osaa ajatella mitä ompelisin. Tätä voisi ihailla vaan sellaisenaan.

Ehtoisa emäntä kirjoitti...

"Peilityyni".
Tunika tytärelle.

gettingstronglife@gmail.com kirjoitti...

Vapaa. State of mind
Upea vaikka feresin esiliinan kuosiksi. Pikkutytöilleni singoallaa tai hihatonta liivimekkoa. Topppia, kietaisuhametta.Miltä näyttäisi yhdistettynä leveään puuvillaiseen pitsiin.

Lammis kirjoitti...

Yhdessä ikuisesti. Ja ompelisin mekon itselle .

Karhumaman jalanjälkiä kirjoitti...

Tämä on selvästi nimeltään Järven taika. Tekisin tästä taulun ihan samannäköisen rannan äärellä olevan mökkimme seinälle.

Kata kirjoitti...

Suomen joutsen. Tuosta voisi ommella vaikka peiton vauvalle, tai ensimänen ajatus oli itelle imetyspaita mustan trikoon kanssa.

hulamaja kirjoitti...

Aamulento, Utu, Usva, Kesäaamu, Vesistön valtiaat, Veden valtiaat, Raukeus, Rauha, Suomen kesä, Autuas luonto...

tästä pitäisi tehdä jotain kaunista. :) pojilleni voisin ajatella paitoja ainakin.

hulamaja ät gmail.com

Pikku Akka kirjoitti...

Siivekkäät tai Järvellä

Kaunis kuosi, minusta sopisi parhaiten sisustustekstiiliksi.

roonatyttö kirjoitti...

Henkäys. Tästä vois vaikka mekkosen tehdä siskon tytölle.

Anonyymi kirjoitti...

Suloinen hiljaisuus tai Liihotus.

~Zuh

mummo kirjoitti...

Suomen kesä

Ceraci kirjoitti...

Linnukas kuulosti hauskalta omaan korvaan.

Katja kirjoitti...

Kesän linnut voisi tuolle laittaa nimeksi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...