maanantai 11. marraskuuta 2013

Tekstiilijätettä?


Tiesitkö, että?
-Vaatteita ja kodintekstiilejä kulutetaan Suomessa noin 70 000 t vuodessa. Noin 9 kg per suomalainen vuodessa. (Klik)
-2000-luvun loppupuolella tekstiilijätteen määrä ja osuus yhdyskuntajätteestä ovat olleet kasvussa.  -Uudelleenkäyttöön ohjautuu kulutuksesta noin 30 % ja kierrätykseen noin 14 %.
-Suurin osa tekstiilijätteestä sijoitetaan kaatopaikoille. 
Lisätietoja

Tiesitkö, että?
Vuodesta 2016 lähtien tekstiilin sijoittaminen kaatopaikalle on ollut kiellettyä



Omaa vaatekaappia siivotessa voi miettiä, mitä niistä sitten vielä tulisi? Käyttäisikö niitä vielä joku muu?
Rimpsuhametta käyttää vielä kuopus koossa 122/128 cm ja yläkuvan batiikkihameen halusi keskimmäinen. Hame kokoa 140 cm nilkkapituisena.


Omista vaatteista sain lapsille vielä monta hametta  ja näillä pellavasekoitteisilla voisi ehkä mennä vielä juhliinkin. Koot 140 cm ja 128 cm.


Syntyi myös maksimekko 150 senttiselle.



Tässä vielä alkuperäisessä muodossaan: Kaksi pitkää hametta, maximekko ja tunika.


Tutkin vielä ja Tampereen jätehuolto neuvoo näin, klik

Tietoa löysin myös täältä, Klik

Tämä oli vain tälläinen pieni extempore tutkimus aiheesta, oman kaapin joulusiivouksen yhteydessä. Ajatuksia?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätä en tiennytkään, kiitos! Ja tosi tärkeä aihe, mukava kun käsittelit sitä. Ompelublogeja seuraillessa välillä tulee mieleen, onko kaikki tämä uusien materiaalien tuottaminen ja hamstraaminen tarpeen, kun niin paljon on vielä vanhoja materiaaleja, joita voisi uudestaan hyödyntää.
Välillä vain omat taidot eivät aina riitä ideaoimaan vanhasta uutta, vaikka halua olisikin. Osaatko vinkata jotain hyvää blogia (paisti Outi Pyyn, missä olisi tuunausideoita?

Tea / nytheikatokueiku kirjoitti...

Minäkin pohdiskelin juuri samoja juttuja, kun siivoilin vaatehuonettani.
Puuvilloja pystyy kierrättämään melko hvyin ja soveltuvatki moneen, mutta ongelmia aiheuttavat tekokuidut, esim. nyppääntyneet neuletakit, joita on omaankin vaatekaappiin eksynyt. Napit ratkoin irti, mutta tuollaiselle neulokselle on kyllä melko mahdotonta keksiä jatkokäyttöä. Virttyneet t-paidat meillä menevät suurimmaksi osaksi räteiksi, mutta kaatopaikallehan ne sitten ovat päätyneet. Tulevaisuudessako saunanpesään vai miten tämä ratkaistaan?


Pilvi kirjoitti...

Kiva postaus, aihe kovasti lähellä sydäntäni. Niin paljon olen löytänyt ja pelastanut roskista käyttökelpoisia vaatteita että ihan surettaa - se kun on tietysti vain jäävuoren huippua.

Pellavahameet on tosi hienot!

Eliisa kirjoitti...

Tämä laittoi minutkin miettimään aihetta. Viisainta olisi, että ei ostaisi yhtään ylimääräistä vaatetta, kangasta jne. Itsellänikin on vanhoja kankaita niin, että maailma hukkuisi esim. kauppakasseihin... Toisaalta, jos yksikin kierrätyskankaasta tehdyllä kassilla säästäisi muovikassin ostolta...

Trikoovaatteet ovat kyllä ongelma. Lasten siistejä trikoopaitoja olen vienyt entiselle työtoverille, joka vie lapsille vaatetta muun muassa Afrikkaan. Itselläni on todella vähän vaatetta, se juttu Aamulehdessä nauratti tältä osin. Ostan siis todella harvoin itselleni vaatetta ja senkin miettien. Nyt tarvis uuden talvitakin, mutta toisaalta... kyllähän noilla vanhoillakin pärjää.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...