maanantai 21. helmikuuta 2011

Ulkoiluvaatetta kevääseen

Tummia kevätvärejä...mutta koko idea lähti kaapissa lojuneista Travallen Superremu kankaista. Ja myönnän heti, että aloitin homman marraskuussa, joten jo ennen Paapiin maanantaihaastetta. Muuten kyllä voisin osallistuakin näillä housuilla!



Miksi se homma sitten kesti? Ensin oli saumausteippi loppu, tilasin ja silitin....loppui uudestaan ja tilasin taas (kallista!! Näiden kahden housujen teipit n.20€). Lisäksi koneeni ei tykännyt kankaasta, joka sauma oli aika tuskaa. Lisäksi kun laitoin noita tereitä +päällitikkaukset, niin yksi polvisauma on esim. ommeltu kolmeen kertaan ja vielä teipattu. Sekin oli ihan tuskaa! Jaksoin aina sauman kerrallaan, kunnes meni hermot.
Ja siinä silittäessä muistin, että olen vannonut, ettei enää koskaan teipattuja saumoja lastenvaatteisiin...siis itse tehden. Vaivaan nähden nämä on aika halpoja kaupassa!
Mut nyt loppui valitus joten uskallatte lukea eteenpäin ;).


Kaavana oli taas mun suosikki ulkohousukaava eli ottobren Eskimohousut. Heijastintereestä osa löytyi kaapista, kunnes loppui kesken ja loput tein itse heijastinkankaasta.



Toisetkin housut tuli ja niissä on tereenä Marimekon tehtaanmyymälästä ostettua samettiterettä.



Housut on aika jäykät (superremu) ja jos olis ollut tavallista remukangasta niin olisi kannattanut tehdä vyötäröosuudet siitä ja tästä cordurasta vain polvet ja peput. Mutta näillä mentiin mitä kaapissa oli. Ja nyt olen tyytyväinen, että ne on kaapista pois käytetty ja varmasti vielä pääsevät hyötykäyttöön.



Tässä näkyy vuorikangas, marimekon laadukasta, mutta muuten sopimatonta (väriltään) raitavuoria. Mutta sainpa senkin kulutettua pois kaapista.


Näihin lisäsin pikku heijastimen lahkeeseen, kun ei heijastintere riittänyt.



Siinä vielä molemmat, tämä on siksikin ollut suosikkikaava, että nämä housut menee n. kaksi vuotta päälle. Koko 104cm menee meillä n. 2-4v.

Kaava on Ottobressa 5/06. Itse tein jo aiemmin sillä kaavalla mm. nämä housut .





Takkiin ei sitten kankaita enää ollut, mutta kuinka sopivasti löysin uutena tuon Polarn o pyretin mustan fleecen huutiksesta.
Ja vähän myöhemmin vielä tämän Gapin kevyttoppiksen. Nyt on molempiin housuihin takki!


Ja ihan äsken kun hain postia, oli siellä mulle yllätys ja pipo-ongelmakin ratkesi! Kaverin antamasta apinasta tuli hyvin pukuihin sopiva pipo. Oikein pikasurautus, että sain sen tähän samaan postaukseen ;).



Se olikin tosi mieluinen ja tyttö on nyt tunnin ollut se päässä täällä sisällä.


10 kommenttia:

-Minna- kirjoitti...

Tosi kivan oloiset housut! Olen tuota samaa kaavaa ihastellut monet kerrat, muuten ole tohtinut vielä kokeilla, jotenkin jännittää noiden ulkoilukankaiden ompelu.

Erja kirjoitti...

Tuo on kyllä hyvä housukaava ja nätit housut olet tehnyt. Ja pipa on hiano :-)

Kristiina kirjoitti...

OI että on upeaa työtä!itse en ole vielä uskaltautunut noita teipattuja saumoja tekemään.tuota kaavaa pitäisi kokeilla..

Tiia kirjoitti...

missä noita remun kankaita myydään?

Mervi kirjoitti...

Tosi hyvän näköisiä housuja!! Silloin kun mä käyn Travallen tehtaanmyymälässä niin siellä ei koskaan ole noita kankaita myynnissä, enpä kyllä ole nyt aikoihin käynytkään.

Sani kirjoitti...

Upeat housut!
Minä olen monesti miettinyt kans tuota teipattujen housujen tekoa mut tosiaan ku se teippiki maksaa niin paljon ja se vaiva päälle.. taidan tyytyä ostamaan jatkossaki käytettynä :D tahi alennuksesta...

Anonyymi kirjoitti...

Kertoisitko tarkemmin, mitä ongelmaa koneellasi oli tämän kankaan kanssa? Tietää itse varautua tai välttää :)

Riikka kirjoitti...

Tiia: Travallen tehtaanmyymälä Tampereella myy. Kai. En tiedä nykytilannetta, kun nämä oli ostettu jo n.4-5v sitten. Silloinkaan ei aina myymälässä ollut mutta pyytämällä saattoi löytyä ;).

Tanttaralla: Kannattaa myyjältä kysyä ;). Joskus hakevat takahuoneesta.

Sani:Suosittelen! En olis itsekään tehnyt, ellei olis ollut kankaan tuhoaminen mielessä ;).

Kankaan ompelu oli siitä hankalaa, että kangas on jäykkää, pinnoitettua ja ei meinaa pysyä "ohjaamallakaan" paikoillaan. Lisäksi neula ei meinaa mennä kankaan läpi ja kone alkoi tehdä hyppytikkejä ja sotkua. Omaan opiskeluaikaan ei vielä ollut tälläisiä kankaita, joten mulla ei ole tietoa, millä neulalla näitä esim. pitää/kuuluu tehdä? Jos joku tietää niin kertokaa ihmeessä. Itse mietin olisko nahkaneula hyvä, sehän leikkaisi reiän ja menisi varmaan siten paremmin läpi.
Teippaus taas oli vaikeaa, kun en omista teippausrautaa (niitäkin löytyy esim. ompelijanmaailmasta!) ja isolla raudalla siis tein. Aika pieni lämpö riittää, ensin tein liian kuumalla ja osa teipistä tuhoutui. Siksi siis jouduin lisääkin tilaamaan.
Tulipas pitkä selostus, vinkkejä otan siis mielellään vastaan! Vaikka onneks kankaat onkin nyt loppu...=)

Mirka kirjoitti...

Miulla on kanssa jotain Remun kankaita vielä jäljellä, niin super-remua kuin perus-remua. Tuo super on kyllä tosi vahvaa, mutta kestääkin mahottoman hyvin!

Mie tein tytölle viime vuonna parit housut, mutta en teipannu saumoja (heh, ja mitä enemmän luen noista teippausten tekemisistä, niin sitä vähemmin näillä hermoilla edes yritän...)ja hyvin toimivat tuommosella vähän isommalla :)

On kyllä todella siistin näköisiä nuo siun tekemät! Tykkään noista kaarevista heijastimella kantatuista muodoista!

Riikka kirjoitti...

Kiitos Mirka! =)
Ne on myös käytössä tosi hyvät eli näkyvät heijastimet.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...