lauantai 9. elokuuta 2014

Haasteompelusta jälleen


Pieniä haasteita oli tässä haasteessa - No niin kuuluukin. Paketti oli ensin hukassa, löytyi onneksi perjantaina iltapäivällä meidän lähipostista. Sitten ennen aloitusta (kun ompeluaika on 21-23) kuopus sai naapurissa leipoessaan palovamman ja itkuksihan se meni. Kipulääke ja rasvausta ja sain tytön sänkyyn (mies kalareissussa). Nyt hän vielä nukkuu, joten laitetaan nämä blogiin ensin.

Ylhäällä aloituskuva. Suklaata ei ollut kuin 6 palaa, vaikka pussi näyttää kuvassa noin pullealle. Ja yhden kankaan eli musta-harmaan raidan lisäsin ihan lopussa, kun suunnitelma vaihtui kesämekosta syksymekoksi. Ensin oli ajatuksena tehdä tälläinen, klik. (postauksen mustavalkoinen mekko). Mutta kesä on lopuillaan ja oli enemmän tarpeen täydentää keskimmäisen tytön koulumekkokaappia.


Siksi istuin ulos Ottobre pinon kanssa ja löysin kaavan Pumpkin Pie, lehdestä 6/13. Se olikin ollut mielessä tehdä lehden saapuessa, mutta unohtunut. Tykkään tälläisissä siitä, että saa sommitella ja saa hyvän mielen, kun vanhoista tilkuista syntyy käytettävää! Keltainen pallotrikoo on varmaan jo 10 vuotta ollut kaapissa, ainakin lähes. Raitakin kauan. Harmaa meleerattu on Selian valikoimasta. Medaljonki ja keltainen resori tulivat haasteen ylläripaketissa Hannan kankaasta.

Yöllä surisi silmissä, niin paljon tuli tikattua. Päällitikkaukset tein ompelukoneella Bernina Auroran tikillä nro. 72. Kaunista...ja hidasta. Valmista tuli ajoissa ja pääsin nukkumaan.

Tykkään mekosta, mutta ihanaa silti sekin, että se on vielä liian talvinen!

6 kommenttia:

LeenaH kirjoitti...

Oih, pitääpä lähteä penkomaan tilkkulaatikkoa, josko siellä olisi jo riittävästi sopivia paloja ;-)

Sarita kirjoitti...

Ai että, tämä on TOSI kivan näköinen ja juuri sellainen käytännöllinen malli, jota tulee varmasti käytettyä paljon! Mä olen tällä hetkellä tosi ihastunut keltaisen ja harmaan yhdistelmään eli siksikin uppoaa ihan täysillä. :)

Kaikula kirjoitti...

Todella kivan näköinen. Tämä malli olikin mennyt itseltäni ohi, vaikka lehti hyllystä löytyykin. Monesti jää juuri etukappaleelsi liian kapeita soiroja kankaita, joista ei oikein mitään saa. Kiva idea!

Jenni kirjoitti...

Tätä kaavaa täytyy ehdottomasti kokeilla! Minäkin tykkään sommitella kankaita ja kokeilla ja tuumailla eri vaihtoehtoja.

Ilona kirjoitti...

Tosi kaunis mekko!!!

-P- kirjoitti...

Tosi kaunis sommittelu! Tuo samainen malli on munkin ompelus-listalla...!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...