maanantai 16. toukokuuta 2011

Mallinukke

Viime viikonloppu oli siitä harvinainen, että kävin jopa kahdella eri kirppiksellä ja kannatti! Ostin mallinuken, joka tässä esittelee omaa kesätoppiani.



Kokeilutoppi, johon kangas ei riittänyt ja siksi etukappaleella on nuo oranssit sivut. Ihan ok malli, vähän pitää parannella paria juttua ja voin tehdä kesätoppeja lisääkin tällä kaavalla. Kaava on ottobre woman lehdestä, en muista numeroa, kun se oli minulla vain lainassa.


sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kesähattuja, huutista ja shoppia

Viikon aikana on ollut kesähattu-urakkaa. Pelottaa muuten ladata tänne kuvia bloggerin sekoilemisen jälkeen, jos ne eivät säilykään? Onhan ne muuallakin tallessa, mutta turhaa tänne kirjoitella, jos postaukset katoilee tosta vaan. No kyllä se kadonnut postaus palasi, mutta väärään kohtaan =/.

Hattuihin...ensin naiselle Marimekko maalaisruusu lierihattu.



Lapselle samasta lätsä.



Pari viimeistä retrolätsää tästä kankaasta, menivätkin kaupaksi heti. Kumpikaan ei ehtinyt shoppiin, vaikka sinne olivat matkalla.



Kangas ei ole luonnossa noin lila, vaaleanpunaisempi oikeasti.



Vihreitä lätsiä, nämä ehtivät shoppiinkin! Sieltä löytää!




Ja näistä toinen jo meni kaupaksi, toinen shopissa. Lisäilen lätsiä sitten taas huutikseen, jos eivät shopista löydä uutta kotia, eilen laitoin huutikseen vaatepaketin koossa 98/104cm, kurkkikaapas sitä, sivupalkissa linkki sinne!



Tämä pikkuinen tähtilätsä on valloittavan ihana, tilauksesta tehty. Kangas Iinulta.



Shoppiin pääsi myös tämä paita.


lauantai 14. toukokuuta 2011

Samovaari-mekko

Piti tehdä toinenkin retromekkonen isoilla taskuilla. Tällä kertaa taskut on "oikeilla" kohdilla.



Kangas Marimekon Samovaari vuodelta ´72 ja mekon koko 104cm.



Tämäkin heti käyttöön ja odottaa jo ensimmäistä pesua. Taskuihin on niin mahtava kerätä aarteita!



perjantai 13. toukokuuta 2011

Haalarihousut kesäksi

Talvellahän nämä on hyviä, lämmittää selkää jne. Mutta...piti kesäänkin saada sellaiset ja apuja malliin kyselin minusta ihanimpien haalarien tekijältä eli Pikkupikkuriikin blogista! Ja sainkin kaavan postissa, suurkiitos!
Oma neiti vaan on "hieman" isompi kuin pikkuriikkinen, joten paljon suurennusta ja muokkausta, että haalarit sain aikaan.Nämä on kokoa 104/110cm.



Tärkeintä oli kuitenkin saada kapean malliset ja prässilliset ja hihatkin mun suunnitelmaan alunperin kuului, kuten myös kesäinen joustofrotee (siis ei tämä tummanruskea vaan joku hippiekukkatyylinen...).



Sitten kuitenkin tein ekan (saattavat jäädä myös viimeisiksi) version ilman hihoja ja siitä kankaasta, mitä kaapissa on ja sehän on tämä kakkoslaatuinen Metsolan Clover. Vetska valkoinen, vaikka halusin rengasvetskan...ei vaan missään ollut, kun ei nyt ehtinyt kirpparikierrokselle tähän hätään. Saa tarjota, jos jollain on myydä kierrätettyjä tai vaikka uusiakin rengasvetokertjuja.



Tähän haalariin pääsi eka pätkä handmade nauhaakin, mitä tilasin MichasStoffeckelta.



Sitten sovittelemaan ulos.

Näytä edestä.



Näytä peppupuoli. Tyttöä alkoi naurattaa.



Lopuksi hän haki lempihattunsa ja halusi että otetaan istumakuva.



Ja tässä mennään juottamaan koiraa lapiolla....




Lisää lämpimiä päiviä!! ...taisi alkaa vaan nyt sadekausi....

Blogger kadotti eilisen postaukseni, jos ei palaa niin täytyy palauttaa itse varmaankin?

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Starback polvarit ja paitoja omalle tytölle

Shoppiin lisäsin taas yhdet polvihousut, tällä kertaa yksi tähti pepussa ja koko 122cm. Mulle ei tule mieleen onko nuo tytön vai pojan näköiset, joten unisex-väriset ovat! Polvihousuja on tulossa vielä lisää, pino odottaa ompeluaikaa...tilaukset vaan menee aina edelle eli tilaten saa nopeammin =).



Ostin tytölle ihanan retrot Plastisockin haalarit, samettia. Tällä mallilla voisi tehdä lisääkin, kun jaksaisi kaavan tehdä! Yllättäen meillä ei ollut paitaa, joka sopisi näiden kanssa...



Ompelin siis pari. Lyhythihaisen apinapaidan sydänhihoilla.




Ja kylmemmille ilmoille pitkähihaisen sydänpaidan ruskein tehostein.



Paidat jo kokoa 110cm, kun en viitsi enää pienempiä tehdä. Haalarit tosin on 98/104cm.

Paitakankaat Tiritom. Sydäntrikoota on vielä kaapissa keltapohjaisena, jos joku haluaa tilata siitä jotakin!



Retron näköinen setti, nyt on ommeltu paljon ruskeaa...lisää niitä tulossa!


tiistai 10. toukokuuta 2011

Retrot kuuluu kesään!

Eilisen lämpimän päivän kunniaksi ompelin ihanan retromekon, eli itse tykkään tosi paljon. Joku aika sitten sanoin, ettei retrot ole enää "meidän juttu", mutta heti kun kesä tulee ja ilmat lämpenee niin...taitaa ne taas ollakin.


Malli on kivan "teltta", Marimekkomaisen leveä, mutta olkalinja kuitenkin kapea ja kokoiselleen sopiva. Tämä mekko on 122cm. Kangas on retroa, en tiedä valmistajaa, hulpiossa ei lue mitään. Tästä on myös shopissa yksi mekko valmiina ja monia lätsiä tästä olen tehnyt.



Heti illalla mekko päälle ja metsään kuvailemaan. Tässä tuloksia:







Just meidän tytön tyyliä, helmat huolettomasti hulmuten pitkin pihoja!

Kaava muokattu Marimekon kirjasta Sur rur -tee oma Marimekkosi, sain sen viimein kirjastosta! Olisi voinut ostaa kokonaankin omaksi, kiva kirja, paljon ideoita.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Retromekko


Tilausmekko retrokankaasta, koko 116cm, olalla kam-nepit. Sama malli mitä löytyy shopista koossa 104cm, sieltä saa omansa napata pois!

Tänne lisäsin nyt sovituskuvan. Eli se virkkaamani tunika pääsi käyttöön Äitienpäivänä ja sain napattua sovituskuvankin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...