perjantai 30. tammikuuta 2015

Vaaleaa vaaleanpunaista


Aika kauan kaapissa marinoitunut velour: housuiksi ja pipoksi. Vähän sellaista Phister&Philinna henkeä.
Pipoon en millään keksinyt kuvaa, minkä siihen Cameolla leikkaisi. Idea oli vain, että joku harmaaseen takkiin sopiva juttu...
Onneksi Sofialla oli hyvä idea pääskyistä ja toteutin sen. Tykkään lopputuloksesta ja itse en olisi lintuja keksinyt. Mielessä oli vain sydän...



Myöskin kaappiin jäänyt parin metrin pala hempeää trikoota tuli hyödynnettyä leggareiksi jo kesää odottelemaan. Caprimittaisiin tuli pienet pitsikoristeet lahjeensuuhun.



keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Paita pakkasille


Ruokakauppaostoksilla ihastuin Novitan uutuuslankoihin, kuten tähän "Seepraan". Otin yhden kerän.

Kotona sukat alkoi tuntua liian helpolle vaihtoehdolle, miksi ei samantien paita? Lankaa piti hakea pari kerää lisää.


Ohje Novitalehdestä, Seitsemän veljestä 40- vuotta juhlalehti. Nimeltään Pojan huppari. Suurensin, etenkin pidensin ja lisäsin neontehosteet. Muuten ohjeen mukaan ja kyllä siitä tytön paita tuli. Sopivasti valmistui edellisille pakkasille, kun ahkerasti neuloi. Pakko olikin, ettei valmistuisi vasta ensi kesän helteille.


Sovituskuvaa yritn salaa napata, kun tyttö teki kotitöitä eli tyhjäsi tiskikonetta. Siksi tälläinen kuva.
Neonpinkkiä nappia ei etsinnästä huolimatta löytynyt, joten laitettiin musta. Voihan sen vaihtaa, jos sopiva neon-nappi tulee vastaan.

Ostin myös "pantterilankaa", siitä taitaa sitten tulla ne sukat.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Vaatepläjäys


Tilauksesta pino vaatetta koossa 134/140. Suunniteltu asiakkaan kanssakankaiden mukaan. Mikä mihinkäkin malliin riitti. Osa oli myös palakankaita, joten sen mukaan sommitellen.

Yläkuvassa tunika, pääntie neliömallinen.


Valekietaisupaita


Harmaa pallomekko. Tästä tuli oma suosikki!


Siipihihainen paita


Pallomekko


Neuloshame


Neulosmekko hupulla


Yöpaita pitkää mallia


Niskalenkkimekko


Eriparilahje leggareita

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Cameo -Kivaa ja nopeaa!


Ompeluun verrattuna "cameointi" on vähän liiankin helppoa ja nopeaa. Nämäkin kaikki tehty saman päivän aikana, samalla kun remontoitiin tytön huonetta. Vai teinkö pari ekaa edellisenä iltana, saattoi olla. No, mutta nopeaa joka tapauksessa!


Minulla on joka ilta teehetki, oikein Tee-Juhlat sitten nykyään.


Pienimmän huoneeseen on tuo taulu tehty jo kauan sitten, nyt se sai viereensä kivan tekstin.


Keskimmäiselle tytölle peilin viereen tälläinen. Hän lisäsi itse sydämen i-pisteeksi.


Itse sain oman Pesulan.


Esikoisen huoneremontista näkyy tässä jo pieni osa. Päällystettiin tapetilla pahvilaatikot ja cameoitiin tekstit vinyylistä. Kohta huone alkaa olla valmis, sitten ehkä enemmän siitä tänne blogiinkin.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Asusteita neuloen ja ommellen


Tyttö sai uuden toppapuvun ja samalla alkoi jämälangat kaapissa ärsyttää. Tässä lopputulos ja tästä on vielä tykättykin! Jämälangat pääsi hyvään käyttöön kaulahuivina.



Tässä jo uutenvuotena kuvattu hyljetytön uusi pipo. Mahtuu luistelukypäränkin alle ja meillä luisteltiin uutenavuotena ihan omalla kotikadulle. Se oli peilijäässä ja hyvin sujui.


torstai 22. tammikuuta 2015

Omien tyttöjen hemppikset


Rusettipipoja on kyselty paljon niin laitetaan tänne blogiinkin välillä. Teen näitä kyllä edelleen, tilaustuotteina.

Alla "collaripaita". Tälläisiä on ollut kaupoissa, ja kun sain tyttöjen tädiltä kimallekangasta ihan lempparivärisenä, niin nopsasti tuli yksi paita surautettua saumurilla. Saa nähdä onko liian kimaltava, vai pääseekö kouluun päälle jokupäivä.




sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Cameo - Toimii sittenkin!


Silhouette Cameon hankin jo ennen joulua, mutta on ollut vähän mutkia matkassa. Huomasin, ettei leikkuutyöt onnistu ihan niin kuin muut käyttäjät sanovat heillä onnistuvan. Lopulta huomasin, että terä on viallinen, kärjestään vino.
Ostopaikka lupasi (terästä kuvan saatuaan) lähettää uuden, mutta siinä meni yli kuukausi, joten ei voinut kuin odotella ja toivoa, että vika on todella vain terässä eikä koko leikkurissa!


