sunnuntai 18. tammikuuta 2015
Cameo - Toimii sittenkin!
Silhouette Cameon hankin jo ennen joulua, mutta on ollut vähän mutkia matkassa. Huomasin, ettei leikkuutyöt onnistu ihan niin kuin muut käyttäjät sanovat heillä onnistuvan. Lopulta huomasin, että terä on viallinen, kärjestään vino.
Ostopaikka lupasi (terästä kuvan saatuaan) lähettää uuden, mutta siinä meni yli kuukausi, joten ei voinut kuin odotella ja toivoa, että vika on todella vain terässä eikä koko leikkurissa!
Onneksi voi todeta, että uusi terä sai koko homman toimimaan ihan uudella tavalla ja leikkuuintokin syttyi!
Tyttö valitsi keväpipoonsa pesukarhun (tietty!) ja se leikattiin silityskalvosta. Ensimmäisen silitys meni mönkään, mutta onneksi on "cameo-kavereita" netissä, jotka auttoivat ja tästä tuli huippu ihana! Heijastinkalvossa on nurjallakin suojamuovi, se pitää poistaa ennen silitystä!!
Toinenkin pesukarhu kuva tuli käsiteltyä eli tracetettua valmiiksi niin tehtiin se piristämään velourpöksyjä.
Samalla kokeiltiin uutta Glitterkalvoa. Kuvat on netistä Googletettuja eli koneella voi muokata leikattavaksi lähes mitä vain. Tosin ei myyntiin, mutta näin omiin lastenvaatteisiin saa laittaa.
Monipuolinen laite! Kun huomaa vaikka perjantai-iltana, ettei lauantain kaverisynttäreille ole kortteja, ne voi leikellä pika-pikaa. Nämä perhoset on suoraan Cameo-storesta eli koneen mukana tulevasta latauskaupasta, jonne sai alkuun ilmaista "harjoittelurahaa".
Ja kun huomaa lapsensa olevan liian musta pimeisiin aamuihin, voi silittää hihaan nopsasti heijastimen.
Tunnisteet:
askartelu,
koneet ja laitteet,
lastenvaatteet,
ompelu,
päähineet,
Silhouette Cameo,
tuunaus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Mahtavaa, että Cameo toimii. Itsellä valtaisa cameokuume, mutta tällä hetkellä ompeluissakin menossa suvantovaihe, joten sen hankkimista on vaikeaa perustella millään.
Kivoja ovat! Minkälaisilla asetuksilla leikkasit heijastinkalvoa ja oliko helposti irrotettavissa ylimääräiset? Itse en saanut omastani millään irtoamaan ylimääräisiä. Eiköhän sitten leikannut tarpeeksi syvältä vaikka viillot oli mielestäni läpi asti?
Tosi helposti irtosi, pikkuosia sai tietty vähän nyppiä, kun on niin pieniä, mutta hyvin nekin oli leikkautuneet. Asetukset oli 2-8-8.
Kauniita ♥
Lähetä kommentti