sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Aikuisille naisille


Vähemmän, itse asiassa todella vähän ompelen aikuisille, itsellenikään en juuri mitään. Ei ehdi ja on se välillä niin luksusta ostaa valmiita vaatteita, myönnän.

Kuopuksen ihana päiväkodin hoitaja tahtoi omasta kankaastaan pellavamekon ja sen sain tehtyä. Tyttö kertoi, että oli se jo ollut päälläkin ja tytön mielestä se näyttää kuulemma röllipeikolle =O. Kangas on harvaa pellavaa ja helma huolittelematon, joten miksei, sopisi se naamiaisiinkin. Itse näen tämän jotenkin enemmän kuitenkin romanttisen tyylisenä, jonkun romanttisen ruusu/pitsihuivin kanssa. Ja paitahan alla pitää olla kuitenkin.
Lopuksi lisättiin vielä isohkot taskut, että matkaan saa puhelimen tai mitä nyt tarvitsee mukana olla.


Kaava omapiirtämä. Koko M.

Farkkuhame toiselle naiselle kierrättäen vanhoista farkuista hameeksi. Tämä asiakkaan mittojen mukaan.


Menen tästä pakkailemaan posteja. Ulkona olisi ihana auringonpaiste, mutta eilen sain jo pihan haravoitua ja tänään koiran karvat ajeltua, joten kesä saa tulla!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Uudella ja vanhalla mallilla


Lätsiä aikuisille, nämä ensimmäiset kolme. Vanhalla hyvällä mallilla tehtyjä.



Sitten lapsille uuden mallin kehittelyä. Lippa tulee enemmän sivuille ja on auringolta suojaavampi. Ehkä myös tyttömäisempi lätsään verrattuna. Tässä ensimmäinen malli, jonka kelpuutin. Koekappale onkin jo myyty eikä siinäkään vikaa ollut, lippa vaan oli omaan makuun liian kaareva ja...ja... en osaa selittää.  Mutta nyt on hyvä ja lipan voi kääntää myös ylös.
Olipa muuten järkevää ommella koekappalettakin tästä Paapiin kukkapupusta =O. Luotin ilmeisesti kaavaani liikaa. Onneksi kangasta vielä jäi.

Kiitos ihanalle asiakkaalle, sain lahjoituksena palasen bambikangasta! Kuopuksen kesägaarderoopista uupuikin keltainen hattu, iiiisolla lierillä ja sellainen tuli. Eipä pala niskakaan auringossa tämän lierin kanssa.

Aurinkoista viikonloppua!

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Collegesta ommeltua


College, tuo aliarvostettu materiaali =).

Hame kesään ja Yogapantsit. Hameeseen tyttömäisyyttä lisää satiininauhasta, kun taas pantseihin ei tyttömäisyyttä kaivattu.



torstai 18. huhtikuuta 2013

Koko perheen tilaus


Ainakin lähes koko perheen tilaus, saikos se äiti mitään?

Poika ainakin sai farkusta kalastajanhatun, toiveen mukaan lieri on myös käännettävissä ylös. Siitäkin otin kuvan, mutta en jaksanut käsitellä taustaa pois.


Tyttö sai shortsit ja isä Sateenkaari pipon. Tästä tuli hieno! Sopisi omaankin päähän, tosin tämän koko on "mies"eli 58/60.


Pojalle vielä polvihousut taskulla.


Ja tytölle Bambimekko kaaritaskuilla. Söpönen.


Eilen saapui Kotimaiset leijonaneulokset kauppaan, klik. Ja postikuluttomuus voimassa yli 40€ tilauksiin, kun muistaa valita toimitustavaksi noudon.



keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Postikuluttomuus ja tiikereitä


Postikuluttomuutta toivotaan ja nyt on sen aika. Toimitustavaksi tulee valita nouto ja tilaus toimitetaan heti, nämä ei odottele =).



Jotain kuvitustakin postaukseen. Ommeltu mekko/liivari taskuilla. Kaavan alkuperä Ottobren Minnie, taskut lisätty ja pidennetty ja kavennettu ja mitähän muuta... Legginsit kaveriksi.

Tämä oli vain tälläinen pikaompelus, ajatuksena käyttää tämä kauan säästelty kangas.


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Iso unihaalari


Sain tehdä asiakkaalle, atoopiikolle "raapimisenestohaalarin" yöunikäyttöön koossa 110/116cm.
Oma tyttö näki sen ja  "tahtoi kans" haalarin!

Kyselin kyllä parikin kertaa, että pidätkö oikeasti ja varmasti, jalkaterätkinkö myös??


Kangas on Liandlon vanhempaa tuotantoa.


Iltapesulla jo sanoi, että jalkaterät pois!


Joten aamulla, pikasurautus, puntteihin resorit. Taas kelpaa.


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Aurinkoisia raitoja


Aurinkoinen mekko, jossa on tosi levenevä helma. Sovituskuva nyt on lattialla, joten ei näe miten laskeutuu.



Kaitalemekkoja ja hameita eri yhdistelmillä.


Violetti-punainen-vaaleanpunainen raitamekko oransseilla resorikanteilla. Kaikki kankaat Seliasta.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...