torstai 9. toukokuuta 2013

Kuumetta


Kerron ensin kangaskuumeesta, sitä on mahdollista hoitaa shoppailemalla perjantain ja lauantain välisenä yönä 24. 25.5. eli jo melko pian! Selia osallistuu tietenkin ja monet monet muut myös. Aloitetaan klo 21.


Sitten kurjempaan kuumeeseen.
Tytöllä oli viimeviikolla aivan mahdoton kuumetauti. 40 asteen kuuma ja ääntä ei tullut pariin päivään ollenkaan. Piristykseksi tehtiin meille käytettynä tulleeseen pyjamayläosaan uusi alaosa, hukkuneen tilalle. Tyttö valitsi kankaan varastoista ja äippä ompeli.

Vähän jaksettiin poseerata, yhden kuvan verran.


Nämä kuvat on otettu juuri silloin, kun ääntä ei ollut yhtään. Viittomakielestä sai senverran selvää, että  nyt tahdotaan ommella, itse.


Uusi Cheerleader harrastus on siitä kätevä, että kaikki polvesta rikkoutuneen legginsit voi nyt tuunata cheer-shortseiksi.
Minä painoin poljinta ja hiljaa tyttö ompeli käänteitä peittarilla tukka takussa kaikesta nukkumisesta.


Isosisko sai mustat ja keskisisko tähtiset. Entiseltä elämältään NameIt ja Molokids legginsit. Lahkeista tehtiin myös säärystimet, mutta niitä ei tullut kuvattua.


keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Laulukaloja eri resoriväreissä


Mekkoja pikkuhihoin vaaleammalla oranssilla ja keltaisella resorikantilla kantattuna. Naisen toppi on myös keltaisella kantattu.


Pikkupojan setin paita jadenvihreällä kantattu. Haaremipolvihousut samaan settiin harmaana.


All Swedish customers! You can get this Singing fish jersey now from Strömming design.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Sarjatuotantoa Lastenlaituriin


Jämsään, Lastenlaituriin lähti pinot tälläisiä vaatteita. Ystävykset mekkoja ja Wheels t-paitoja.



Sarvikuonot t-paitoja ja Aurinkoinen t-paitoja. Kaikkia löytyy koossa 86/92 cm - 134/140 cm.


maanantai 6. toukokuuta 2013

Vappuna tuunailtuja


Englannista tilattu paita tytölle...Pipsa possu on englannissa Peppa Pig, joten paidassa luki Peppa. Voi ei! En ajatellut tilatessa ollenkaan. Joten pikku tuunaus ja nyt tytöllä on Poppa- paita. Kärsä on tehty silityskalvolla.



Burdassa taas oli miehen paidan tuunausohje, joka näytti siltä, että pitää kokeilla, vaikka tuskin tätä käytänkään.


Esikoinen taas tahtoi käyttää. Joten hänellekin oma naisten m-koon paidasta....tuskin käyttää.


Mutta hauskaa ja nopeaa "askartelua".


Kirpparilla käydään välillä etsimässä hylkeitä. Viime kerralla löytyi vauvakokoinen mekko, hyljebrodeerauksella. Alkuperäisestä ei tullut otettua kuvaa, mutta tässä lopputulos: Hyljetytön pipo. Yksinkertaista velouria, että ehtii nyt keväälläkin pitää.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Ihan pienille


Vakiasiakkaani sai vauvan ja pieni tarvitsi kiireesti haalarin vapuksi. Ehti!

Kaavaa tehdessä yritin muistaa kaikki omat vauva-ajan toiveet. Kuten ei liian kuristava kaula-aukko. Ei erillistä töppösten pukemista. Helppo pukea ym. Tietenkin asiakkaan toiveet kuunnellen myös, syntyi tämä haalari velourvuorella. Päällikankaana Liandlon Kolme pukkia.




Toisen vakkariasiakkaan tilaus taas meni pienelle tytölle. Liivimekko "aidoilla napeilla", vaikka ensin ehdottelin kam-neppejen olevan vauvalle paremmat. Ommellessa muutin itse mieltäni, nuo napit sopi niin hyvin!



Leppoisaa Sunnuntaita!

lauantai 4. toukokuuta 2013

T-paidat kesää odottelemaan


Tilauksesta, asiakkaan mitoin tehdyt paidat kesään. Helmat kevyesti levenevät. Koko D158/164cm.
Kankaat Seliasta.


perjantai 3. toukokuuta 2013

Pumppuilua yöllä ja päivällä


Pumpputaskullinen yöpaita



Pumpputaskullinen mekko


Ja vielä pumpputaskullinen vyö. Kankaat ja pumppuvyön värin on valinnut tilaajan pieni tyttö ihan itse. Vaatteet kokoa 98/104 cm.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...