sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Maatuskavelourit
Kesä tulee kovaa vauhtia ja pihalla on oltu paljon! Kesään ehkä enemmän sopii joustofrotee, mutta tein nämä vielä velourista.
Nämä on pitkäpunttisia housuja, vyörätöllä resori+kuminauha.
Molemmat Shopissa. Shoppiin pääsee nykyisin sivupalkissa olevaa vihreää lintua painamalla!
lauantai 7. toukokuuta 2011
Kissasetti sen olla piti
Tämän asun yläosaan aplikoin kisun housujen kissan mallilla. Ja housut on kissavelouria, koko 110cm.
No, yläosa on Hannah-kaavalla 110/116cm, mut tuli kyllä jättikokoinen, vastaa ainakin 128cm kokoista, joten ei tullut settiä tästä asusta niin kuin piti.
Olisin voinut pienentää, mutta kun on noita isosiskoja, joista toinen oli kovin onnellinen uudesta mekostaan niin hän sen sai pitää sellaisenaan.
Ja kuopuksen kaappia penkoessa totesin, että kissahousut on tosi kivan näköiset marimekon punaisen pallopaidan kanssa, eli ei tarvitse tähän hätään alkaa uutta paitaa näihin tekemään, vaan saa unohtaa koko jutun...ellen sitten innostu kissaa vielä paitaan aplikoimaan.
Tunikan kangas Michas&stoffecke, kissavelour Iikku-kiikku.
Lukekaa edellinenkin postaus, edelleen etsin jättineppejä!
Hyvää Tulevaa Äitienpäivää kaikille Äideille, Mummoille, Mummuille, Mammoille jne!
perjantai 6. toukokuuta 2011
Selialogo ja muutakin asiaa
Nyt on Seliallakin viimein oma logo, arvaatte varmaan, että toteutuksesta vastaa Paapii Design. Iso kiitos Anniinalle!
Lisäilen myös Shoppiin uuden ulkoasun tässä lähiaikoina ja sama lintu sielläkin tulee seikkailemaan. Jo aiemminhan lintuhahmot on olleet Selian merkkinä leimoissa (kirjekuoret) ja tageissa.
Laitan tähän sekalaiseen postaukseen muutakin asiaa. Minulla on ylimääräisenä Marimekon puuvillaa, josta voi tehdä huiveja (10 kpl). Tästä piti tulla takki, mutta sitten ajattelin jos kuitenkin huiveja...en kuitenkaan tarvitse kymmentä huivia itse, joten jos kiinnostuit niin myyn koko kankaan tai huivipalan edullisesti.
Kysele sähköpostilla.
Ja vielä etsintäkuulutus. Omassa takinhihassani on kuvassä näkyvät "jättinepparit" ja olen etsinyt vastaavia omiin ompeluihin. Nettikaupoista en ole löytänyt. Osaako joku neuvoa mistä saisi? Kiitollisena otan vinkkejä vastaan! Väri voi olla mikä vaan, kunhan olis isoja!
torstai 5. toukokuuta 2011
Starback polvarit
Tälläinen uusi polvihousumalli tuli Seliaan myyntiin. Tosin malli ei ole uusi, vaan nuo pepputähdet, josta tuli nimi Starback =). Ekaksi tein tosi kesäisen väriset keltaoranssit, muita värejä tulossa sitä mukaa kun ehdin ommella. Koot ovat satunnaisia, tilaamalla saa juuri omaa kokoa, jos ei satu shoppiin sopivia tulemaan.
Housut ovat shopissa, koko on 116cm ja näissä sovituskuvissa 122/128cm käyttävän päällä.
Lisäksi shopissa ovat nämä pikkupolvarit, molempien koko 86cm, näissä ei ole pepussa tähtiä.
Housut ovat shopissa, koko on 116cm ja näissä sovituskuvissa 122/128cm käyttävän päällä.
Lisäksi shopissa ovat nämä pikkupolvarit, molempien koko 86cm, näissä ei ole pepussa tähtiä.
keskiviikko 4. toukokuuta 2011
Retrot shopissa!
Neljä lätsää taas, oli vapaana, silivatiseilaa, silivatiseilaa, yksi lensi pois...
Kolme lätsää vaan, oli vapaana, ne kohta lentää pois!
Kolme retroista kukkalätsää vapaana shopissa, nämä on viimeiset tästä kuosista!
tiistai 3. toukokuuta 2011
Hiippahaalaria taas
Hiippahaalari velouria asiakkaan pojalle, toiveena oli vain, että pojalle sopiva ja hihoihin kääntöresorit. Koko on 98/104cm, mutta muokattu asiakkaan antamiin mittoihin, eli aika uniikkikokoinen, vaikea sanoa mitä kokoa vastaa.
Peppuun ideoin ison tähden samasta raitavelourista kuin huppu ja hihat.
Samaan tilaukseen mukaan lätsä. Lätsiä on tulossa shoppiinkin retrokuosilla, eilen ehdin ommella pikku sarjan niitä. Eli seurailkaas, ken sellaisen haluaa kesäänsä ilostuttamaan =).
Peppuun ideoin ison tähden samasta raitavelourista kuin huppu ja hihat.
Samaan tilaukseen mukaan lätsä. Lätsiä on tulossa shoppiinkin retrokuosilla, eilen ehdin ommella pikku sarjan niitä. Eli seurailkaas, ken sellaisen haluaa kesäänsä ilostuttamaan =).
Tunnisteet:
haalari,
lastenvaatteet,
ompelu,
päähineet,
tilaus
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Lomalla virkattua
Edit. Lisätty sovituskuvaa, äitienpäivänä oli tunika päällä.
Pääsiäisenä oli kolmen päivän "ompeluton loma" ja silloin sain virkattua tytölle mekon. Ohje on Sk 7/10 ja hieman nafti tuli mun käsialalla ja muutenkin kavensin mallia. Tästä tuli sitten tunika, käyttöön pääsee.
Samassa lehdessä oli lierihatun kaava ja sen tein vielä omassa pihassa istuskellessa.
Mekon takana yksi nappi, tosi vanha, ehkä sota-ajoilta peräisin. Lommoinenkin nappi jo oli, mutta sopi mekon vanhaan tyyliin.
Mainostaisin sitä nettikauppaa, josta langat tilasin, mutta en löydä sitä enää =O. Lanka on puuvillapellavaa jokatapauksessa.
Laitoin shoppiin uusia kankaita tilauksiin, kesäisiä trikoita! Lähiaikoina sinne tulee vaatettakin taas, kun saan kuvattua ja lisäiltyä. Ja kesäistä polvihousu-maratoonia oon aloittelemassa, eli jos on toiveita koosta/väristä niin kannattaa laittaa sähköpostilla tai tähän kommenttilootaan viestiä =).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