Onneksi voi todeta, että uusi terä sai koko homman toimimaan ihan uudella tavalla ja leikkuuintokin syttyi!

Tyttö valitsi keväpipoonsa pesukarhun (tietty!) ja se leikattiin silityskalvosta. Ensimmäisen silitys meni mönkään, mutta onneksi on "cameo-kavereita" netissä, jotka auttoivat ja tästä tuli huippu ihana! Heijastinkalvossa on nurjallakin suojamuovi, se pitää poistaa ennen silitystä!!



Toinenkin pesukarhu kuva tuli käsiteltyä eli tracetettua valmiiksi niin tehtiin se piristämään velourpöksyjä.
Samalla kokeiltiin uutta Glitterkalvoa. Kuvat on netistä Googletettuja eli koneella voi muokata leikattavaksi lähes mitä vain. Tosin ei myyntiin, mutta näin omiin lastenvaatteisiin saa laittaa.


Monipuolinen laite! Kun huomaa vaikka perjantai-iltana, ettei lauantain kaverisynttäreille ole kortteja, ne voi leikellä pika-pikaa. Nämä perhoset on suoraan Cameo-storesta eli koneen mukana tulevasta latauskaupasta, jonne sai alkuun ilmaista "harjoittelurahaa".



Ja kun huomaa lapsensa olevan liian musta pimeisiin aamuihin, voi silittää hihaan nopsasti heijastimen.


maanantai 12. tammikuuta 2015

Rrrrimpsuja


Otsikosta voi päätellä, että on taas rrreenattu ärrrräää. Mutta on näissä mekoissa rimpsuja ihan oikeastikin.
Ensin marjapuuro velourmekko harmaalla sydämellä, kääntöresoreilla ja helmarimpsulla.



Meleerattu vaaleanpunainen mekko sinisellä sydämellä ja helmassa tälläkertaa brodyyri. Testailtiin myös neliöpääntietä pienelle. Koko on 74/80 cm.



Ja viimeisempänä, mutta suuritöisimpänä pehmeä trikoomekko. Selässä napit halkiokaitaleessa.


...ja helmassa paljon rimpsuja. Itse asiassa niin paljon, kun kangas antoi periksi.



lauantai 10. tammikuuta 2015

Läppätaskuja pumpulle


Vihreät paidat koossa 98/104 cm ja selässä läpiviennillä olevat pumpputaskut. Kivan raikkaat pitää sitten kesällä ihan pelkästään paitana, mutta nyt talveen aluspaidoiksi. Tilauksesta tehdyt.

Loman jälkeen on tuntunut, että uskaltaako alkaa ommella, osaako enää? Mutta näköjään ei joulun aikana ole kaikki unohtunut onneksi. Yleensä kun tekee joka päivä jotain, niin ei ehdi edes tuollaisia miettiä, mutta lomalla tuntui, että ei enää uskalla alkaa ompelemaan ollenkaan! No on nyt onneksi päästy alkuun.


perjantai 9. tammikuuta 2015

Sydämmellinen


Mitä keksiä paitaan, jos ei halua tehdä ihan perus-peus-pertsaa?

Tätä kangasta jäi soiro, joten siitä pari taskua helmaan. Ei ne paljon näköä tuo, mutta lapset tykkää aina taskuista, joten miksikäs ei?

torstai 8. tammikuuta 2015

Kylpytakki vetoketjulla tyttötyyliin


Tätä toivottiin jo viimekesänä, ellei jo aiemmin. Jouluna tein näitä lahjoiksi tilauksesta, mutta nyt viimein omalle tytölle. Hupussa aiemmin ommellusta mekosta jäänyttä trikoota, jossa on yksisarvisia. Frotee kaapin kätköistä löytynyttä, ehkä jo retroikäistä.
Ensi kesänä varmaan käytössä, mutta saunan jälkeen jo nytkin.

Tämä olikin pitkästä aikaa sellainen nollaompelus, että kaikki löytyi kaapista, mitään ei tarvinnut hankkia tätä varten.


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Kuvausvaikeuksia...


Metristä mekko koossa L? Avuksi tarvittiin resoria ja Marimekon raitatrikoota, niin onnistuihan se. Kaavana jälleen Shelly, kun itselle ompelin.

Tytön paita olisi esittelyssä seuraavissa kuvissa.


Koska muissakin blogeissa on näkynyt kuvia, jotka näyttävät sovituskuvien haasteellisuuden liikkuvaisten lasten kanssa, tässä muutama sellainen otos.



Näkyyhän siinä se paita, mutta ei ihan niin kuin oli tarkoitus.



Henkariin voi luottaa. Siinä se on suorana ja ojossa. Edessä on pitkä nappilista, ei kuitenkaan alas asti.


Valkoiset pienet napit on kivoja. Tähän niitä saikin laittaa monta monta!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...